Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Kokoomus.fi / Julkaisut / Politiikka / Viisaita sanoja talou­desta

Viisaita sanoja talou­desta

Julkaistu:

Jorma Ollila: Juhla­puhe Keskus­kaup­pa­ka­ma­rin 90-vuotis­juh­lassa 19.11.2008.

Mikä on järke­vää talous­po­li­tiik­kaa syvän taan­tu­man kynnyk­sellä?

Suomen talou­dessa on pitkään mennyt hyvin, mikä on heijas­tu­nut yhteis­kun­nal­li­sen keskus­te­lun paino­tuk­sissa. Tilanne on kuiten­kin viime kuukausina muut­tu­nut ainut­laa­tui­sen nopeasti, ja edessä on erit­täin jyrkkä muutos huonom­man talous­ke­hi­tyk­sen suun­taan. Korkea­suh­dan­teessa hyvin tehtä­vänsä hoita­nut halli­tus on joutu­massa tuli­ko­kee­seen, jossa muutoin normaa­leiksi katsot­ta­vat toimet eivät riitä; nyt on torjut­tava krii­siä ja työt­tö­myyttä sekä veroja keven­tä­mällä että mitoi­tuk­sel­taan merkit­tä­vällä ja kasvu­po­liit­ti­sesti oikein kohdis­te­tulla elvy­tys­po­li­tii­kalla.

Yhdys­val­loista alka­nut finans­si­kriisi on viime viik­koina levin­nyt nopeasti koko maail­man­ta­lou­teen. On yhä ilmei­sem­pää, että vaiku­tuk­set ns. reaa­li­ta­lou­teen tule­vat olemaan voimak­kaan kiel­tei­siä. Edessä on parhaim­mil­laan­kin syvä ja pitkä taan­tuma, joka tulee heijas­tu­maan työt­tö­myy­den merkit­tä­vänä kasvuna. Tällöin monet julki­seen valtaan kohdis­tu­vat vaati­muk­set voimis­tu­vat samalla kun sen rahoi­tus­ti­lanne heik­ke­nee. Miten muut­tu­nee­seen tilan­tee­seen pitäisi reagoida talous­po­li­tii­kassa? Kenen käsissä ovat ratkai­sun avai­met, jos kenen­kään? Kaiketi maail­man­laa­jui­sen ongel­man hallinta edel­lyt­tää globaa­lilla tasolla sovit­tuja ratkai­suja? Mikä on Euroo­pan unio­nin rooli? Mitä Suomen halli­tus voi tehdä krii­sin torju­mi­seksi tai lieven­tä­mi­seksi?

Ns. G20-maat kokoon­tui­vat vasti­kään Washing­to­niin keskus­te­le­maan maail­man ?finans­siark­ki­teh­tuu­rin? uudis­ta­mi­sesta. Näin käyn­nis­tyvä työ tähtää Euroo­pan unio­nin toivo­mus­ten mukai­sesti mm. sen varmis­ta­mi­seen, että rahoi­tus­mark­ki­noi­den säätely vaste­des on kaiken katta­vaa: sen tulee kattaa kaikki instru­men­tit, kaikki insti­tuu­tiot ja kaikki maail­man rahoi­tuk­sel­li­sesti merkit­tä­vät alueet. Näin voidaan parem­min vält­tää ?regu­la­tory arbit­rage? nimellä tunnet­tua ilmiötä, eli sellai­sia sääte­lyn eroja hyödyn­tä­viä rahoi­tus­toi­mia, jotka viime vuosina ovat ruok­ki­neet ?varjo­pank­kien? toimin­taa ja riskin­ot­toa sekä kupla­ta­loutta.

Tarvi­taan myös tiiviim­pää kansain­vä­listä yhteis­työtä rahoi­tusins­ti­tuu­tioi­den ja mark­ki­noi­den valvon­nassa, ja Kansain­vä­li­sen Valuut­ta­ra­has­ton (IMF) asemaa tulisi vahvis­taa. Talle­tus­va­kuu­tus­jär­jes­tel­miä tulisi harmo­ni­soida ja luoki­tus­lai­tos­ten toimin­taa on arvioi­tava uudel­leen. Rahoi­tus­lai­tos­ten on syytä paran­taa riski­hal­lin­taansa, vahvis­taa pääomi­aan ja tarkis­taa palk­kio­jär­jes­tel­mi­ään. Ennen kaik­kea on vaadit­tava nykyistä suurem­paa läpi­nä­ky­vyyttä; eri instru­ment­tien ominai­suu­det ja riskit on voitava tunnis­taa ja niiden arvioi­mi­seksi tulee olla riit­tä­västi rapor­toi­tua tietoa.

Rahoi­tus­jär­jes­tel­män kehit­tä­mi­nen auttaa tule­vien krii­sien ehkäi­se­mi­sessä. Toivot­ta­vasti maailma vaste­des kyke­nee parem­min sovit­ta­maan yhteen dynaa­mi­set ja inno­va­tii­vi­set rahoi­tus­mark­ki­nat makro­ta­lou­del­li­seen vakau­teen. Nyt vallit­se­vassa tilan­teessa on kuiten­kin ensi­si­jaista, että pysty­tään rajoit­ta­maan käsillä olevan finans­si­krii­sin leviä­mistä ja sen reaa­li­ta­lou­del­li­sia vaiku­tuk­sia. Tätä ei hoideta sääte­lyn keinoin, tällöin on kyse ylei­sen talous­po­li­tii­kan haas­teesta.

Kuten Washing­to­nin kokouk­sessa hyvin ymmär­ret­tiin, G20-maiden tulisi nyt kantaa huolta koko­nais­tuo­tan­non kasvua tuke­van kysyn­nän yllä­pi­tä­mi­sestä. Lisäksi on ensiar­voi­sen tärkeää vastus­taa kaik­kia protek­tio­nis­ti­sia pyrki­myk­siä. Koolla olleet G20-maat piti­vät laajalla rinta­malla toteu­tet­ta­vaa raha- ja finans­si­po­liit­tista elvy­tystä tarpeel­li­sena. Tilanne on tässä suhteessa melko kuiten­kin erilai­nen Yhdys­val­loissa ja Euroo­passa.

Yhdys­val­to­jen keskus­pankki (?Fed?) on jo pitkään harjoit­ta­nut hyvin reak­tii­vista, nopei­den ja voimak­kait­ten liik­kei­den poli­tiik­kaa. Edel­li­sen puheen­joh­ta­jansa, Alan Greenspan?in johdolla Fed tuki talous­kas­vua mata­lien korko­jen kautta siinä määrin, että tuon poli­tii­kan nyt arvioi­daan myötä­vai­kut­ta­neen asun­to­hin­ta­kuplan synty­mi­seen. Talous­nä­ky­mien synken­tyessä Fed on viimeksi kulu­neen vuoden aikana jälleen alen­ta­nut ohjaus­kor­ko­aan nopeasti ja mata­lalle tasolle.

Taus­talla on nykyi­sen pääjoh­ta­jan, Ben Bernanke?n pelko siitä, että finans­si­kriisi uhkaa johtaa hyvin jyrk­kään talou­den alamä­keen. Kuten hyvin tiede­tään, Ben Bernanke kirjoitti väitös­kir­jansa 1930-luvun lamasta, joka hänen mieles­tään oli ennen kaik­kea ?luot­to­lama?. Yhdys­val­to­jen vasta valittu presi­dentti, Barak Obama, näyt­tää olevan ohjaa­massa maataan voimak­kaan finans­si­po­liit­ti­sen elvy­tys­po­li­tii­kan tielle. Hän haluaa nopeita toimia vero­tuk­sen keven­tä­mi­seksi ja koti­mai­sen kysyn­nän tuke­mi­seksi. Samalla hän kaavai­lee merkit­tä­viä inves­toin­teja ja muita panos­tuk­sia Yhdys­val­to­jen perus­ra­ken­tee­seen ja tutki­muk­seen.

Lisäksi on muis­tet­tava, että Yhdys­val­to­jen talous on Euroop­paan nähden dynaa­mi­nen ja sopeu­tu­mis­ky­kyi­nen. Näistä syistä Yhdys­val­lat saat­taa hyvin­kin onnis­tua talous­po­li­tii­kan avulla kään­tä­mään talou­den kohtuul­li­sen ajan kuluessa uuteen nousuun.

Voi kysyä, eivätkö Yhdys­val­to­jen liit­to­val­tion suuret budjet­tia­li­jää­mät muodosta elvy­tyk­seen nojau­tu­van talous­po­li­tii­kan estettä? On esitetty arvioita, että alijäämä pian voisi nousta vuosi­ta­solla jopa 1000 miljar­din dolla­rin suurui­seksi! Vastaus on, että kaikki on suhteel­lista: voima­kas elvy­tys­po­li­tiikka parin vuoden ajaksi lisää liit­to­hal­li­tuk­sen velkaa, mutta vaiku­tus ns. raken­teel­li­seen rahoi­tusa­li­jää­mään jää sitten­kin melko vähäi­seksi.

Yhdys­val­to­jen edel­leen jatkuva väes­tön kasvu yhdis­tet­tynä posi­tii­vi­seen tuot­ta­vuus­ke­hi­tyk­seen mahdol­lis­taa talous­kas­vun jatku­mi­sen suotui­sana ja auttaa pitä­mään julki­sen sekto­rin pitkän tähtäi­men rahoi­tus­nä­ky­mät siedet­tä­vinä. Halu­tes­saan Yhdys­val­lat voi käyt­tää sekä raha­po­li­tiik­kaa että finans­si­po­li­tiik­kaa talou­den saat­ta­mi­seksi uudelle kasvu-uralle.

Euroo­pan tilanne on vaikeampi. Kriisi alkoi Yhdys­val­loista (?subprime? asun­to­lai­nat, ?Lehman Brot­hers? jne.), mutta talou­den heik­ke­ne­mi­nen saat­taa Euroo­passa silti muodos­tua voimak­kaam­maksi tai aina­kin pitkä­ai­kai­sem­maksi. Euroo­pan keskus­pankki on ollut kovin hidas ja varo­vai­nen ohjaus­kor­konsa alen­ta­mi­sessa.

Varo­vai­suu­della on toki perus­te­lunsa, mutta krii­sin kolkut­taessa voisi keskei­seltä viran­omai­selta toivoa nopeaa ja päät­tä­väistä toimin­taa. Korko­po­li­tii­kan vaiku­tuk­set toteu­tu­vat joka tapauk­sessa vain aikaa myöten. Vaarana myös on, että raha­po­li­tiikka pessi­mis­min voit­taessa alkaa menet­tää teho­aan.

Finans­si­po­li­tii­kan osalta tilanne Euroo­passa on vielä hanka­lampi. Yhtäältä kukin maa päät­tää omasta budjet­ti­po­li­tii­kas­taan. Yhtei­sö­ta­solla voidaan vain pyrkiä koor­di­noi­maan eri maiden toimin­taa. Tällöin etusi­jalla on ?vakaus- ja kasvuso­pi­muk­sen? puit­teissa tapah­tuva koor­di­nointi, joka tähtää ns. ?liial­lis­ten? alijää­mien torju­mi­seen. Tässä ei talou­den hyvinä vuosina juuri onnis­tuttu, ja useim­pien EU-maiden julki­sen sekto­rin rahoi­tus kärsii­kin nyt melkoi­sista alijää­mistä ja ns. ?kestä­vyys­va­jeista? (eli alijää­mät eivät näytä pois­tu­van vaikka talous kasvaisi tren­dinsä mukai­sesti).

Näky­miä varjos­ta­vat edel­leen väes­tön ikään­ty­mi­nen ja työvoi­man tarjon­nan supis­tu­mi­nen sekä monessa maassa heikko sopeu­tu­mis­kyky talou­den raken­ne­muu­tok­siin. Vaarana on, että Eurooppa näistä syistä juut­tuu pitkäksi ajaksi heik­koon talous­ke­hi­tyk­seen kaik­kine ongel­mi­neen kuten korkea työt­tö­myys ja paineet julki­seen lisä­vel­kaan­tu­mi­seen. Tästä syystä nopeat elvy­tys­toi­met juuri nyt ovat­kin vält­tä­mät­tö­miä alijää­mien kasvusta huoli­matta. Vakaus- ja kasvuso­pi­muk­sen krii­siai­koja varten laadi­tut poik­keus­klausuu­lit­han salli­vat alijää­mien katto­jen tila­päi­sen ylit­tä­mi­sen.

Elvy­tyk­sen keino­jen valin­nassa on tärkeätä vält­tää sellai­sia toimia, jotka ovat risti­rii­dassa raken­teel­lis­ten uudis­tus­tar­pei­den kanssa. Eurooppa ei tarvitse aurin­gon­las­kua­lo­jen yritys­ten tukiai­sia, vaan tutki­mus- ja kehi­tys­pa­nos­tuk­sia, koulu­tuk­sen uudis­ta­mista ja infra­struk­tuu­rin paran­nusin­ves­toin­teja.

Entä mitkä ovat Suomen ja Suomen halli­tuk­sen mahdol­li­suu­det lievit­tää kansain­vä­lis­ten ongel­mien vaiku­tuk­sia maas­samme?

Suomi, kuten muut­kin pohjois­maat, omaa­vat eräiltä osin parem­pia lähtö­koh­tia kohdata edessä olevia vaikeuk­sia. Pank­kien riskit ovat meillä suhteel­li­sen pieniä ja yritys­ten taseet ovat pääosin melko vahvoja. Lisäksi halli­tus on jo varau­tu­nut pank­keja turvaa­viin takui­siin ja pääomit­ta­mi­seen. Julki­sen sekto­rin rahoi­tus on moniin Euroo­pan maihin nähden hyvällä tolalla. Halli­tus on hyvien vuosien aikana aivan oikein pyrki­nyt varau­tu­maan siihen, että laihem­pia vuosia saat­taa olla edessä. Yhteis­kun­nas­samme ymmär­re­tään, että sopeu­tu­mi­nen maail­man­ta­lou­den muutok­siin on väis­tä­mä­töntä, vaikka se yrityk­sissä usein edel­lyt­tää kipeitä päätök­siä.

Tarvit­ta­via linjauk­sia ja toimia pohdit­taessa on tunnus­tet­tava, että kukaan ei näissä oloissa voi varmuu­della arvioida näkö­pii­rissä olevien ongel­mien syvyyttä ja kestoa. Tämä vaikeut­taa haas­tei­siin parhai­ten vastaa­van talous­po­li­tii­kan hahmot­ta­mista. Jos taan­tuma on syvä mutta lyhyt V-muotoi­nen, on voima­kas elvy­tys koti­mai­sen kysyn­nän yllä­pi­tä­mi­seksi houkut­te­leva keino kuilun ylit­tä­mi­seksi. Jos taan­tuma on pitkä­ai­kai­nen leveän U:n tai jopa L:n muotoi­nen, voi sillan raken­ta­mi­nen osoit­tau­tua kovin vaikeaksi. Tätä ajatel­len on annet­tava suurem­paa painoa sopeu­tu­mis­ky­kyä vahvis­ta­ville ja kilpai­lu­ky­kyä kohen­ta­valle toimen­pi­teille. Joka tapauk­sessa on syytä hakea keinoja, jotka ovat hyödyl­li­siä eri olosuh­teissa, sekä lyhyellä että pitkällä aika­vä­lillä. Näistä lähtö­koh­dista voi esit­tää mm. seuraa­via näkö­koh­tia:

Rahoi­tus­sek­tori

Käsillä olevan krii­sin keskei­nen piirre on rahoi­tus­mark­ki­noilla vallit­seva luot­ta­mus­pula ja rahoi­tuk­sen ehto­jen kiris­ty­mi­nen, joka vähen­tää mahdol­li­suuk­sia inves­toin­tei­hin ja aiheut­taa pahim­mil­laan merkit­tä­viä ongel­mia yritys­ten juok­se­valle toimin­nalle. Keskus­pank­kien toimet pank­kien likvi­di­tee­tin turvaa­mi­seksi eivät tässä suhteessa auta, jos raha jää pank­kei­hin. Pank­kien on täytet­tävä niille kuuluva tehtä­vät ml. normaa­lin liike­toi­min­nan ja inves­toin­tien rahoit­ta­mi­sen suhteen. Halli­tuk­sen on takui­den ja erityis­ra­hoi­tusta käyt­täen turvat­tava mm. vien­nin rahoi­tuse­del­ly­tyk­set.

Vero­tus

Halli­tuk­sen budjet­tie­si­tys pitää sisäl­lään vero­ke­ven­nyk­siä ensi vuodelle. Näistä esityk­sistä voi halu­tes­saan löytää moitit­ta­vaa. Sekä useat koti­mai­set ekono­mis­tit että kansain­vä­li­nen valuut­ta­ra­hasto ovat esimer­kiksi pitä­neet ruoan arvon­li­sä­ve­ron alen­ta­mista heikosti perus­tel­tuna. Oma kantani on, että ruoan ALV-kannan alene­mi­sen täytyy myös heijas­tua elin­tar­vik­kei­den kulut­ta­ja­hin­to­jen alene­mi­sena; muuten on ilmeistä, että kilpailu vähit­täis­kau­passa ei toimi hyväk­syt­tä­vällä tavalla.

Kaupan keskei­set toimi­jat varmaan teki­si­vät­kin viisaasti, mikäli pitäi­si­vät huolen siitä, ettei­vät antaisi aihetta tällai­seen johto­pää­tök­seen. Itse linjaa, vero­tuk­sen keven­tä­mistä, ja erityi­sesti palk­ka­tu­lo­jen vero­tuk­sen keven­tä­mistä, on kuiten­kin syytä pitää oikeana: vero­tuk­sen keven­tä­mi­nen on Suomen talous­po­li­tii­kan kannalta keskei­nen tavoite sekä suhdanne- että raken­ne­po­liit­ti­sesti. Tässä tilan­teessa se tukee koti­ta­louk­sien osto­voi­maa ja kulu­tus­ky­syn­tää, mikä helpot­taa tilan­netta eten­kin koti­mark­ki­noilla toimi­vien, usein pien­ten ja keski­suur­ten yritys­ten kannalta.

Pidem­mällä aika­vä­lillä työn vero­kii­lan vähen­tä­mi­nen tukee työvoi­man tarjon­taa ja edis­tää työmark­ki­noi­den toimi­vuutta. Työn vero­tuk­sen keven­tä­mi­nen on siten sekä kysyn­nän elvy­tystä että tarjon­nan talous­po­li­tiik­kaa. Lisäksi se vähen­tää työn ja pääoman vero­kan­to­jen eroa ja tuosta erosta johtu­vaa houku­tusta työtu­lo­jen muut­ta­mi­seksi pääoma­tu­loiksi vero­tusta silmällä pitäen.

Toinen vero­tusta koskeva kysy­mys koskee yhtiö­ve­ro­kan­taa. Tuo vero­kanta on enene­västi kovan kansain­vä­li­sen vero­kil­pai­lun keino. Yhtiö­ve­ro­kan­taa on viime vuosina alen­nettu usein ja merkit­tä­västi. Tuorein muutos on Ruot­sin vero­kan­nan alen­ta­mi­nen aivan Suomen vero­kan­nan (26 %) tuntu­maan. Taan­tu­man oloissa tämä vero­kil­pailu saat­taa enti­ses­tään koven­tua.

Suomen kannalta on mones­ta­kin syystä olen­naista, että kansain­vä­li­set yhtiömme jatkos­sa­kin inves­toi­vat Suomeen. Tässä valossa on uskoak­seni vain ajan kysy­mys milloin yhtiö­ve­ro­kan­taa on Suomessa alen­net­tava.

Viime aikoina on keskus­teltu pääoma­tu­lo­ve­ron ja työtu­lo­jen raja­ve­roas­tei­den erosta, joka on koettu ongel­mal­li­sen suureksi. Listat­tu­jen yhtiöi­den osin­got ovat kuiten­kin osit­tain kahden­ker­tai­sen vero­tuk­sen kohteena, jolloin jaet­tui­hin voit­toi­hin kohdis­tuva veroaste on 40,5 prosent­tia. Tätä ei voi pitää erityi­sen mata­lana kansain­vä­li­sesti tai verrat­tuna työtu­lo­jen tavan­omai­siin veroas­tei­siin. Tällä totea­muk­sella en kiistä sitä, että veroas­tei­den erot eräissä tapauk­sissa (listaa­mat­to­missa yhtiöissä) aiheut­taa vero­tuk­sen legi­ti­mi­teet­tiä naker­ta­via ongel­mia.

Joka tapauk­sessa on juuri nyt hyvä muis­taa, että pääoma­tu­lo­jen vero­tusta uudis­tet­tiin vuonna 1993 siksi, että talou­den rattaat saatai­siin pyöri­mään ja talous nouse­maan lamasta kestä­vään kasvuun. Tässä onnis­tut­tiin varsin hyvin. Nyt on huono ajan­kohta lähteä vero­tuk­sen kiris­tä­mi­sen tielle.

Vali­koiva elvyt­tä­mi­nen

Taan­tuma vähen­tää osal­taan vero­ker­ty­miä ja heiken­tää julki­sen talou­den rahoi­tus­ta­sa­pai­noa. Nyky­ään katso­taan ylei­sesti, että tämä ns. auto­ma­tii­kasta johtuva budje­tin heik­ke­ne­mi­nen on syytä sallia. Kame­ra­lis­ti­nen vaati­mus budje­tin tasa­pai­not­ta­mi­sesta menoja leik­kaa­malla tai vero­tusta kiris­tä­mällä johtaisi tässä tilan­teessa vain taan­tu­man syve­ne­mi­seen.

Lisäksi voidaan esit­tää, että julki­nen valta finans­si­po­li­tii­kan keinoin aktii­vi­sesti elvyt­tää taloutta taan­tu­massa. Edellä jo todet­tiin palk­ka­ve­ro­tuk­sen keven­tä­mi­sen tarjoa­van tähän hyvän mahdol­li­suu­den. Vielä suorempi vaiku­tus­keino on julkis­ten meno­jen lisää­mi­nen. Elvy­tystä voidaan perus­tella sillä, että yrityk­set leik­kaa­vat tai lykkää­vät inves­toin­te­jaan ja koti­ta­lou­det vähen­tä­vät kulu­tus­taan. Lisäksi vienti kärsii kun kysyntä supis­tuu muissa maissa. Näissä oloissa koti­mai­sen kysyn­nän tuke­mi­sella halli­tuk­sen toimin on eittä­mättä merki­tystä, sillä yritys­ten on vaikea tuot­taa ja työl­lis­tää jollei talou­dessa ole tuotan­toon kohdis­tu­vaa kysyn­tää.

Julki­sen vallan meno­puolta tarkas­tel­taessa on hyvä pitää mielessä, että myös Suomen julki­sen sekto­rin rahoi­tuk­sen kestä­vyys on pitkällä aika­vä­lillä ongel­mal­li­nen jos kohta vähem­mässä määrin kuin monessa muussa EU-maassa. On varot­tava pysy­vien meno­pai­nei­den lisää­mistä, eten­kin kun vero­tuk­sen keven­tä­mi­seen on talou­den toimi­vuu­den turvaa­mi­seksi selvää tarvetta. Tältä kannalta perus­tel­luim­pia ovat kerta­luon­tei­set meno­li­säyk­set tai sellai­set, jotka vähen­tä­vät tule­via meno­pai­neita.

Ilmei­siä kohteita löytyy infra­struk­tuu­riamme yllä­pi­tä­vistä ja sitä kohen­ta­vista korjausin­ves­toin­neista, joiden toteut­ta­mi­nen on usein hyvin työval­taista toimin­taa. Nyt resurs­seja alkaa olla saata­villa ja kustan­nus­taso on kohtuul­lis­tu­massa. Nyt on järke­vää talo­yh­tiöi­den toteut­taa putki­re­mont­teja ja kuntien korjata kouluja ja vanhain­ko­teja sekä valtion panos­taa liiken­ne­ver­kos­toon. Myös vuokra-asun­to­jen raken­ta­mi­sen edis­tä­mi­nen talous­po­liit­ti­sin toimin on järke­vää silloin, kun resurs­sit muuten uhkaa­vat jäädä käyt­tä­mättä.

Vali­koi­vasti elvyt­tä­vän poli­tii­kan perus­teista ei Suomessa liene erimie­li­syyttä. Halli­tus onkin, aivan oikein, jo budjet­tie­si­tyk­sessä sekä siihen viime päivinä tehdyissä korjauk­sissa esit­tä­nyt lisä­pa­nos­tuk­sia mm. liiken­ne­jär­jes­tel­mään ja vuokra-asun­to­ra­ken­ta­mi­seen.

Suomen elvy­tys­po­li­tii­kan mitoi­tusta voi mieles­täni arvioida seuraa­vasti:

Yhtäältä Suomen ensi vuoden budjetti on viri­tetty selkeästi elvyt­tä­väksi. Tois­tai­seksi tehty­jen päätös­ten valossa finans­si­po­li­tiikka euroa­lu­eella on samassa määrin koko­nais­ky­syn­tää tuke­vaa lähinnä vain Espan­jassa. Histo­rian valossa budje­tin elvyt­tävä vaiku­tus, joka vastan­nee noin vajaa prosent­tia brut­to­kan­san­tuot­teesta, ei kuiten­kaan ole kovin suuri.

Toisaalta talou­den odotet­ta­vissa olevan kehi­tyk­sen kulma­ker­roin on tällä hetkellä myös Suomessa erit­täin huoles­tut­tava. Normaa­lin suhdan­ne­vaih­te­lun mukaan viri­tetty poli­tiikka ei vastaa nyt asetet­ta­via vaati­muk­sia.

Itse­ään ruok­kiva lasku on toden­nä­köi­sesti pysäy­tet­tä­vissä vain poik­keuk­sel­li­sen voimak­kain toimen­pi­tein. Tässä tilan­teessa ei ole vaaraa siitä, että hyvin kohdis­tettu lisäel­vy­tys johtaisi inflaa­tiota aiheut­ta­vaan ylilyön­tiin; vaarana on pessi­mis­min leviä­mi­nen ja työt­tö­myy­den voima­kas kasvu. Halli­tuk­sen on syytä valmis­tella lisä­toi­mia kysyn­nän ja työl­li­syyttä yllä­pi­tä­vän kasvun tuke­mi­seksi.

Onko meillä varaa sallia valtion velan kään­ty­vän uudel­leen kasvuun? Velkaan­tu­mi­sen vaaroja ei ole syytä vähä­tellä. Vastaus on silti varauk­sel­li­sen myön­tei­nen: Suomen julki­sen sekto­rin rahoi­tus, kun huomioi­daan myös eläke­ra­has­tot, on nykyi­sel­lään vahvasti ylijää­mäi­nen. Vahvan rahoi­tus­a­se­man etu on, että se antaa määrät­tyä liik­ku­ma­ti­laa ja sopeu­tu­mi­sai­kaa vaikeuk­sien koit­taessa. Milloin tuota liik­ku­ma­ti­laa käytet­täi­siin, jollei nyt? Julki­sen sekto­rin rahoi­tuk­sen saat­ta­mi­nen kestä­välle tolalle on tärkeää, mutta siihen savot­taan on ryhdyt­tävä talou­den kasvaessa, ei taan­tu­man oloissa ja sitä syven­täen.

Työmark­ki­noi­den kohtaanto-ongel­mien vähen­tä­mi­nen. Suomen työmark­ki­nat toimi­vat parem­min kuin monissa Keski-Euroo­pan tai Etelä-Euroo­pan maissa, mutta ne eivät toimi riit­tä­vän hyvin. Meillä on liian monta koulu­pu­do­kasta ja nuorta, joka ei ole löytä­neet tietään työelä­mään. Opis­ke­lut kestä­vät Suomessa keski­mää­rin kohtuut­to­man kauan, mikä lyhen­tää työuria alku­päästä. Meillä on edel­leen liikaa hakeu­tu­mista ennen­ai­kai­selle eläk­keelle; eläk­keelle siir­ty­mistä tulisi keski­mää­rin voida myöhen­tää ja työuria tätä kautta piden­tää tapah­tu­nutta enem­män. Suomen soisi olevan houkut­te­leva maa korkeasti koulu­te­tun työvoi­man kannalta, niin koti­maassa koulu­te­tun kuin muualta tänne hakeu­tu­van osalta. Näin ei tätä nykyä ole.

Voi kysyä, onko todella syytä puhua työvoi­man tarjon­nasta ja sen liik­ku­vuu­desta aikoina, jolloin työn puute ja työt­tö­myys ovat nouse­massa etua­lalle. Vastaus on, että työmark­ki­noi­den toimi­vuu­den paran­ta­mi­nen voisi olla tärkeä keino työt­tö­myy­den kasvun rajoit­ta­mi­seksi. Suomessa on liian usein puutetta sekä työstä että työvoi­masta, koska työvoi­man kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa alueel­li­sesti ja amma­til­li­sesti. Tarvit­semme suurem­paa sopeu­tu­mis­ky­kyä ja liik­ku­vuutta. Työn vero­tuk­sen keven­tä­mi­nen on tässä­kin suhteessa tärkeä tekijä. Sosi­aa­li­tur­vaa tulisi edel­leen kehit­tää siten, että se kannus­taa osal­lis­tu­mi­seen työvoi­maan ja helpot­taa työl­lis­ty­mistä. On syytä odot­taa mielen­kiin­nolla Sata-komi­tean esityk­siä.

Taka­vuo­sina usein ajatel­tiin, että työt­tö­myy­den oloissa on syytä suosia varhai­se­lä­köi­ty­mistä ja karsas­taa työvoi­man maahan­muut­toa. Tällai­nen ajat­telu lähtee virheel­li­sestä ajatuk­sesta, että yhteis­kun­nassa on vain tietty työn koko­nais­määrä, jota voidaan jakaa työn teki­jöi­den kesken. Todel­li­suu­dessa työn määrä kasvaa jos työl­lis­tä­mi­seen ja työn tekoon on riit­tä­viä kannus­ti­mia. Ylei­sem­min­kin pätee, että raken­teel­li­set toimet talou­den tehok­kuu­den edis­tä­mi­seksi, niin vero­tuk­sen ja sosi­aa­li­tur­van kuin koulu­tuk­sen ja työmark­ki­na­po­li­tii­kan saroilla, ovat tuiki tarpeen ja tässä tilan­teessa omiaan vahvis­ta­maan uskoa tule­vai­suu­teen ja siten lyhen­tä­mään talou­den heik­kou­den kestoa. Tämän takia halli­tuk­sen on myös syytä pitää kiinni T&K -panos­tuk­sia koske­vista sitou­muk­sis­taan.

Suomessa haikail­laan tuon tuos­ta­kin, ja eten­kin talou­den näky­mien synken­tyessä, paluuta kolmi­kan­taan ja keski­tet­tyyn tulo­po­li­tiik­kaan. Hyvää tässä on ajatus siitä, että yhtei­sym­mär­rys eri osapuol­ten kesken on kansal­li­nen etu ja helpot­taa vaikeuk­sista selviy­ty­mistä. Sen sijaan on vaikea nähdä perus­te­luja sille, että eri toimet pitäisi nivoa laajaksi koko­nai­suu­deksi. Se voisi vain hidas­taa, ehkä myös vesit­tää, tarvit­ta­vien toimen­pi­tei­den toteut­ta­mista. Nyt on syytä toimia nopeasti ja päät­tä­västi.

Työmark­ki­naos­a­puol­ten on kannet­tava huolta palk­ka­mal­tin toteu­tu­mi­sesta. Muuten vaarana ovat suuret vien­ti­me­ne­tyk­set ja yritys­ten toimin­nan siir­ty­mi­nen muualle, mikä vaikeut­taisi enti­ses­tään työl­li­syys­ti­lan­netta. Halli­tus vastaa vero­tuk­sesta sekä toimista työl­li­syy­den tuke­mi­seksi ja talou­del­li­sen kasvun edis­tä­mi­seksi. Kulla­kin taholla on selkeä roolinsa, kukin kanta­koon vastuunsa.

Suomen halli­tus on aiem­paa suurem­pien haas­tei­den edessä. Talous­po­li­tii­kassa kaiva­taan nyt moniot­te­li­jaa, joka turvaa rahoi­tuk­sen ja tukee kysyn­tää sekä edis­tää jous­ta­vuutta ja luo uskoa tule­vai­suu­teen. Joka tapauk­sessa on realis­mia todeta, että Suomen talous­po­li­tii­kan mahdol­li­suu­det ovat melko rajal­li­set. Ongel­mana on, että koko maail­man­ta­lous on ajau­tu­nut vaikeuk­siin. Suomen halli­tus ei voi torjua globaa­li­sen talou­den ongel­mia; emme tule tällä­kään kertaa selviä­mään ?kuin koira verä­jästä?. Valp­paasti toimien ja yhtei­sin ponnis­tuk­sin voimme silti sopeu­tua vaikeuk­siin pienem­min vaurioin ja joudut­taa talou­den paluuta työl­lis­tä­vän kasvun uralle.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

5.2.2024

Anna-Kaisa Ikonen: “Kai me pystymme parem­paan kuin yhteen sola­riu­miin?”

Millaista olisi yritys­ten, kuntien tai hyvin­voin­tia­luei­den työ, jos todella uskal­tai­simme kokeilla, selviäm­mekö hieman pienem­mällä normi­tuk­sella? Nyt on elämämme tilai­suus, kirjoit­taa

4.12.2023

Pirjo Mäljä Hämeen Kokoo­muk­sen toimin­nan­joh­ta­jaksi, Joonas Pulliai­nen puolu­een euro­vaa­li­koor­di­naat­to­riksi

Kokoo­muk­sen puolue­hal­li­tus on valin­nut HTM Pirjo Mäljän Hämeen Kokoo­muk­sen toimin­nan­joh­ta­jaksi 2.1.2024 alkaen. Mäljä siir­tyy tehtä­vään Euroo­pan parla­men­tin avus­ta­jan tehtä­västä. Hänellä on pitkä

15.11.2023

Timo Heino­nen: “Nopealle, jous­ta­valle ja muokat­ta­valle krii­sin­hal­lin­ta­ky­vylle on tarvetta”

Kansan­edus­taja Timo Heino­sen pitämä Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män ryhmä­puhe Edus­kun­nan keskus­tel­lessa valtio­neu­vos­ton selon­teosta Soti­las­osas­ton aset­ta­mi­sesta korke­aan valmiu­teen osana Rans­kan, Belgian ja Suomen

Skip to content