Puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpon puhe puoluevaltuuston kokouksessa 9.8.2025
Julkaistu:
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Arvoisat kokoomuslaiset, hyvät ystävät.
Ajat ovat haastavat niin taloudessa kuin turvallisuudessa. Maailmanjärjestys on muutoksessa.
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että pidämme päämme kylmänä.
Se on meidän suomalaisten supervoima: tolkku.
***
Presidentti Trump on ottamassa oikeaa asentoa suhteessa Ukrainan sotaan. Tulitauon ja rauhan esteenä on yksin Venäjä. Uskon, että tämä tulee näkymään myös Trumpin ja Putinin tapaamisessa ensi viikon perjantaina.
Suomi tekee tiiviisti töitä oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan eteen. Tasavallan Presidentti Alexander Stubbin hyvä keskusteluyhteys presidentti Trumpin kanssa ei ole ollut tässä asiassa ainakaan haitaksi.
Siitä huolimatta Euroopassa on otettava edelleen isompia askeleita puolustuksen vahvistamiseksi ja puolustusteollisuuden kapasiteetin nostamiseksi. Meidän pitää olla sotilaallisesti niin vahvoja ja valmiita puolustamaan itseämme, ettei Venäjälle tulisi mieleenkään lähteä testaamaan tahtoamme ja kykyämme.
Sama pätee myös Suomeen.
Puolustuskyvyn ja puolustusteollisuuden nostaminen on tärkein tehtävämme. Se on jostakin muusta pois, mutta muusta pitää vain pystyä säästämään. Ja kuten puolustusministerimme Antti muistuttaa, nämä panostukset tarjoavat myös merkittäviä mahdollisuuksia Suomen puolustusteollisuudelle.
***
Noin kaksi vuotta sitten, lokakuussa 2023, terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin. Hamasin terroristit tappoivat yli tuhat ihmistä ja veivät Gazaan yli kaksisataa israelilaista panttivankia. Hyökkäyksen myötä Israel käynnisti vastatoimet Gazassa.
Lähi-idän tilanne on ollut vaikea jo vuosikymmeniä, mutta nyt Gazan tilanne on vienyt siviilien kärsimyksen äärirajoille.
Tämänhetkinen humanitäärinen kriisi Gazassa on raastava. Meille Suomena on kaikkein tärkeintä, että Gazaan saadaan siviileille apua perille välittömästi. Panttivangit on vapautettava ja alueelle saatava tulitauko.
Viime päivinä olemme nähneet uutisia siitä, että Israel aikoisi ottaa Gazan kaupungin haltuunsa. Kehotan Israelin hallitusta harkitsemaan tätä päätöstä vielä kerran. Se ei edesauttaisi tilannetta.
Ulkoministerimme Elina on ollut äärimmäisen aktiivinen ja käy jatkuvasti keskusteluja kumppaneidemme kanssa asian ratkaisemiseksi. Kiitos Elina siitä tärkeästä työstä, jota teet päivittäin.
Me kokoomuslaiset olemme sitoutuneet kahden valtion ratkaisuun: Siihen kuuluu loogisena osana Palestiinan valtion tunnustaminen, kun sen aika on oikea.
Viimeisten kuukausien aikana niin Suomessa kuin Euroopassakin on aktivoitunut keskustelu Palestiinan valtion tunnustamisesta. Palestiinan tunnustaminen on kysymys, joka jakaa ihmisiä eri puolilla Eurooppaa, meitä suomalaisia ja myös hallituspuolueitamme.
Samalla on hyvä muistaa, että asiasta on erilaisia näkemyksiä myös niiden maiden joukossa, jotka ovat ilmoittaneet valmiutensa Palestiinan tunnustamisessa. Eri mailla on erilaisia ehtoja ja erilaisia näkemyksiä siitä, missä vaiheessa prosessia tunnustaminen on mahdollista.
Koska – sanotaan se suoraan – kestävän rauhan ja kahden valtion mallin aikaansaamiseksi on edessämme pidempi prosessi. Pysyvän rauhan ja kahden valtion eteneminen ovat käytännössä kiinni siitä, että Hamas luopuu aseistaan ja Palestiinassa, myös Gazassa, valtaa pitää siviilihallinto. Kahden valtion malli toteutuu, kun kaikki länsimaat ja arabimaat sitoutuvat tukemaan sekä Palestiinan että Israelin valtion olemassaoloa.
Suomi on ulkopolitiikassaan jo vuosikymmeniä sitoutunut kahden valtion malliin. Se on myös tämän hallituksen linja, johon kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet. Tällä hetkellä teemme töitä sen eteen, että tunnustamisen edellytykset täyttyvät. Nyt hallitus ei ole valmistelemassa Palestiinan tunnustamista.
Tasavallan presidentti kertoi heinäkuun lopulla olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan valtion, mikäli hallitus sellaista esittäisi. Hallitus toimii tässäkin asiassa hyvässä yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, mutta on selvää, että asiasta on jatkettava keskustelua hallituksen sisällä.
Tunnustamisen voi tehdä vain kerran, joten päätöstä tulee harkita huolellisesti. Tämä on nyt hallituksen suuri vastuu.
Myös Kokoomuksen sisällä on tässä monimutkaisessa asiakokonaisuudessa erilaisia painotuksia ja näkemyksiä. Mutta tiedän, että se meidän kokoomuslaisten tolkun linja ja ratkaisu, joka kunnioittaa eri näkemyksiä ja ottaa huomioon tosiasiat toiveiden sijaan, on hyvä tolkun toimintalinja myös Suomelle.
Juuri nyt kaikkein tärkeintä on saada apua perille Gazan karmeaan humanitaariseen tilanteeseen.
***
Hyvät ystävät,
Toinen kesällä odotetustikin puhuttanut asia on talous.
Me kokoomuslaiset olemme aina tienneet, että laadukas koulutus, turvallinen yhteiskunta ja hoiva ovat mahdollisia vain, jos taloutemme on kestävällä pohjalla. Me tiedämme, että liian pitkään ja liian monien asioiden annettiin vain olla. Ei löytynyt rohkeutta uudistaa.
Kaksi vuotta sitten kesällä perustamamme hallitus ei ole antanut olla.
Talouden rattaista on siivottu soraa uudistamalla työmarkkinoita, vauhdittamalla investointien luvitusta, purkamalla ihmisten tieltä turhaa byrokratiaa ja keventämällä yhtä maailman raskaimmista verotuksista.
Meillä on ollut rohkeutta uudistaa.
Meidän on kuitenkin juostava jatkuvasti kovempaa, jotta pysymme edes paikallaan. Luottoluokitusyhtiö Fitchin päätös heikentää Suomen luottoluokitusta toiseksi parhaasta kolmanneksi parhaaseen luokkaan oli tästä karu opetus. Tämän soisi herättävän myös poliittisen vasemmiston.
Päätös ei ollut yllätys: olemme koko ajan tienneet, että julkisen talouden korjaaminen ja hyvinvoinnin kasvun edellytykset vaativat usean vaalikauden työn.
Keväällä 2023 valtiovarainministeriö ennusti, että talouskasvu käynnistyy samana vuonna. Todellisuudessa talous on vasta nyt, kaksi vuotta myöhemmin, lähtenyt varovaiseen kasvuun.
Kauppapolitiikan epävarmuus ja Venäjän hyökkäyssota iskevät pieneen avotalouteemme lujaa – lujempaa kuin keskeisiin verrokkimaihin.
Ennusteet ovat heikentyneet kerta toisensa jälkeen, mutta samalla hallitus on osoittanut poikkeuksellista päättäväisyyttä, ja kerta toisensa jälkeen tehnyt uusia päätöksiä velkakierteen taittamiseksi ja talouden kasvun käynnistämiseksi.
Emmekä me anna vieläkään olla.
Kokoomuksen keskeisin vaalilupaus oli pysäyttää velkaantuminen. Tuo tavoite pitää, vaikka maailma ympärillämme tekee työn erittäin vaikeaksi. Kokoomuksen johdolla tulevassa budjettiriihessä haetaan ratkaisut. Kaikki kivet käännetään.
Tarvitsemme lisää sopeutustoimia, eli leikkauksia valtion menoihin. Työn ja yrittämisen verotusta emme suostu kiristämään. Sopeutukset tulevat tarkoittamaan taas kipeitä leikkauksia meille tärkeisiin asioihin. Pidetään kuitenkin kiinni peruskoulusta ja osaamisesta sekä turvallisuudesta ja maanpuolustuksesta.
Oppositio odottaa vesi kielellä uusia leikkauslistoja, joita pääsevät arvostelemaan. Ja antakaas kun ennustan: Haukkuvat velkaantumisesta ja käsien päällä istuskelusta ilman ainuttakaan omaa todellista näkemystä siitä, miten talous saataisiin kasvuun ja liian kalliiksi paisunut julkinen sektori tehokkaammaksi.
Mutta ei tälläkään kertaa anneta sen häiritä.
Me kokoomuksessa olemme sitoutuneet hyvinvointimme perustan korjaamiseen niin kauan, kunnes jalkojen alla on vakaata maata. Teemme sen minkä lupaamme.
Tätä äänestäjämme meiltä myös odottavat. Kannatuksemme on pysynyt lähes eduskuntaavaalien tasolla, vaikka olemme olleet vastuussa ja tehneet vaikeita ratkaisuja.
Luovuttamalla ei kiitoksen kukko laula. Siksi viestimme on sekä äänestäjille että kumppaneille se, että työ jatkuu ja periksi ei anneta.
Vain talouden kasvulla, menestyvillä yrityksillä ja investoinneilla varmistetaan se, että suomalaisille riittää työtä ja toimeentuloa nyt ja tulevaisuudessa. Vain kasvulla turvaamme tärkeät veroeurot hyvinvointipalveluille.
Tällä hetkellä menossa on matalasuhdanteen loppu. Suhdannekäänne tulee – ja kun se tulee, alkaa hallituksen talouspolitiikan voima näkymään.
Oma optimismini ei ole vailla pohjaa. Wärtsilä on onnistunut voimalaitosten ja moottoreiden myynnissä erinomaisesti. Valmetin tilauskirjat ovat täynnä. Telakoillemme niin Helsinkiin, Turkuun kuin Raumalle on tullut tilauksia ja näkymä on valoisampi kuin aikoihin. Puolustusteollisuus nousee vauhdilla. Teollisuudessa on laaja-alaisesti hyviä merkkejä näkyvillä.
Avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut merkittävästi, mikä on ensimmäinen positiivinen uutinen työllisyydestä pitkiin aikoihin.
Meillä on kasvun eväät olemassa.
Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat kasvussa, korot laskevat. Rohkeus palveluiden käyttämiseen tai vaikkapa auton vaihtamiseen kasvaa.
Yrityksillä on hyvä aika investoida. Talouskasvu on käynnissä, työmarkkinatilanne on vakaa, Saksan kysyntä luo vauhtia vientiimme investointipaketin myötä.
Hallitus toimeenpanee kasvuriihensä uudistuksia. Veronalennukset, investointihyvitys, ulkomaisten avainhenkilöiden verotus ja monia monia muita. Samaan aikaan jo tehdyt uudistukset työmarkkinoille ja sosiaaliturvassa lisäävät tuottavuuden kasvun potentiaalia ja työn tarjontaa.
EU:n ja USA:n välinen tullisopimus oli vähiten huono olemassa olleista vaihtoehdoista ja luo tarvittavaa vakautta markkinoille.
Me tiedämme, että yrityksillä on pöytälaatikoissa investointisuunnitelmia, jotka ovat odottaneet oikeaa aikaa. Me haluamme nuo investoinnit liikkeelle. Nyt on oikea aika palkata, investoida, satsata kasvuun ja markkinaosuuksien nappaamiseen.
Rohkeutta ja tulevaisuudenuskoa suomalaiset.
Hyvä puoluevaltuusto,
Päivän kokous on meille myös puolueena historiallinen.
Tänään valitsemme Kokoomukselle uuden puoluesihteerin. Tästäkin taidettiin kesällä puhua mediassa.
Pidempien kiitosten aika on myöhemmin, mutta haluan jo nyt kiittää nykyistä puoluesihteeriä Timo Eloa erinomaisesta työstä. Vuosi sitten tarvitsimme kokeneen kehäketun luotsaamaan puolueen kunta- ja aluevaaleihin, ja oma mieleni oli rauhaisa, kun pystyin soittamaan Timon hätiin.
Timo otti saman tien ohjat käsiinsä. Onnistuimme ehdokasasettelussa, teimme hyvän tuloksen aluevaaleissa ja kuntavaaleissa jopa nostimme kannatusta. Pääministeripuolue sai vahvan tuen molemmissa vaaleissa.
Kiitos Timo tästä vuodesta ja heittäytymisestäsi vaativaan tehtävään. Olen iloinen, että saamme jatkaa työskentelyä kanssasi myös jatkossa.
Hyvät ystävät,
kuten tiedätte, esitän ja puoluehallitus esittää puoluevaltuustolle uudeksi puoluesihteeriksi Maggie Keskistä.
Olette tänään päässeet tutustumaan Maggieen paremmin. Uskon, että näette hänessä saman, minkä minä näen. Ihmisen, joka pystyy johtamaan Kokoomus 2.0:n rakentamista.
Olemme kulkeneet vaaleista toiseen onnistuen. Mutta kuten on tapana sanoa: Se, joka tyytyy, se hyytyy. Kokoomuksen on kyettävä kuvaamaan suomalaisille näkymä taas seuraaville vuosikymmenille. Turvallinen, valoisampi tulevaisuus.
Kuten aiemmin sanoin, teemme nyt hallituksessa valtavan määrän suomalaisille lupaamiamme asioita. Mutta kyse ei ole vain siitä mitä on tehty, vaan mitä tulemme seuraavaksi tekemään. Tästä kokouksesta käynnistyy puolueen valmistautuminen eduskuntavaaleihin 2027. Puoluesihteerin valinta on keskeinen osa tätä valmistautumista.
Maggiessa yhdistyy ne ominaisuudet, joita lähdin puoluesihteerin valinnassa hakemaan. Hänellä on vahva kokemus politiikan teosta ja tuntemus poliittisesta päätöksenteosta niin valtakunnan tasolla kuin paikallistasolla. Viimeisimpänä Maggie on työskennellyt Tampereella kahden kokoomuslaisen pormestarin palveluksessa ja molemmat heistä ylistävät häntä.
Nostin myös suureen arvoon sen, että hänellä on kokemusta puolueessa työskentelystä ja vaalien tekemisestä. Tampereen kokoomuksen kunnallissihteerinä hän ehti käydä läpi kaikki vaalit ja osaltaan auttaa kokoomusta vaalimenestykseen. Ja mikä on tärkeää - oppi tuntemaan kokoomusjoukkueen ja organisaation. Tätä kenttäkokemusta pidän erittäin tärkeänä onnistumisessa puoluesihteerin tehtävässä.
Puoluesihteeri myös johtaa sekä asioita että ihmisiä. Pidän tärkeänä, että puoluesihteerillä on laaja kokemus johtamisesta.
Ja mikä tärkeintä, Maggiella on – kuten tuppaamme sanomaan – sydän oikealla. Maggie on ihminen, kenen kanssa haluaa työskennellä. Hänessä on ahkeruutta, toimeenpanokykyä, lujuutta ja lempeyttä. Hänellä on näkemystä ja visiota, mutta samalla kykyä kuunnella ja yhdistää ihmisiä.
Olen aina rekrytoinneissani noudattanut ajatusta, että haluan ympärilleni ihmisiä, joiden suupielet ovat mieluummin ylöspäin, kuin alaspäin. Tällä linjalla jatkan edelleen.
Odotan innolla saavani hänet työparikseni luotsaamaan Kokoomus kohti seuraavia vaalivoittoja.
Hyvät kokoomuslaiset,
tuleva syksy tulee olemaan hallitukselle jälleen näytön paikka. Talous ja turvallisuus edellyttävät jälleen toimia. Päätöksentekokykyä ja -rohkeutta.
Samaan aikaan meidän on jo käännettävä katse seuraaviin eduskuntavaaleihin 2027 ja siihen, mitä Suomi ja suomalaiset tarvitsevat seuraavien neljän vuoden aikana.
Minä olen kuitenkin hyvin luottavainen.