
Janika Takatalo
Pääsihteeri, valtiotieteiden maisteri
Olen 32-vuotias valtiotieteiden maisteri ja yhteiskunnallisen päätöksenteon ammattilainen. Olen tehnyt uraani esimerkiksi eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa. Nykyään johdan työkseni henkilöstöä, taloutta ja hallintoa Turun yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä. Perheeseeni kuuluu kaksi pientä lasta ja aviomies. Haluan jatkaa aktiivista vaikuttamistyötäni Turun kaupunginvaltuustossa. Minulle on tärkeää toimiva arki ja perhemyönteisyys sekä kestävä päätöksenteko niin ihmisten, talouden kuin ympäristönkin näkökulmasta. Ääni minulle on ääni tulevaisuudelle!