Stubb: Talous- ja veropolitiikan kulmakivi on työ

Valmistellessani veropäivien puhettani, luin melko tarkkaan vuosi sitten samassa tilaisuudessa pitämäni puheen. Silloin kävin läpi pohjustusta tuleviin vaaleihin. Onneksi aika moni niistä silloisista ajatuksista on tullut osaksi uuden hallituksen ohjelmaa. Valitsimme työn. Ja sillä tiellä jatkamme.

Tämä on tärkeää siksi, että kansainvälinen talouskriisi iski vientivetoiseen Suomeen kaikkein kovimmin koko euroalueella. Tämän lisäksi taloutemme rakenteet ovat huonossa kunnossa – teollisuus ja elinkeinoelämä eivät ole kyenneet uudistumaan; väestömme ikääntyy ja työikäisten suomalaisten määrä vähenee kovaa vauhtia, samalla julkisen sektorin yksityiselle sektorille asettama painolasti on kasvanut. Olemme jo vuosia lisänneet julkisia menoja huolehtimatta niiden kestävästä rahoituspohjasta pitkällä aikavälillä – eläneet siis velaksi.

Emme ole ottaneet riittävän vakavasti sitä, että hyvinvointimme rahoituspohja on supistunut noin 20 prosenttia verrattuna finanssikriisiä edeltävään kasvutrendiin. Keskeiset kilpailijamaamme Saksa ja Ruotsi ovat mm. onnistuneiden uudistusten kautta menneet meistä kauas ohi ja lisänneet hyvinvointiaan samalla kun Suomen talouskehitys on hiipunut miinusmerkkiseksi. On olennaista hahmottaa, että suhdannevaikutuksista puhdistettu taloutemme normaalitila on paljon heikompi kuin olemme ehkä tahtoneet edes uskoa. Pitää katsoa kokonaisuutta, ei riitä, että valitsee vain yhden osion kokonaisuudesta ja tekee ratkaisuja sillä perusteella.

Todellisia rakenteita uudistavia toimia on meillä tehty varsin niukasti ja liian myöhään. Enää emme voi vivuttaa hyvinvointiamme velkarahalla, tulevien sukupolvien laskuun. Yksiselitteinen päämäärämme on, että Suomi on hyvinvointiyhteiskunta myös tulevina vuosina. Tämä edellyttää sitä, että talous on kunnossa.

Vanha viisaus on, että talouspolitiikan onnistumisen näkee aina vasta jälkeenpäin.

Uskaltaisin jo arvioida, että kansainvälinen finanssikriisi rajoitti näköalaamme kotimaisten haasteiden osalta. Elvyttävällä politiikalla onnistuimme varmasti pehmentämään kovimman ulkopuolelta tulevan iskun vaikutusta työttömyyskehitykseen. Elvytys auttoi – mutta vain hetken verran. Samalla kun finanssikriisin vaikutuksia pehmennettiin, olisi kiireesti pitänyt ryhtyä uudistamaan myös talouden rakenteita. Yritystä toki oli, mutta ei vielä riittävästi rohkeutta ja kriisitietoisuutta.

Nyt me olemme Euroopan sairas mies. Emme ole päässeet mukaan uuden kasvun imuun kriisin hellitettyä, vaan olemme jääneet talouskehityksessä Euroopan hännille. Huolestuttavinta on, että missään muussa Euroopan maassa työttömyys ei kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa. Tulevana vuonna työttömyysasteemme noussee jo lähelle kymmentä prosenttia, mikä on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti kestämätön taso.

Olemme toki reagoineet heikon talouskehityksen kierteeseen tekemällä merkittäviä julkisen talouden sopeutustoimia. Tämä on ollut välttämätöntä, jotta julkisen talouden tasapainoa on voitu parantaa. Luottamus julkisen taloutemme kantokykyä kohtaan onkin säilynyt vahvana. Suomi, suomalaiset yritykset ja kotitaloudet ovat saaneet ja saavat halpaa lainaa markkinoilla. Viimeksi perjantaina kuulimme Fitchin pitävän luottoluokituksensa Suomen osalta AAA –luokassa.

Sopeuttaa olemme osanneet, mutta myös rakenneongelmiin on päästävä kiinni. Suomen talouden suuret rakenteelliset ongelmat voidaan karkeasti jakaa kahteen kastiin. Toinen on heikko kilpailukykymme: olemme euroalueen sisällä liian kallis maa. Toinen on liian alhainen työllisyysasteemme, heikkenevä huoltosuhteemme: vähemmillä käsipareilla pitää tehdä enemmän työtunteja, jotta voimme rahoittaa julkiset palvelut ja tulonsiirrot.

Kumpikaan näistä ongelmista ei ratkea elvytystoimilla. Yhtä selvää on, että säästämällä emme kasvua luo. Ratkaisu ei ole suhdannetilanteen läpi odottaminen vaan rakenteelliset uudistukset.

Talouskasvun tärkein edellytys on kyky uudistua. Taloutemme ei kasva, mikäli suomalaiset yritykset eivät kykene tai pyri uudistumaan ja muokkaamaan tarjontaansa vastaamaan tämän hetken kysyntää. Taloutemme ei kasva, mikäli emme tee entistä enemmän työtä. Taloutemme ei kasva, mikäli emme saa yhä useampaa suomalaista – niin täällä syntynyttä, kuin maahamme muuttanutta töihin. Taloutemme ei kasva, jos emme onnistu uudistamaan julkisen sektorin rakenteita sellaisiksi, että yksityinen sektori kykenee sitä kannattelemaan.

Uusi hallitus on nyt päässyt nyt käyntiin Suomen uudistamistyössä. Meillä on yhteinen visio siitä, mihin suuntaan Suomea tulee viedä. Tästä haluan kiittää hallituskumppaneita.

Osana rakenteellisten talousongelmien ratkaisuja – ja sanottakoon heti tässä, että tekoja tarvitaan useita, sekä suuria että pieniä – yritimme saada aikaan yhteiskuntasopimuksen työnantaja- ja työntekijäosapuolten kanssa. Tavoitteena on vastata kilpailukykyhaasteeseen ja alentaa työvoimakustannuksia viidellä prosentilla. Monet keinoista ovat vaikeita, mutta niitä ei tehdä niiden itsensä takia, vaan jotta saisimme pidettyä kiinni työpaikoista ja edellytykset luoda työtä vailla oleville uusia työpaikkoja ja sitä kautta paljon vahvemman julkisen talouden.

Moni kysyy ihan oikeutetusti, onko hallituksen valitsemilla toimilla vaikutusta kilpailukykyyn ja sitä kautta vientiin ja työllisyyteen. Vastaus kuuluu, että on. Kannattavuuden rajamailla sinnittelevät yritykset tai yritykset jotka miettivät tuotannon siirtoja tekevät Suomen työllisyyden kannalta parempia valintoja, kun työllistämisestä tulee kannattavampaa.

Kilpailukykymme parantaminen on meille kansallinen välttämättömyys. Nyt päätetyt toimenpiteet ovat tämän työn alku. Onnistuminen edellyttää kuitenkin useiden vuosien kurinalaista politiikkaa ja laajasti toimia, jotka vievät samaan suuntaan.

Välttämätöntä on myös, että palkoista pystytään sopimaan siten, ettei kilpailukykymme pääse vajoamaan. Tätä osaltaan tukee hallituksen linjaus paikallisen sopimisen edistämisestä. Myös työmarkkinajärjestöillä on ja tulee jatkossakin olemaan iso vastuu suomalaisista työpaikoista. Kilpailukykymme vahvistumisen on oltava palkkasopimusten keskeinen päämäärä.

Hallituksen talouspoliittinen linja sisältää lääkkeitä myös toiseen isoon rakenneongelmaamme – alhaiseen työllisyysasteeseen. Kilpailukyvyn parantaminenkaan ei yksin auta, mikäli työllistäminen ei kannata ja ellei meillä riitä osaavia työn tekijöitä.

Hallitus on sopinut, että työllistämisen kynnystä alennetaan ja työvoiman tarjontaa lisätään mm. kannustinloukkuja purkamalla, viemällä eläkeuudistusta eteenpäin, työperäistä maahanmuuttoa edistämällä, uudistamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa kannustavampaan suuntaan, kiristämällä vuorotteluvapaan ehtoja, helpottamalla paikallista sopimista, pidentämällä koeaikaa, helpottamalla määräaikaisten työsuhteiden solmimista, joustavoittamalla takaisinottovelvoitetta irtisanomistilanteessa, uudistamalla työvoimahallintoa ja niin edelleen.

Jos emme saa rakenneongelmia haltuun ja sinänsä vaikeitakin uudistuksia toteutettua, edessä on vuosikaupalla säästöjä ja kurjistumisen kierre. Jos sen sijaan onnistumme vahvistamaan kilpailukykyämme ja työllisyysasteemme nousee, julkista taloutta vaivaava kestävyysvaje sulaa kuin itsestään.

Uskon, että tällä visiolla on hyvä tavoitella parempaa huomista. Tämä hallitus tekee politiikkaa, jonka takana seison ja jonka vaikuttavuuteen uskon. Talouspolitiikan linja on selkeä: kilpailukyvyn ja työllisyyden vahvistaminen on ainut kestävä väylä ratkaista valtion ja kuntien talouden ongelmat.

Vaikka teemme nyt tiukasti töitä sen eteen, että saamme Suomen nopein, lyhyellä aikavälillä vaikuttavin toimin oikeille raiteille, on samalla tiedostettava, että kasvu-uralle pääseminen edellyttää ennen kaikkea tuottavuuden kasvua. Työn tuottavuuden parantaminen on talouspolitiikan tärkeimpiä tavoitteita. Työn tuottavuutta on vaikea nopeasti parantaa, mutta hallitus voi tehdä paljonkin sen hyväksi, että tuottavuuden kasvulle on suotuisat edellytykset.

Voisin puhua teille tuntikaupalla koulutuspolitiikan, korkean osaamisen, tutkimuksen ja tuotekehityksen merkityksestä tuottavuuskasvulle – tai joustavien työmarkkinoiden positiivisesta vaikutuksesta, tai kilpailun lisäämisen eduista. Ne kaikki ovat erittäin olennaisia tuottavuuskasvun osatekijöitä. Mutta koska vietämme veropäivää, pyrin valottamaan hallituksen veropoliittista linjaa.

Edellä mainitsemieni asioiden ohella verotus ja sen rakenne ovat yhteiskunnan keskeisimpiä keinoja vaikuttaa hyvinvointiin, työllisyyteen, kasvuun ja ihmisten valintoihin vaikkapa terveyden tai ympäristön kannalta. Verotuksen tärkein tehtävä on kuitenkin fiskaalinen – kerätä yhteiskunnan tarvitsemat tulot yhteisesti sovittujen menojen kattamiseksi.

Veropolitiikassa on muutamia suuria kehityslinjoja, joihin verotuksemme uudistamisella tulisi pitkällä aikavälillä pyrkiä:

Verojärjestelmämme tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen. Kuka voi väittää, että esimerkiksi osinkoverojärjestelmämme olisi tällä hetkellä mahdollisimman ymmärrettävä ja selkeä? Yleinen ohje lienee, että mitä useampia hyviä tavoitteita pyrimme verotuksella saavuttamaan, sitä monimutkaisemmaksi järjestelmämme muodostuu. Vaikka verotus herättää meissä kaikissa monenlaisia intohimoja, pitäisi silti pystyä keskittymään olennaiseen. Minusta se kuitenkin on fiskaalinen tehtävä ja verojen tehokas ja mahdollisimman yksinkertainen kerääminen.

Verot olisi kerättävä mieluiten kestävällä veropohjalla ja matalilla verokannoilla.
Joitakin verojärjestelmämme erikoisuuksia pitäisi pyrkiä korjaamaan – esimerkiksi kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen kireää progressiota ansiotuloverotuksessamme. Tämä siksi, että se kiistatta heikentää työnteon kannusteita. Maailman korkeimpiin lukeutuva kokonaisveroasteemme ei voi enää nousta – pikemminkin se pitäisi kääntää maltilliseen laskuun.

Valtiovarainministerinä pyrin pitämään erityisesti huolen siitä, että veropolitiikkamme on mahdollisimman ennustettavaa ja johdonmukaista. Tästä periaatteesta kiinni pitäminen on tietenkin sitä vaikeampaa, mitä hankalammat ovat talouden ajat. On kuitenkin kestämätön tilanne, että veroperusteita vuosittain muutetaan aikana, jolloin yritysten investointihalukkuutta tai suomalaisten työnteon kannusteita pitäisi päinvastoin ruokkia ennustettavuutta lisäämällä.

Vaikka lyhyellä aikavälillä hallituksen veropoliittisten linjausten lähtökohdat eivät ole voineet karata kauas vallitsevasta talouspolitiikan realismista, olemme mielestäni ottamassa askelia oikeaan suuntaan. Hallituksen verolinjaukset on mietitty siten, että verotuksessa tehtävät ratkaisut konkreettisesti edistävät taloudellista toimeliaisuutta, kannustavat työntekoon ja luovat luottamusta talouteen, jotta epävarmuus ainakin veropolitiikan osalta minimoituisi.

Hallitus perustaa veropolitiikkansa työllisyyden vahvistamiseen.

Jatkamme verotuksen painopisteen siirtoa pois työn ja yrittäjyyden verotuksesta. Verojen korotukset pyritään toteuttamaan erityisesti ns. haittaveroja korottamalla. Näihin lukeutuvat ympäristölle ja terveydelle haitallisiksi katsotut hyödykkeet, kuten tupakka. Lämmityksen ja työkoneiden polttoaineiden veroa korotetaan samoin kuin jäteveroa. Ympäristösyillä perustellaan myös autoveron alentaminen ja vastaavasti ajoneuvoveron korottaminen. Veron piiriin otetaan myös rekisteröidyt veneet ja muut moottoriajoneuvot.

Tasapainoilua julkisen talouden alijäämän taittamisen ja kasvun luomisen osalta on tehtävä niin, että verotuksen rakennetta muutetaan kokonaisverorasitusta kuitenkaan kasvattamatta. Verojen määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen, nk. kokonaisveroaste, on kasvanut vuodesta 2010 lähtien jyrkemmin kuin OECD-maissa keskimäärin. Nyt me teemme kaikkemme, ettei kokonaisveroaste enää nykyisestä 44 % tasosta nousisi. Verotuksen korkea taso vaikuttaa passivoivasti, mikä voi syventää kriisiämme entisestään.

Kuten todettu, hallituksen veropolitiikan keskeisin kulmakivi on työllisyys. Työllisyyttä edistävää veropolitiikkaa on muun muassa työn verotuksen keventäminen ja kannustinloukkujen purkaminen. Hallituksen ohjelmassa on selkeästi linjattu, ettei kenenkään työn verotus saa tällä hallituskaudella kiristyä. Ansiotasoindeksitarkastukset ja työtulovähennys astuvat voimaan heti ensi vuoden alusta ja tähtäävät siihen, että työllistyminen tuottaa selvää taloudellista hyötyä ja että työtä kannattaa tehdä entistä enemmän. Työtulovähennyksen kasvattaminen keventää eritoten pieni- ja keskituloisten verotusta. Työvoiman aktiivisuuden lisääntyminen kasvattaisi myös kotimaista kulutusta ja lisäisi sitä kautta vauhtia talouteen.

Työn verotukseen tehdään kiristys vain kaikkein suurimpien ansiotulojen osalta, kun solidaarisuusveron alarajaa lasketaan 90 000 eurosta noin 70 000 euroon. Tämä toimenpide tehdään väliaikaisena kahdelle seuraavalle vuodelle. Ansiotuloverojen kiristäminen ei ole työnteon kannustavuuden tai korkean tuottavuuden työpaikkojen houkuttelun kannalta kestävää politiikkaa, mutta solidaarisuusveron tavoite on kirjaimellisesti nimensä mukainen. On tärkeää, että kaikki suomalaiset voivat kokea olevansa samassa veneessä. Leikkaukset ja kiristykset koskevat meistä jokaista.

Mikäli tuleva palkkaratkaisu on äärimaltillinen, hallitus on varautunut tekemään miljardin euron kevennyksen ansiotuloverotukseen kaikilla tulotasoilla. Tämä keventäisi työn verotusta merkittävästi hallituskauden jälkimmäisellä puoliskolla.

Yksi haasteistamme on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvä rahoitusratkaisu. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, ettei kokonaisveroaste nouse eikä kenenkään työn verotus hallituskauden aikana kiristy. On selvää, että sote-rahoitusratkaisua on etsittävä näistä reunaehdoista tinkimättä.

Kaiken kaikkiaan, isoistakin liikkuvista osista huolimatta, suunta on selvä. Hallituksen päätöksin työn verotus kevenee jo ensi vuonna noin 600 miljoonan euron edestä. Vahva viestimme suomalaisille on: tehkää lisää työtä – ja yrittäkää.

Ennakoitavalla ja johdonmukaisella talous- ja veropolitiikalla voimme lisätä tulevaisuuden kasvun edellytyksiä samalla kun rakenteellisin uudistuksin korjaamme talouden pohjaa. Hallituksella on yhteinen tilannekuva ja käsitys talouden haasteista ja olemme yhdessä sitoutuneet niitä korjaaviin toimenpiteisiin.

Se on vasta alku, mutta suunta on oikea. Se on eteenpäin.

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin puhe veropäivillä 23.9.2015