Puheenjohtaja Petteri Orpon linjapuhe

PUKO_LA_110616_035

Hyvät ystävät, kokoomuslaiset. Kära vänner, samlingspartister.

Tahdon esittää teille suurimman kiitoksen siitä luottamuksesta, jonka teiltä sain! Haluan olla sen luottamuksen arvoinen. Kiitos! Yhdessä me vahvistamme luottamusta Kokoomukseen!

Iso joukko kokoomuslaisia teki valtavasti työtä valintani eteen. Kiitos siitä työstä. Kiitos niistä keskusteluista, joita olen saanut kanssanne käydä. Nyt Kokoomuksen kenttä on puhunut. Olen saanut hyvät eväät lähteä johtamaan Kokoomusta.

Täällä on myös paljon niitä, jotka tekivät kovasti töitä eri ehdokkaiden eteen. Minulta ei jäänyt huomaamatta monien tiimiläisten pettymys, kun oma ehdokas ei tullutkaan valituksi. Ymmärrän ja kunnioitan sitä.

Aion tehdä työtä sen eteen, että voisin ansaita aivan jokaisen kokoomuslaisen luottamuksen. Me pärjäämme vain, jos olemme yksi yhtenäinen kansanliike!

Tämä on ollut hieno kilpa. Alex, Elina ja minä olemme kirittäneet toinen toisiamme. Kirittäneet miettimään linjauksia, aktivoimaan tukijoita, esittämään ratkaisuja Suomen parhaaksi.

Huippukuntoinen teräsmies kovalla asenteella politiikan kentällä. Älykäs ja vahva argumentoija haastamassa politiikan tabuja ja kyseenalaistamassa itsestäänselvyyksiä. Parempia kirittäjiä en osaisi keksiä.

Kiitos Alex! Kiitos Elina! Tiedän, mistä löydän kaksi todellista ammattilaista, kun heitä tarvitaan.

Kokoomus otti monta askelta eteenpäin tämän kampanjan aikana. Meillä on kuitenkin pitkä marssi kuljettavana.

En lupaa teille, hyvä kokoomusväki, jatkuvaa eilisen illan kaltaista puoluekokousjuhlaa. Arki on se joka ratkaisee. Olen valmis näyttämään suuntaa, johtamaan joukkoja edestä ja vääntämään puolestanne neuvotteluissa.

Mutta me olemme kansanliike. Muutoksen teemme yhdessä. Siinä minä luotan teihin.

Hyvät kokoomuslaiset,

Me olemme kaikki liittyneet Kokoomukseen sen arvojen takia. Joku arvostaa isänmaallisuutta. Jollekin tärkein arvo on sivistys. Toiselle se on vapaus, jollekin välittäminen.

Olen aloittanut politiikan seurannan Ilkka Suomisen puheenjohtajakaudella. Olen tullut tiiviimmin mukaan politiikkaan Sauli Niinistön ollessa kokoomuksen johdossa. Kumpaakin heistä seurasin suurella ylpeydellä. Hienoja persoonia. Suurempi ylpeys liittyi kuitenkin siihen, mitä periaatteita he edustivat.

Suomisen Kokoomuksessa oli vahva sosiaalinen omatunto, halu pitää heikommista huolta. Vahva markkinataloususko yhdistettynä sosiaaliseen vastuuseen. Vahva halu tehdä turvallista tulevaisuutta puhutteli nuorta opiskelijaa.

Niinistön Kokoomus oli samaan aikaan osaavan talouspolitiikan ja sivistyspanostusten puolue. Ei sanoja, vaan tekoja.

Kun on kerran saanut kokea tuon ylpeyden tunteen aatteesta, palavasta halusta tehdä maailmasta parempi, sen tunteen haluaa jakaa laajemmalle. Haluan takaisin Kokoomuksen, josta olla ylpeä. Haluan Kokoomuksen, johon halutaan kuulua siksi että puolue on edelläkävijä.

Haluan Kokoomuksen, joka ymmärtää ihmisten arkea, kaikenlaisten ihmisten elämää, ja osaa muuntaa tuon ymmärryksen poliittisiksi tavoitteiksi. Haluan että kokoomus on jatkossa suomalaisten näköinen puolue.

Tehdään yhdessä töitä sen eteen, että kokoomuksesta voi olla ylpeä joka päivä!

Hyvät kokoomuslaiset,

Martti Ahtisaari on viisaasti sanonut, että ”on tärkeää, että ymmärtää maailmaa.”

Se ei ole helppoa. Elämme yhä nopeamman ja monimutkaisemman muutoksen maailmassa.

Me kokoomuslaiset tiedämme, että maailman muuttuessa ainoa tapa ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on uudistaa sitä.

Me olemme nousseet kehityksen kärkeen kovalla työllä ja satsaamalla osaamiseen. Kärjessä pysyminen edellyttää muutoksen kääntämistä mahdollisuuksiksi. Paikallaan pysymällä ulkoinen muutos muuttuu uhaksi.

Jos pysähdymme, menetämme meille tärkeitä asioita: työpaikkoja, hyvinvoinnin edellytyksiä, mahdollisuuksia pitää huolta yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Siksi on uskallettava uudistua.

Moni kokee tämän muutoksen ja uudistumisen pelottavana. Se voi näyttäytyä uhkana Suomelle ja omalle elämälle. Olen kotoisin Köyliöstä. Esimerkiksi siellä, Köyliöjärven jäällä, on perimätiedon mukaan suhtauduttu ulkoisiin muutoksiin aikoinaan hieman varauksellisesti – tunnetuin seurauksin.

Nykyään moni saattaa pohtia: Menetänkö työpaikkani? Riittääkö osaamiseni? Jäänkö kehityksestä jälkeen? Kuka minusta huolehtii? Jos 2030-luvulle mennessä nykyisistä työtehtävistä 30 prosenttia lakkaa automaation vuoksi. Se aiheuttaa pelkoja.

Nämä pelot ovat oikeita ja aitoja. Ne on otettava tosissaan.

Tämä muutos ei ole uusi asia. Samalla tavalla uusi teknologia on uhannut esimerkiksi tervanpolttajien, hevosmiesten tai faksien valmistajien työpaikkoja. Miten Suomi olisi pärjännyt, jos olisimme pyrkineet suojelemaan näitä työpaikkoja uudelta?

Kansakuntien kilpailussa pärjäävät ne, jotka kykenevät hyödyntämään teknologian muutosta. Eivät ne, jotka pyrkivät jarruttamaan väistämätöntä muutosta ja suojelemaan saavutettuja etuja.

Mutta meidän poliitikkojen vastuu on yhdistää tulevaisuuden mahdollisuudet ja turvallinen tapa tarttua niihin. Rakennettava turvallinen silta tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Turvallinen tulevaisuus tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta opiskella uusi ammatti, jos vanha lähtee alta. Tai esimerkiksi pk-yritykselle mahdollisuutta investoida uuteen.

Taloudessa on pitkälti kysymys uskalluksesta ja luottamuksesta. Emme saa kasvua aikaiseksi, jos suomalaiset eivät uskalla tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Liian usein on niin, että muutoksesta seuraa työttömyys. Meidän on rakennettava siltoja työstä työhön. Uudistetaan työmarkkinat toimimaan joustavammin. Koulutuksen keinoin ihmisten osaamisen ja tekemättömän työn on kohdattava nykyistä paremmin. Työn tarjoamisen ja sen vastaanottamisen on oltava nykyistä kannustavampaa!

Hyvät kuulijat,

Puhuin kampanjani aikana suomalaisesta keskiluokasta. Tällä tarkoitin sitä ahkeraa joukkoa, joka pitää Suomen pystyssä.

Suomessa ahkeruus ja kouluttautuminen ovat antaneet mahdollisuuden parantaa omaa ja läheisten elämää. Vastineeksi korkeasta verotuksesta on saatu hyvät palvelut ja sosiaaliturva. Yhteiskunta on koettu reiluksi ja turvalliseksi.

Länsimaissa keskiluokkaa uhkaa kutistuminen. Tämä johtuu globalisaatiosta ja teknologian kehityksestä, jotka ovat hyviä asioita, mutta haastavat meitä.

Kun maksajien joukko kutistuu, jäljelle jäävien rasite kasvaa. Verot nousevat. Luottamus julkisiin palveluihin on osittain horjunut. Moni miettii, saako maksetuille veroille vastinetta ja onko Suomella varaa pitää läheisistäni huolta tulevaisuudessa?

Ilman vahvaa keskiluokkaa ei ole hyvinvointia, koska ei ole sen kustantajia.

Toki on mahdollista rakentaa yhteiskunta, jossa keskiluokka on pieni. Mutta se on jakautunut yhteiskunta, jossa mahdollisuuksien tasa-arvo on järkkynyt. Minä en tahdo sellaista Suomea. Tahdon, että kaikki pysyvät mukana myös nopeassa muutoksessa.

Kysymys keskiluokasta on aikamme suurimpia arvovalintoja: annammeko yhteiskunnan jakautua menestyjiin ja häviäjiin vai kuljemmeko eteenpäin yhdessä.

Hyvät ystävät,

Kokoomuksen on rakennettava Suomea, jossa usko tulevaan kuuluu kaikille!

Minä tahdon, että Suomessa jokainen – aivan jokainen suomalainen – pidetään mukana! Että toivoa riittää kaikille, ei vain vahvoille.

Olemme Kokoomuksessa käyneet liian vähän keskustelua vähäosaisuudesta ja köyhyydestä Suomessa. Tämä on suuri vahinko, koska juuri meillä Kokoomuksella on parhaat lääkkeet köyhyyteen: mahdollisuuksien tasa-arvo, työ, kannustavuus, hyvät peruspalvelut, koulutus.

Me emme saa sulkea silmiämme – emmekä varsinkaan sydämiämme – siltä tosiasialta, että Suomessa on edelleen liian paljon köyhyyttä. Meidän on sekä puheissa että teoissa osoitettava, että me toimimme köyhyyden vähentämiseksi.

Mukana ollaan!

Hyvät ystävät,

Minulle Kokoomus on vapauden ja vastuun puolue. Meille vastuu tarkoittaa myös vastuuta ympäristöstä. Vastuu lähtee yksilöstä. Ympäristöystävällisyys on ihmisten valintoja. Niihin pitää kuitenkin kannustaa. Ympäristövastuu on myös yhteiskunnan valintoja, poliittisia päätöksiä.

Ympäristön, luonnon monimuotoisuuden ja maapallon tilan vaaliminen on tulevien sukupolvien vapauden ja tasavertaisten mahdollisuuksien puolustamista. On meidän vastuullamme, että myös jälkeemme tulevilla on oikeus puhtaaseen ilmaan, veteen ja luonnon rikkauteen.

Ihmisen ja ympäristön kestävän suhteen luominen on paitsi vastuullista, niin myös välttämätöntä. Erityisesti tässä hallituksessa Kokoomuksen on varmistettava että luonnonsuojelu, luonnon monimuotoisuuden varjelu ja ilmastonmuutoksen torjuminen ovat keskiössä!

Me Kokoomuslaiset tiedämme, että ympäristö ja talous eivät ole toistensa vihollisia. Siellä, missä tieteen, tutkimuksen ja teknologian keinoin ratkaisemme kestävän kehityksen haasteita, on Suomen uusi kasvu.

Hyvät kokoomuslaiset,

minun Kokoomukseni on koko Suomen puolue. Meille koko Suomen kehittäminen lähtee kunkin alueen omista vahvuuksista.

Esimerkiksi Vaasassa on väkevä energiaklusteri, Lapissa matkailu. Itä-Suomessa on metsäsektorin keskittymä, Pohjanmaan elintarvikeklusteri ja Oulussa informaatioteknologian.

Toimiessani maa- ja metsätalousministerinä olen nähnyt, miten upeita mahdollisuuksia esimerkiksi biotalouden saralla Suomen monissa maakunnissa on.

Meidän on saatava koko maan voimavarat käyttöön. Kaupungistuminen on trendi, jota ei kannata vastustaa. Se johtuu ihmisten omista valinnoista ja vapaudesta. Kaupunkien kehittymiselle on annettava vapautta ja tilaa! Sujuva arki, luovuus ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat kaikki olennaisesti kaupungeissa ratkaistavia asioita. Kaupunkien kasvu vahvistaa myös talouden ja tuottavuuden kasvua.

Maakunnissa ei tarvita kainalosauvoja vaan parempia edellytyksiä kannattavalle yritystoiminnalle. Siis kunnossa oleva tieverkko. Toimiva infra. Alueen tarpeista lähtevät koulutusmahdollisuudet. Elinvoimaa vahvistavaa elinkeinopolitiikkaa.

Uusi teknologia ja digitalisaatio tarjoavat aivan uusia mahdollisuuksia maaseutuyrittäjyydelle ja elinkeinonharjoittamiselle. Emme me tarvitse lisää tukia, vaan lisää vapautta tehdä työtä ja yrittää!

Hyvät kokoomuslaiset,

Minun Kokoomukseni on itsenäinen ja avoin yhteistyöhön kaikkien yhteiskuntaa rakentavien tahojen kanssa.

Kokoomus on aatepuolue, ei etujärjestö. Me emme aja minkään yksittäisen intressiryhmän tai etujärjestön asiaa. Kokoomus on jokaisen suomalaisen asialla.

Olen valmis jatkamaan hallitusyhteistyötä hallituskumppaneidemme Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa ja nykyisen hallitusohjelman pohjalta.

Me pysymme hallituksessa, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Tehtävät päätökset ratkaisevat. Olemme vuosi sitten sopineet hallituksen yhteisestä ohjelmasta. Se ohjelma on Suomelle hyvä.

Hallitusohjelmassa sovitut uudistukset on laitettava toimeksi. Esimerkiksi sote-uudistus, työllistämisen kynnystä madaltava lakipaketti ja koulutusuudistukset ovat vielä kesken. Edellinen hallitus sopi kyllä monista uudistuksista, mutta toimeenpano epäonnistui. Tämän hallituksen on vietävä sovitut asiat maaliin.

Mutta nyt sovituilla toimilla emme vielä pääse hallitusohjelman tavoitteisiin. Käyn heti ensi viikolla keskustelun Keskustan ja Perussuomalaisten puheenjohtajien kanssa. Haluan sopia siitä, että hallitus jo budjettiriihessä tekee uusia päätöksiä, jotka vievät meitä kohti hallitusohjelman tavoitteita. Esimerkiksi 110 000 työpaikan tavoite edellyttää hallitukselta uusia, mittavia toimia. Se ei toteudu helpolla.

Työllisyyden parantaminen on Kokoomukselle tärkein tehtävä tässä hallituksessa! Leikkauslistat eivät ikinä lopu, ellei työtä aseteta etusijalle.

Hallitusohjelmassa on sovittu, että työehdoista ja palkoista sopiminen mahdollistetaan työpaikoilla. Tästä me pidämme kiinni. Paikallinen sopiminen on nimenomaan sitä, että sovitaan, ei sitä, että sanellaan. Palkansaajien äänen on kuuluttava. Työpaikoilla kuitenkin tunnetaan tilanne parhaiten. Hallituksen on sovittava yhteinen suunnitelma, siitä miten hallitusohjelman tavoite toteutetaan näiltäkin osin.

Työn verotusta on kevennettävä. Hallituskauden aikana on tähdättävä miljardin euron veronkevennyksiin. Työnteon pitää aina olla kannattavaa.

Normien ja sääntelyn purkamista on jatkettava. Lisätään kilpailua. Vapautetaan yrittäjyyden yhteiskuntaa uudistava voima! Kokoomus on aina ymmärtänyt, että vauraus syntyy vain menestyvissä yrityksissä, kun sekä työntekijät että yritys voivat hyvin.

Hyvät sivistyksen ystävät,

Sivistys on meille kokoomuslaisille tärkeä arvo. Osaaminen on kilpailukyvyn kivijalka.

Meidän on laitettava koulutuksen voimavarat vaikuttavampaan käyttöön. Siis uudistettava tapoja tehdä!

Todellinen tuottavuusloikka syntyy siitä, että me suomalaiset opimme toimimaan uudella tavalla, luomme edellytykset uuden tiedon synnyttämiselle ja kykenemme soveltamaan tutkimustuloksia innovaatioiksi!

Nimestäni huolimatta minulla on sekä äiti että isä. Molemmat vanhempani ovat opettajia. Olen omin silmin nähnyt, kuinka Suomen korkea osaaminen perustuu koulutettujen, osaavien ja motivoituneiden opettajien työhön!

Koulutus on mahdollisuuksien tasa-arvon perusta.

Tulevaisuuden koulu ja uudet tavat oppia toteutuvat jo tällä hetkellä eri puolella Suomea. Se ei vaadi lakeja, juhlapuheita tai säännöksiä, se on jo arkipäivää suomalaisissa kouluissa itsenäisten opettajien työn kautta. Nyt on kyse siitä, miten saamme hyvät käytännöt leviämään. Tahdon, että Suomi on oppimisen ykkösmaa tulevaisuudessakin.

Kokoomuksen on otettava tavoitteeksi, että ensimmäinen vieras kieli alkaisi jo ensimmäiseltä luokalta – miksei jo päiväkodissa! Kokoomuksen on sanottava tiukasti ei ja otettava nollatoleranssi koulukiusaamiselle. Kokoomuksen on oltava se voima, joka puhuu laadukkaan ja toimivan varhaiskasvatuksen puolesta.

Otetaan tavoitteeksi, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen.

Kokoomuksen on oltava tämän maan johtava sivistyspuolue!

Hyvät kuulijat,

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on tämän hallituksen suurimpia uudistuksia. Tärkeintä siinä on varmistaa, että aivan jokaisesta suomalaisesta pidetään huoli asuinpaikasta riippumatta tai kun terveys pettää.

Valinnanvapaus asettaa ihmisen tämän uudistuksen keskiöön. Sen tarkoitus on lisätä tasa-arvoa, parantaa laatua ja lyhentää jonoja. Ilman valinnanvapautta ei tule maakuntauudistusta. Aluehallintouudistus pitää toteuttaa tolkulla. Menneisyydestä tai uusista hallintomalleista ei löydy tulevan menestyksen avaimia.

Hyvät kokoomuslaiset,

Kymmenen kuukauden päästä pidetään kuntavaalit. Ne ovat ensimmäinen mittauspiste tällä pitkällä marssillamme. Nyt näytetään, mihin meistä on!

Minkälainen on tulevaisuuden kunta sote-uudistuksen jälkeen? Kokoomuksen mielestä tulevaisuuden kunta on sivistyksen, elinvoiman ja kilpailukyvyn moottori. Kuntien päätöksenteko on liikunnan, kulttuurin ja sujuvan arjen tekemistä. Tulevaisuudessa kuntien merkitys kasvaa! Ei se sen kummallisempaa ole. Tässä on näkemyksemme. Kokoomus on edelleen kuntapuolue.

Painutaan heti kentälle. Aikaa ei ole paljon. Kaikkien kokoomuslaisten tulee laittaa itsensä likoon heti, tänä kesänä. Kentällä olo tarkoittaa ihmisten tapaamista, tapahtumia, soittelua. Minä lupaan kiertää niin paljon kuin mahdollista! Haastan jokaisen kansanedustajan kiertämään vähintään oman vaalipiirinsä kunnat!

Kuntavaalit voitetaan hyvillä ehdokkailla, joita on paljon. Eiköhän laiteta myös ehdokashankinnassa homma isolle!

Kokoomuslaisesti ajattelevia ihmisiä on valtavasti, mutta monia heistä ei ikinä kysytä ehdolle. Haastan teistä jokaisen kysymään vähintään viisi ihmistä ehdolle kuntavaaleihin!

Laaditaan vaaliohjelma ihmisten näkökulmasta. Kokoomuksen pitää pystyä palaamaan ihmisten arkeen. Kuunnellaan ja tavataan ihmisiä. Toteutetaan Kokoomuksen naisten liiton erinomainen ehdotus ja kirkastetaan Kokoomuksen kannat perheiden ja työelämän yhteensovittamisesta.

Tehdään joka kuntaan ja kaupunkiin oma paikallisohjelma! Ohjelmasta pitää käydä ilmi konkreettiset arjen parannusesitykset.

Otetaan erityinen panostus nuoriin. Kokoomus on kaikenikäisten puolue, mutta kansanliikkeen uudistumiskyky riippuu siitä, että saamme jatkuvasti mukaan innokkaita tulevaisuuden toivoja. Tulevaisuuspuolueelle tämä on luonnollista. Joka kuntaan tarvitaan nuoria ehdokkaita.

Haastan myös jokaisen piirin ja paikallisyhdistyksen ottamaan käyttöön ainakin yhden tavan kampanjoida, jota viime vaaleissa ei koitettu.

Hyvät kokoomuslaiset,

Suomen turvallisuus ja hyvinvointi ovat yhä enemmän kiinni siitä, mitä tapahtuu maamme rajojen ulkopuolella.

Ilmastonmuutos, pakolaiskriisi, terrorismi ja Ukrainan tilanne Suomen lähialueilla haastavat meitä. Samaan aikaan EU:lla on omat sisäiset haasteensa. Britannia äänestää vajaan kahden viikon päästä maan EU-jäsenyydestä. Kreikan taloustilanne on surkea.

Kaikki haasteet liittyvät toisiinsa ja ruokkivat toinen toisiaan. Kaikesta seuraa populismin nousu, joka haastaa ja on jo haastanut perinteiset valtapuolueet ja valtarakenteet. Eurooppalaisen projektin oikeutusta on kyseenalaistettu monelta suunnalta.

Eurooppa ja avoin kansainvälinen Suomi tarvitsevat puolustajansa. Kokoomus on Suomen kansainvälisin puolue. Me uskomme siihen, että Suomen paikka on läntisten instituutioiden jäsenenä.

Suomen turvallisuuden perustana on uskottava puolustus sekä vakaa ja turvallinen Suomi. Pohjoismainen, eurooppalainen ja transatlanttinen yhteistyö lisäävät Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä vakautta. Läntisen kumppanuuden rinnalla pidämme yllä kahdenvälisesti ja EU:n kautta vuoropuhelua ja yhteistyötä Venäjän kanssa.

Dear friends,

Under my leadership Kokoomus will continue to be a strong player in Europe and beyond. Finland will continue to be an engaged and constructive member of the European union.

We will save no effort to keep the European Union strong and united. We will be active in solving common problems, not creating them.

Hyvät kokoomuslaiset,

Meillä on edessämme pitkä marssi.

Meillä on edessämme pitkä marssi Suomen suunnan kääntämiseksi.

Politiikassa on turha tavoitella pikavoittoja. Suomen tilanteen korjaamiseen ei ole olemassa mitään hopealuotia. Suomen suunta käännetään vain pitkäjänteisellä työllä.

Isot yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat hitaasti. Tämän vuoksi tärkeintä, että tällä pitkällä marssilla on selvä suunta.

Mutta meillä on edessämme pitkä marssi myös Kokoomuksen uudistamisessa.

Meidän on lujitettava suomalaisten luottamusta Kokoomukseen. Luottamus on hitaasti uusiutuva luonnonvara. Se rakentuu vain pitkäjänteisellä työllä. Se rakentuu vain teoilla.

Luottamus palautuu sillä, että me olemme johdonmukaisia. Sillä, että olemme luottamuksen arvoisia.

Luottamus palautuu sillä, että ymmärrämme suomalaisten arkea. Sillä, että teemme nöyrästi töitä suomalaisten eteen.

Kokoomuksen on kyettävä perustavanlaatuisesti uudistumaan.

Meidän on uudistettava puolueen ohjelmatyötä. Meidän on kutsuttava kaikki suomalaiset mukaan Kokoomuksen aatteelliseen työhön. Kokoomuksen juuri perustetut verkostot ovat tässä ensimmäinen askel. Periaateohjelma on toinen askel. Ohjelmatyön tarkoitus on luoda selkeä näkemys siitä, minkälainen Suomen pitäisi olla 2023!

Meidän on uudistettava puolueen järjestötyötä. Meidän on luotava matala kynnys osallistua puolueen toimintaan. Esimerkiksi rakentamalla laajempia kansanliikkeitä meille tärkeiden tavoitteiden edistämiseksi.

Meidän on uudistettava puolueen vaalityötä. Meidän on innostettava kokoomuslaiset kentälle. Kun aatteellinen pohja on kunnossa ja järjestökoneisto on iskussa, niin silloin meillä on vaalitoreilla työkalut vaalien voittamiseksi.

Tartutaan tilaisuuteen, ja tehdään kokoomuksesta tulevaisuuden puolue. Kokoomuksen on muututtava, jotta voimme muuttaa maailmaa. Haluan että me asetamme suomalaisen politiikan agendan. Uudet vaikuttamisen muodot kyllä löytyvät, kun tartumme toimeen. Lupaan puoluetoimiston ja koko puolueorganisaation antavan kaikkensa teitä palvellakseen.

Samoin itse koen olevani Kokoomuksen puheenjohtajana palveluammatissa. Ja sen asenteen haluan kaikille keskeisissä kokoomustehtävissä toimiville. Palveleminen on arvokasta.

Miksi toimia Kokoomuksessa? Koska sillä työllä on merkitys!

Korostan: Pikavoittoja ei ole tiedossa. Uudistuminen tehdään askel kerrallaan.

Hyvät kokoomuslaiset, suomalaiset!

Olen sitoutunut tekemään parhaani Kokoomuksen eteen! Minulle se tarkoittaa parhaani tekemistä Suomen eteen.

Uskon, että tässä edessäni on Suomen osaavin joukko suomalaisia päättäjiä ja vaikuttajia. Te, Kokoomuslaiset, olette tämän liikkeen arvokkain pääoma.

Jos me teemme töitä yhdessä, niin me voimme kääntää tämän maan suunnan.

Edessämme on pitkä marssi. Sen tavoitteena on, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen Kokoomus on tämän maan suurin puolue!

Meidän tavoitteenamme ei voi olla enempää eikä vähempää kuin pääministeripuolueen asema seuraavalla vaalikaudella! Tämä on minun tavoitteeni.

Maailma ei muutu. Sitä muutetaan.