Videostriimi puheesta

Kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Alexander Stubbin puhe Snellman-säätiön talviseminaarissa 16.12.2014

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Hyvät kuulijat,

Mitä mahtaisi J.V. Snellman ajatella Suomesta nyt? Isänmaamme satavuotisjuhlien lähestyessä.

Uskon, että Snellman olisi varmasti ihmeissään Suomen talouden räjähdysmäisestä noususta maailman kärkeen. Snellmanin aikaan Suomi oli kurjaa takamaata. Kehitys on ollut lähes käsittämätöntä.

Kärsimme Snellmanin elämäntyön päättyessä niin nälästä kuin eri taudeistakin. Kamppailimme samoista ongelmista kuin tällä hetkellä kamppailee karkeasti puolet maailman kansakunnasta.

Ja mihin tilanteeseen Suomi on tullut: Lukutaidottomuutta ei käytännössä ole. Lapsikuolleisuus on pienin koko maailmassa. Kukaan ei kuole nälkään. Kulkutaudit on nujerrettu. Ani harva joutuu tekemään sellaisia töitä, joissa henki olisi päivittäin vaarassa.

Snellman olisi tästä varmasti erittäin ylpeä. Ja syystä olisikin.

Toisaalta Snellmania ihmetyttäisi tulevaisuudenuskon puute, vision puute, pysähtyneisyys, joka vaivaa maailman rikkaimpiin valtioihin kuuluvaa Suomea. Snellman itse kuului porukkaan, joka katsoi rohkeasti eteenpäin. Snellman ja 1800-luvun muut suuret suomalaiset kehittivät täysin hullun vision Suomesta edistyksen kärjessä.

Haluan tänään pohtia kanssanne sitä, miltä Suomi näyttää tulevaisuudessa. Jotta tilannetta voidaan arvioida, taudinkuva täytyy tuntea. Tehdä arvio, missä menemme.

Toiseksi haluan arvioida sitä, mikä on puolueiden rooli yhteiskunnan kehityksessä. Ja hiukan myös sitä, mikä on Kokoomuksen paikka puoluekentässä ja Suomen tulevaisuuden rakentamisessa.

————–

Pohditaan hiukan, mitä yhteistä on J.V. Snellmanilla, J.K. Paasikivella ja Risto Rytillä.

Vastaus: He kaikki ymmärsivät, että pienen Suomen asema määräytyy kansainvälisen politiikan kokonaisuutta vasten. Samalla he olivat patriootteja, isänmaallisia suomalaisia, jotka käyttivät koko elämänsä tämän maan palvelemiseen.

Isänmaallisuus ja kansainvälisyys eivät ole olleet koskaan Suomen historiassa vastakohtia, ne ovat olleet toistensa ehtoja!

Esimerkiksi Snellmanin roolia Suomen kulttuurihistoriassa on analysoitu viime vuosina. Heli Rantala teki vuonna 2013 Turun yliopistolle kulttuurihistorian väitöstutkimuksen Snellmanista. Tutkimuksen mukaan Snellmania pidetään kansallisfilosofina ja fennomaanina, joka ajoi suomenmielisyyden asiaa aggressiiviseen tyyliin.

Rantala huomauttaa suoraan, että Suomi-kiihkoilijan leima ei Snellmanille kuitenkaan sovi. Snellman oli nationalistinen ajattelija, muttei mikään nurkkapatriootti.

Kansallismielisyys on vaarallinen sana. Se antaa mahdollisuuden käyttää sitä myös järjenvastaisesti. Perusteluna sille, että Suomen pitäisi sulkeutua. Tuijottaa omaa napaansa.

Tällä hetkellä kuulemme Suomessa paljon ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta puhetta, joka haikailee menneeseen.

Osa puolueista haikailee EU:n yhteisestä linjasta irrottautumisen perään. On heitä, joiden mielestä Suomen pitää irtautua yhteisestä linjasta ja peruuttaa takaisin YYA-vuosien harmaalle vyöhykkeelle. Jättää Suomi isojen pelaajien palloteltavaksi.

Sellaista, hyvät ystävät, Kokoomus ei salli.

Kansainvälisyys on myös isänmaallisuutta. Miksi esimerkiksi itse haluan olla mukana pääministerinä ja Kokoomuksen puheenjohtajana?

Haluan viedä tätä maailmankolkkaa eteenpäin, Suomea eteenpäin. Kansainvälistä Suomea, jossa on hyvä elää.

Myönnän, että tässä on pateettinenkin sävy. Mutta on aivan turha pelätä kyynisyyttä sellaisen asian kanssa, mihin uskoo.

Suomalaisena minulla on vahva usko suomalaisuuteen: Piru vie, olemme kansainvälisiä ja katsokaa, mistä lähdimme lähes sata vuotta sitten. Ollaan noustu, ollaan rakennettu Suomesta yksi maailman parhaimmista maista. Ollaan luotu Suomeen vahva liberaali demokratia, ollaan omaleimaisia, ollaan kansainvälisiä. Tällaisen kehityksen vuoksi haluan olla mukana viemässä Suomea eteenpäin. Nyt on aika jälleen näyttää itsellemme ja muille!

————————–

Suomalaiset ovat parhaimmillaan, kun ajat ovat vaikeat.

Suomen sodat, niiden jälkeiset taloudelliset ponnistukset ja 90-luvun lamasta nouseminen ovat esimerkkejä suurista kansallisista ponnistuksista. Sisulla Suomi on aina selvinnyt vaikeistakin paikoista.

Siteeraan Sisu-tutkija Emilia Lahtea: ”Sisun ydin ei useimpien ihmisten mielestä ole niinkään pitkäjänteisyydessä, vaan se on paremminkin voimien reservi, jonka voi ottaa käyttöön mahdottomassa tilanteessa.”

Suomi on jälleen vaikeassa tilanteessa. Suomi kärsii kansainvälisestä tilanteesta. Finanssikriisi on jatkunut velkakriisinä ja nyt eurooppalaisena kasvukriisinä. Ehkä jatkeena vielä Ukrainan-tilanteen mukanaan tuoma epävarmuus.

Suomella on myös omia ongelmia: väestö ikääntyy, valtio velkaantuu, julkisessa taloudessa on kestävyysvaje, Suomelle tärkeät teollisuudenalat ovat rakennemuutoksen kourissa, kilpailukykymme on heikentynyt.

Nyt tarvitsisimme sisua. Nyt meidän olisi ammennettava tuosta voimien reservistä. Kun olisi pitänyt löytää turbo-vaihde, olemme valitettavasti menneet kitkuttaen eteenpäin.

Suomi on tällä hetkellä pysähtynyt.

Totta kai oikeitakin asioita tapahtuu, mutta yleistunnelmassa etenemme kuin käsijarru päällä. Tämä ei koske vain politiikkaa. Vaan myös perinteisiä yrityksiämme, palkansaajajärjestöjä, Etelärantaa.

Olemme politiikassa epäonnistuneet kääntämään Suomen suuntaa. Siitä tätä hallitusta voi puolustaa, että se on aloittanut rakenteelliset uudistukset. Uudistukset, jotka olisi pitänyt käynnistää jo edellisen keskustajohtoisen tai sitä edeltävän punamultahallituksen aikana.

Näiden uudistusten toteutuksessa olemme kuitenkin jääneet jähnäämään. Tällä vaalikaudella on saatu aikaan monia hyviä ratkaisuja. Esimerkkeinä vaikkapa sote-uudistus, eläkeuudistus, yhteisöverouudistus, kilpailukykyä palauttavat palkkaratkaisut. Silti tämä hallitus ole ollut niin jämäkkä muutoksentekijä kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Ei ole päästy riittävästi eteenpäin.

Mistä tämä johtuu?

Se johtuu siitä, että hallituspuolueilla ei ole ollut yhteistä tilannekuvaa. Muistellaanpa vuoden 2011 hallitusohjelmaneuvotteluita. Silloin riideltiin siitä, onko valtiovarainministeriön maalaama tilannekuva liian pessimistinen. Että onko VM:n arvio kestävyysvajeesta liioiteltu. Että tarvitaanko velkaantumisen taittamiseksi sen suurempaa sopeutusta.

No nyt tiedämme, ettei kasvu tule velkaelvytyksellä tai itsestään ja korjaa ongelmiamme.

Vieläkin suurempi syy on se, että päätöksiä on yritetty tehdä laajalla yhteisymmärryksellä – konsensuksella. Talouden ongelmiin on etsitty lääkkeitä, joista löytyy yhteisymmärrys sekä poliittisen oikeiston että poliittisen vasemmiston välillä. Työmarkkinauudistuksissa on jääty odottelemaan kaikkien eturyhmien yksimielisiä esityksiä.

Suomen vahvuus on ketteryys. Olemme aina löytäneet uusia tapoja olla Suomi. Kokoomus on vierastanut etujärjestöajattelua, sillä sellainen helposti estää uusien toimintatapojen löytymisen. Nyt tämä etujärjestöajattelu sementoi Suomen rapistuvia rakenteita. Omista saavutetuista eduista ei olla valmiita luopumaan.

Konsensuksella on Suomessa saatu aikaan hienoja tuloksia Korpilammen hengestä lähtien. Nyt tämä alimman yhteisen nimittäjän politiikka uhkaa kuitenkin halvaannuttaa Suomen.

Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka jakaa yhteisen tilannekuvan maamme asioista. Yhtenäisemmän tilannekuvan kuin mitä tämän hallituskauden alussa oli tarjolla.

Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka on valmis vaikeisiin päätöksiin silloinkin, kun seminaareissa ja yhteisessä pöydässä istuminen ei tuota tulosta. Eli hallituksen, joka ei tyydy alimman yhteisen nimittäjän politiikkaan.

Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka saa liikettä aikaan.

Tulevalla vaalikaudella liike on laajaa yhteisymmärrystä eli konsensusta tärkeämpää. Niin vaikeassa tilanteessa olemme nyt.

Yksittäinen poliitikko, yksittäinen puolue tai edes hallitus ei voi olla hyvinvointiyhteiskuntamme pelastaja. Olosuhteita ja edellytyksiä esimerkiksi kasvulle ja työllisyydelle voimme toki luoda. Ja toki perustamme on laadukkaissa julkisissa palveluissa sekä lukuisissa julkisen palvelun työntekijöissä.

Hyvinvointimalli ei ole kuitenkaan pysähtymistä vanhaan, vaan jatkuvaa liikettä.

Suomen saavat kuitenkin liikkeelle vain suomalaiset itse. Tämän me osaamme kyllä, kun tahto on kohdallaan. Esimerkiksi Lastensairaalan hyväksi järjestetty keräys on esimerkki, kuinka ihmiset saavat itse asioita aikaan. Toinen aivan erinomainen esimerkki on eri kaupungeissa leviävät Hätäkahvit-ryhmät, joissa tarjotaan levähdyspaikka vanhemmille arjen kiireiden ja jatkuvan väsymyksen keskellä. Tämä on hieno tarina, jossa tartutaan varsin vaikeaan asiaan. Kolmantena esimerkkinä on Tanskassa asuvan Heidi Miettisen Facebookiin perustama Jouluapua-yhteisö, jossa välitetään lahjatoiveita ja apua. Hieno juttu tämäkin.

Yhteistä tässä on se, että nyt asioita tapahtuu alhaalta ylöspäin. Ihmisten vetäminä – ei vain politiikassa tai perinteisissä ?vallan linnakkeissa?. Näitä tekoja tekevät kaikki suomalaiset, eivät vain poliitikot.

——————

Suomi on ollut monesti jakautunut eri kysymysten ympärille. Jakolinjat ovat kulkeneet suhtautumisessa kansainvälisyyteen, kielikysymykseen, Euroopan unioniin ja vaikka oikeiston sekä vasemmiston eroihin.

Itsenäisyyspäivänä olemme nähneet, että vaarallinen vastakkainasettelu on lisääntymässä. Puheet esimerkiksi luokkasodasta ovat herättäviä. Ja vaarallisia.

Käsitys siitä, että suomalaiset pystyvät aina sopimaan kaikesta rauhallisesti ja sivistyneesti, voi olla jopa hieman vääristynyt mielikuva. Itse asiassa varsin usein, kun mielipiteet alkavat vähänkin erota, siitä nousee meillä iso meteli.

Väitän, että jos pystymme asettamaan jakolinjat asialliseen keskusteluun, se voi vähentää vaarallista ? jopa väkivaltaan taipuvaa vastakkainasettelua.

Politiikassa on edelleen jakolinjoja. Hyvä niin. Minulle ne ovat näkemyseroja, eivät riitelyä. Tulevissa eduskuntavaaleissa tärkein politiikan jakolinja kulkee uuden ja vanhan välissä.

Ei toki ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa ajatella. Edessämme on tienhaara, kaksi erilaista näkyä Suomesta: Toinen on tulevaisuuteen katsova, tulevaisuudenuskoinen, haasteisiin tarttuva, avoin, yhteistyöhakuinen Suomi. Toinen on sisäänpäinkääntynyt, pelokas, sulkeutunut, luovuttava Suomi.

Mitä tämä jakolinja tarkoittaa käytännössä?

Kokoomus julkistaa omat vaaliteesinsä ensi vuoden puolella, mutta haluan konkretisoida tätä jakolinjaa uuden ja vanhan välillä joillakin esimerkeillä.

Vastakkain on uusi ja vanha ulkopolitiikka.

Vanha ulkopolitiikka on Suomen ajamista harmaalle vyöhykkeelle ja irtautumista EU:n linjasta.

Uusi ulkopolitiikka tarkoittaa avoimempaa, kansainvälisempää ja Euroopan unioniin sitoutunutta Suomea.

Me uskomme siihen, että Suomen paikka on osana läntistä arvoyhteisöä. Suomen on oltava aktiivinen ja rakentava Euroopan unionin ja euroalueen jäsen. Kokoomuksen mielestä Suomen jäsenyys Natossa vahvistaisi maamme turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.

Kokoomus haluaa tarttua kansainvälisyyden mahdollisuuksiin. Kannatamme työperäisen maahanmuuton edistämistä. Haluamme Suomeen enemmän kansainvälisiä opiskelijoita. Uskomme vapaaseen kansainväliseen kauppaan. Haluamme auttaa suomalaisia yrityksiä pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa. Kaikki edellä mainitut ovat asioita, jotka helposti torpataan vanhoja etupiirejä suojelevassa ajattelussa. Mutta uusi tapa on ajatella kokonaisuutta, hyväksyä myös uudistusten mukana tulevat vaikeammat sivujuonteet.

Vastakkain on uusi ja vanha talouspolitiikka.

Vanha talouspolitiikka on valtiokapitalismia. Se on rahan laittamista yritysten taskuihin. Vanhalla tavalla luodaan näyttäviä rakennelmia, jotta politiikka näyttäisi kaikkivoipaiselta. Vanha talouspolitiikka on kasvun tekohengittämistä julkisella velalla, elinkeinorakenteen uusiutumista jarruttavia yritystukia, uusia valtionyhtiöitä ja saavutettujen etujen suojelemista.

Uusi talouspolitiikka tarkoittaa puolestaan työn asettamista etusijalle. Se luottaa suomalaisiin työntekijöihin ja suomalaisiin yrityksiin ja iloitsee suomalaisesta kasvuyrittäjyydestä. Se pohjaa sosiaaliseen markkinatalouteen. Se tunnustaa, että julkinen valta ei luo kasvua, mutta se voi rakentaa kasvua edistävät puitteet. Se pyrkii yrityksille kilpailukykyisempään toimintaympäristöön, ei valtion kainalosauvoihin.

Kokoomus katsoo, että julkisen velan hallitsematon kasvu on kyettävä pysäyttämään. Suu on laitettava säkkiä myöten. Kokonaisveroaste ei saa enää nousta nykyisestä.

Kokoomus uskoo, että kaikki lähtee suomalaisesta työstä. Haluamme tehdä työn tekemisestä nykyistä kannattavampaa. Työn verotusta täytyy keventää. Työn on oltava kaikissa tilanteissa joutenoloa kannattavampaa. Työvoiman tarjonnan lisääminen tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä. Työntekijöille ja työnantajille on annettava enemmän vapauksia sopia palkkauksesta ja työehdoista yritystasolla.

Uutta työtä ei synny ilman investointeja. Suomesta on tehtävä houkuttelevampi maa yksityisille investoinneille. Myös julkisia investointeja esimerkiksi osaamiseen sekä kasvun ja työllisyyden kannalta tärkeään infrastruktuuriin tarvitaan.

Yrittäjyys on talouskasvun moottori. Sen kuristaminen sääntelyllä, byrokratialla ja reilua kilpailua rajoittamalla tarkoittaa pienempää talouskasvua. Yrittäjyyttä ei pidä kutistaa rooliin, jossa valtio isällisesti valitsee ne yritykset, joita tuetaan. Ei ole myöskään mitään syytä rajata entistä suurempaa osaa markkinoista vain valtiolle itselleen, esimerkiksi haikailemalla yhä uusien valtionyhtiöiden perään tai varaamalla tietyt julkiset palvelut vain omalla tuotannolla toteutettavaksi. Markkinoita avaamalla ja lisäämällä kilpailua vapautamme yrittäjyyden valtavan luovan voiman, johon on sisäänrakennettuna pyrkimys tehdä asiat fiksummin.

Vastakkain on uusi ja vanha koulutuspolitiikka.

Vanha koulutuspolitiikka on kaikkien oppilaiden puskemista samaan muottiin, keskusjohtoisuutta, kaavamaisia ratkaisuja, kouluverkon käyttämistä aluepolitiikan keppihevosena ja liitutauluasennetta.

Uusi koulutuspolitiikka auttaa jokaista oppilasta löytämään omat vahvuutensa, antaa erityistä tukea heikommassa asemassa oleville, tukee lahjakkuuksien kehittymistä ja antaa opettajille enemmän mahdollisuuksia kehittää ja ideoida. Se uskoo kansainvälisyyteen ja kielten oppimisen merkitykseen. Se haluaa tarttua teknologian kehittymisen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Kokoomukselle sivistys on tärkeä arvo. Uskomme vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Menestymme korkealla osaamistasolla ja kyvyllä kehittää koulutusta ja osaamista vastaamaan yhteiskunnan muuttuvia tarpeita.

Kokoomus uskoo, että parempi koulutus vaatii niin perusopetuksen, lukion, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen omien vahvuuksien korostamista, rohkeutta uudistaa rakenteita ja intoa tehdä asioita uudella tavalla. Haluamme lisätä julkisia investointeja osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen.

Vastakkain on uusi ja vanha hyvinvointipolitiikka.

Vanha hyvinvointipolitiikka on holhoamista, sääntelyä, järjestelmäuskoa, ongelmien ratkaisemista aina uusilla laeilla ja lisäämällä julkisia menoja sekä palveluiden uudistamista hallintorakenteiden ehdoilla.

Uusi hyvinvointipolitiikka on palveluita ihmisten ehdoilla. Se on valinnanvapautta julkisissa palveluissa ja myös yksilönvastuuta.

Kokoomus uskoo siihen, että hyvinvointiyhteiskunnan vastuu on turvata toimeentulo ja huolenpitoa kaikille, jotka eivät itse siihen kykene. Esimerkiksi työttömyys, sairaus tai työkyvyttömyys voi kohdata meistä jokaista. Vanhana meille jokaiselle on tärkeää turvallisuuden tunne siitä, että kun tarvitsemme apua, se on oikeasti lähellä. Useimmat meistä tarvitsevat jossain vaiheessa elämää hoivaa ja huolenpitoa, mutta haluamme sitä omilla ehdoillamme, ei yhteiskunnan. Laadukkaat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat jokaiselle suomalaiselle.

Kuitenkin liian pitkään hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen on tarkoittanut vain julkisten menojen lisäämistä, uusia kuntien velvoitteita ja tiukempaa normitusta. Väestön ikääntyessä julkiset tulot vähenevät ja menot kasvavat. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksessa on kestävyysvaje. Tällä tiellä ei voida jatkaa.

Suomalaisten hyvinvointi edellyttää laadukkaita palveluita. Siksi uskomme, että tulevaisuudessa suomalaisten on itse saatava valita terveyspalvelunsa julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta. Julkisen rahan on seurattava potilasta, ei päinvastoin.

Hyvinvointia ei rakenneta yksin terveyskeskuksessa, sairaalassa tai vanhainkodissa. Sitä rakennetaan joka ilta omissa perheissä ja kodeissa tai lukemattomien vapaaehtoistyötä ja järjestötyötä tekevien suomalaisten toimesta. Sitä rakentavat läheisestään huolta pitävät omaishoitajat. Sitä rakennetaan lasten iltapäiväkerhoissa. Sitä rakennetaan urheiluseuroissa, partiossa ja seurakunnissa.

Uusi tapa on myös sitä, ettemme vain puhu ratkaisuvaihtoehdoista ja yhtenäisestä tilannekuvasta. Uusi tapa on sitä, että tuomme ja myös hyväksymme uusia käytäntöjä.

On mielestäni selvää, että tulevalla hallituskaudella on paljon vaikeita asioita ratkaistavana. Mielestäni rahamääräisesti suurimmat ratkaisut ? kuten sopeutuksen määrä sekä isoimmat kasvupanostusten kohteet on päätettävä heti hallituskauden alussa. Myös vahvaa rakenteiden uudistamista on jatkettava niin työmarkkinoiden kuin palveluidenkin osalta.

Yhtenäinen tilannekuva ja tahto näiden olennaisten asioiden hoitamiseen ratkaisevat sen, saako tuleva hallitus liikettä aikaan.

Arvio siitä, miten luomme parhaiten työllisyyttä ja turvallista ilmapiiriä Suomeen. Ja uskallamme tehdä päätökset velkataakan katkaisemiseksi ja tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Kyse on asioista, joita ei voi katsoa sivusta, vaan ne on tehtävä heti.

—————
Yhteiskunnan elinehto on kuitenkin dialogi ja kuuntelu ? emme tuomitse toisin ajattelevaa pahaksi ihmiseksi tai hölmöksi, vaan ymmärrämme että myös hänen ajattelunsa nousee jostakin. Vaikka olisimmekin eri mieltä.
Tässä yhteydessä haluan palauttaa mieleen tarinan kokoomuslaisesta patriootista Väinö Havaksesta, joka kaatui jatkosodassa vapaaehtoisena. Hänen kuvansa muuten roikkuu Kokoomuksen eduskuntaryhmän huoneen seinällä.
Havas oli ollut myös sisällissodassa. Vuonna 1939 Havas piti eduskunnassa puheen, jossa hän vaati sisällissodassa vuonna 1918 haavoittuneiden punaisten invalidien aseman parantamista valtiovallan toimin. Siis vaikka hän itse oli itse taistellut valkoisten joukossa.
Eduskunnan pöytäkirjaan merkittiin seuraavat sanat: ”Heidän joukossaan oli varmasti ihanteellisia, herkästi innostuvia nuorukaisia, jotka seisoivat paikallaan vakaumuksellisista syistä ja hyvässä uskossa. Jo silloin katselimme asiaa yhteisenä onnettomuutena. Ymmärsimme punaisen tulilinjan miehet kärsimyskumppaneiksemme. Minulla on se vakaumus, että tulilinjojen kauhut kestävät, siellä haavoittuvat ja kaatuvat etupäässä ne miehet, jotka taistelevat omantuntonsa ja velvollisuudentuntonsa pakosta aatteensa puolesta, olipa tämä aate sitten osoittautuva oikeaksi tai erheelliseksi. Juuri näitä miehiä kansamme tarvitsee nykyisessä yhteisessä rintamassaan ja kaikkien oikeaksi tunnustamassa olemassaolonsa taistelussa.”
”Juuri näitä miehiä kansamme tarvitsee”, puhui Havas ihmisistä, jotka olivat suunnanneet kiväärinpiippunsa häntä kohti pari vuosikymmentä aikaisemmin.
Kokoomustakin on yritetty tunkea jakolinjoissa eri suuntaan. Välillä oikeaan nurkkaan, välillä kovaan maastoon, välillä liberaaliin suuntaan. On kysytty, missä Kokoomus oikein menee. Tänä päivänä harva ihminen löytää kuitenkaan itseään tällaisen asettelun kautta. Nurkka-asettelu perustuu vanhaan pelin politiikkaan. On silti harhaa kuvitella, etteikö jakolinjoja olisi. Kyllä on, monellakin saralla. Myös politiikassa, jossa jakolinja kulkee uudistumisen ja pysähtymisen välissä.
Jakolinja uuden ja vanhan välillä ei minullekaan riipu puolueesta. Eikä uudistaminen ole itseisarvo. Se on tapa tehdä asioita paremmin. Se on tapa vastata haasteisiin, kun meillä ei ole jakovarapolitiikan kulta-aikaa käsissämme.
Mutta uusi tapa ei ole sitä, että vanha olisi jotenkin pahasta. Usein jos et ole muutoksen kannalla, sinut leimataan konservatiiviksi. Mielestäni tulkinta on epärehellinen.
Konservatiivisuus ei ole minulle EI-liike. Sen sijaan se on minulle perinteitä, kulttuuriperimäämme tukeva suuntaus. Se on Väinö Havaksen kaltaista ajattelua, jossa maltillisesti analysoimme tapahtuneet ja käännämme sen perusteella katsetta eteenpäin. Minä kunnioitan syvästi esimerkiksi veteraanejamme. Pitäisin loukkauksena, jos tämänkaltaista kulttuuriperimää ja suomalaisen yhteiskunnan rakentamista ei kunnioitettaisi uudistamisen taustalla.
Eteenpäin päästään vain keskinäisen arvostuksen tietä.
————-

Kokoomus haluaa tuoda liikettä Suomeen. Mutta miten paikkamme tässä politiikan kentässä määräytyy?
Kokoomus on puolue, jolla ei ole käsissään mitään kirjoitettua Totuutta. Filosofit Hegelistä Marxiin ja Keynesistä Hayekiin näkivät historian jonkinlaisena ennakkoon kirjoitettuna tarinana.
Emme usko, että historiaa on kirjoitettu etukäteen mihinkään oppaaseen. Meillä ei ole omaa poliittista Katekismusta tai Pääomaa.
Koska Kokoomuksella ei ole käsissään vain yhtä totuutta, yhteistä ajatusta, olemme välillä myös eri mieltä asioista. Kokoomuksessa saa olla eri mieltä asioista. Kokoomuksessa pitää olla eri mieltä asioista, sillä yhteiskunta kehittyy vain punnitun keskustelun kautta.
Kokoomuksen ajama yhteiskunta on suvaitsevainen, moniarvoinen, avoin, kansainvälinen, moderni ja uudistuva.

Kokoomus on alusta saakka ollut puolue, joka on tuonut yhteen Suomeen uskovia ihmisiä eri ammattiryhmistä. Kokoomus kunnioittaa juuriaan ja ottaa aiemmasta opiksi.

Me olemme olleet opettajien puolue. Me olemme olleet kauppiaiden puolue. Meitä kutsuttiin joskus myös pappien puolueeksi, mutta luulenpa, että pappien määrä kalpenee nykyään vertailussa opiskelijoiden, yrittäjien, sairaanhoitajien, palomiesten ja palkanlaskijoiden määrään.

En sano tätä siksi, että kauppiaissa tai papeissa olisi mitään pahaa. Vaan siksi, että kokoomuksen jäsenkunta elää ajassa. Se on poikkileikkaus kaikista suomalaisista.

Ja miksi ei olisi? Nimi kokoomus keksittiin aikoinaan siksi, että yhteen kokoontuivat hyvin erilaiset ihmiset. Hyvin erilaisista lähtökohdista. Joukossa oli vanhasuomalaisia ja nuorsuomalaisia. Monarkisteja ja tasavaltalaisia. Professoreita ja maanviljelijöitä. Naisia ja miehiä.

Viime vuosina monet suomalaiset ovat sanoneet että uskovat kokoomuksen arvoihin, toiset taas kokoomuksen pragmaattiseen toimintatapaan. Yhdistävä tekijä on kuitenkin rakkaus isänmaahan. Usko siihen, että työskentely Suomen puolesta on arvokasta, ja että se kannattaa.

Se, että Suomi on olemassa vauraana maana ja kiistatta yhtenä 1900-luvun menestystarinoista, ei ole mihinkään kirjoihin kirjoitettu. Kyse on siitä, että päättäjämme ovat osanneet toimia kylmäpäisesti ja rohkeasti vaikeana aikana. Esimerkiksi 90-luvun alun laman aikana valtionvarainministeri Iiro Viinanen tai nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö eivät katselleet suosiolukuja, vaan keskittyivät Suomen saamiseen takaisin oikealle uralle.

————

Lopuksi on syytä pohtia, mihin tällä kaikella pyritään. Mikä on visio Suomesta? Mitä haemme jakolinjalla uuden ja vanhan välillä?

Minulle politiikassa läheinen visio, päämäärä, on ollut ihmisten onnellisuus. Tai onnellinen Suomi. Mutta onko sekään oikeastaan mikään visio?

Moni voi perustellusti sanoa, että minun onnellisuudestani päättäminen ei ole poliitikkojen tehtävä. Tämä on varsin hyvä argumentti. En minäkään ehkä haluaisi.

Mutta sen sijaan haluan, että edes muutamilla valinnoilla, joilla voimme kannustaa ihmisiä töihin tai pystymme auttamaan arjen valinnoissa, se tekisi Suomesta edes hiukan paremman tai onnellisemman paikan.

Politiikassa yhteisen päämäärän maalaaminen on taitolaji. Urheilussa tavoitteena on useasti voitto. Yrityselämässäkin voi olla monia tavoitteita. Lopulta kuitenkin se, mitä viivan alle jää, määrittää koko yrityksen olemassaolon.

Suomi ei ole yritys. Siksi sitä ei pidä edes yrittää johtaa kuin yritystä. Meillä yrittäjät hoitavat yrittämisen. Se ei ole politiikan tehtävä, vaikka tällaiset ajatukset tuntuvat ajoittain yleistyvän.

Politiikassa tuota yhteistä tavoitetta lähestytään montaa eri kautta. Ei ole olemassa mitään yrityksen kaltaista viivaa, yhdenmukaista visiota Suomesta, jonka eteen taistellaan ja sitten hiukan keinoista välillä kiistellään.

Tätä varten eri puolueilla on arvoja, joiden varaan toimintaa voidaan rakentaa. Kokoomuksessa keskeisimmät arvot ovat: Vapaus ja vastuu, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, välittäminen, suvaitsevaisuus, kannustavuus ja kansainvälisyys.

———-

Menestystarina ei synny käsijarru päällä, eikä tukeutumalla vanhaan. Tarvitaan oppia aiemmista onnistumisista ja epäonnistumisista. Tarvitaan rohkeutta. Mutta ennen kaikkea tarvitaan liikettä. Tarvitaan eteenpäin katsovaa asennetta.

Meillä on suuri vastuu ja tehtävä: se että jo Snellmanin ajoista rakentunut menestystarina kansainvälisestä, modernista, rohkeasta ja avoimesta Suomesta saa jatkoa. Mitä 208-vuotias J.V.Snellman antaisi meille, huonojen uutisten ja ristiriitojen riipomille nykysuomalaisille, elämän evääksi?

Syvän historian tajun omaava ja paljon elämää nähnyt Snellman kiteytti kokemuksensa sanoihin: ”Pääasia on täyttää velvollisuutensa ja tehdä työtä, mikäli voimat riittävät. Paha päivä menee menojaan niin kuin hyväkin.?

Suomi on selättänyt monta pahaa päivää ja noussut valoisampaan tulevaisuuteen. Niin me selätämme tämänkin, ja näytämme jälleen itsellemme ja maailmalle. Ryhdytään siis töihin. Kiitos.