Virkkunen: Komissio teki rohkeita valintoja

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen kehuu videolla Euroopan komissiota rohkeista valinnoista, kun se tämän vuoden työohjelmassa on vetänyt pois vanhoja esityksiä.

”Tärkein asia komission työohjelmassa on se, että vaaleissa lupasimme, että saamme Euroopan Unionin, joka keskittyy isoihin asioihin – on isoissa asioissa iso ja pienissä pieni”, sanoo Virkkunen.

”Komissio on tehnyt rohkeita valintoja. Juncker on vetänyt 80 esitystä pois, joita arvioidaan nyt uudelleen ja komissio haluaa tänä vuonna keskittyä niihin asioihin, jotka ovat työllisyyden, kasvun ja investointien kannalta tärkeitä. Se on ykkösasia ja se on hyvä ja oikein.”

Kasvun kannalta keskeisimpiä asioita ovat energiaunioni  ja digitaaliagenda, muistuttaa Virkkunen. ”Eurooppa on ollut pitkään liian riippuvainen tuontienergiasta. Nyt halutaan kasvattaa energiaomavaraisuutta. Siinä on paljon investointitarpeita ja myös Suomella paljon mahdollisuuksia, koska meillä on hyvin kehittynyt uusiutuvan energian tekniikka.”

Euroopan parlamentti ottaa maanantaina Strasbourgissa alkavassa täysistunnossaan kantaa komission työohjelmaan.