
Yhteisövero kevenee – suomalaisille yrityksille kasvuvaihde silmään
Julkaistu:
Orpon hallitus on puoliväliriihessään päättänyt merkittävistä ratkaisuista Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi. Yksi suurimmista päätöksistä on yritysten yhteisöveron keventäminen 18 prosenttiin. Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerströmin mukaan nyt on aika kokeilla uusia reseptejä kasvun käynnistämiseksi.
“Suomessa ei ole ollut reaalista talouskasvua 17 vuoteen. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jatkaa vanhoilla eväillä. Nyt on aika tehdä rohkeita päätöksiä, jotka avaavat tien investoinneille, työpaikoille ja kasvulle”, sanoo kansanedustaja Noora Fagerström
Yhteisöveroa keventämällä vahvistetaan yritysten mahdollisuuksia investoida, kasvaa ja palkata uutta työvoimaa. Toisin kuin oppositiosta väitetään, yhteisöveron tason laskeminen hyödyttää pk-yrityksiä, joilla ei monesti ole resursseja monimutkaisten vähennysten hakemiseen.
“Yhteisöveron keventäminen parantaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilannetta ja tukee kasvua. Tutkimusten mukaan etenkin pienet yritykset käyttävät kassavarojaan yritystoiminnan kasvattamiseen. Nämä yritykset työllistävät satoja tuhansia suomalaisia”, Fagerström toteaa.
Hallitus haluaa kevennyksellä parantaa Suomen kansainvälistä vetovoimaa ja kilpailukykyä. Useissa Suomen kilpailijamaissa efektiivinen, eli tosiasiallinen yhteisövero vähennyksineen on Suomea matalampi.
“Ilman kasvavaa yrityskenttää ei synny uusia työpaikkoja eikä tulevaisuuden verotuloja. Tämä on suora sijoitus hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen”, Fagerström muistuttaa.
Fagerström painottaa, että hallituksen linja perustuu vastuulliseen uudistamiseen.
“Suomen hyvinvointi ei synny julkisessa taloudessa, vaan yrityksissä, jotka luovat arvoa, työtä ja verotuloja. Meidän on tehtävä kaikkemme, että ne voivat menestyä. Hallituksen puoliväliriihen päätöksillä linjataan Suomen talouspolitiikkaa tuleviksi vuosiksi, ja suunta, jolla talouden kituliaan kasvun kirous halutaan murtaa”, Fagerström päättää.