Toivakka: Työelämään tasa-arvoa ja valinnanvapautta

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakan mukaan pääministeri Jyrki Kataisen esitys naisten työelämän tasa-arvon lisäämisestä on erinomainen. Kaikki keinot on selvitettävä, millä tasa-arvoa työelämässä voidaan lisätä. Toivakka uskoo, että nykyistä joustavampi työelämä edistäisi ennen kaikkea nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua lasten ja perheiden kustannuksella.

Toivakan mukaan on tärkeää turvata perheiden mahdollisimman laaja valinnanvapaus oman arkensa järjestämisessä. Pienten lasten vanhempien mahdollisuus osa-aikatyöhön mahdollistaa paremmin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen niin halutessaan.

?Perheet ovat oman elämäntilanteensa parhaita asiantuntijoita. Jatkossakin tulee turvata isien ja äitien mahdollisuus hoitaa pieniä lapsia kotona, mutta myös perheen ja työelämän nykyistä saumattomampaa yhdistämistä on edistettävä,? Toivakka sanoo.

Toivakka uskoo, että työelämän joustavuudella mahdollistetaan myös paremmin isien jääminen kotiin, kun samalla avautuu mahdollisuus osa-aikaiseen työskentelyyn. Toivakka muistuttaa, että perheet ovat erilaisia ja hyvä yhteiskunta mahdollistaa perheiden vapauden järjestää oma hyvä arkensa haluamallaan tavalla.