Stubb puoluehallituksessa: Tulevaisuudessa vastakkain on uusi ja vanha

”Muutoksen alkuun riittää yksi ihminen, mutta toteutukseen tarvitaan kokonainen joukkue.”

Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä muistaa, että yksin meistä kukaan ei ole mitään. Suomi on aina pärjännyt pienenä kansana, yhtenä joukkueena. Vaikeina hetkinä kaveria ei ole jätetty, vaan kerätty voima ympäriltä ja hoidettu hommat kuntoon.

Harvoin meillä on yksittäistä pelastajaa, yhtä puoluetta tai yhtä ainoaa oikeaa ajatusta, miten menemme vaikeassa tilanteessa eteenpäin. Tarvitaan enemmän. Tarvitaan joukkue.

Itsenäisyyspäivänä on syytä muistaa, kuinka talvi- ja jatkosodassa joukkomme taistelivat jopa yli-inhimillisen urheasti.

Tosin talvisotaa käytetään osin virheellisestikin symbolina maana yksin pärjäämisestä. Talvisodan kokemukset puhuvat sen puolesta, että Suomen on tärkeää luoda ja ylläpitää kiinteitä suhteita siihen läntiseen arvoyhteisöön, jonka osaksi olemme halunneet kasvaa itsenäistymisestä lähtien.

Suomella on yksin joutumisesta huonoja kokemuksia. Kun isot sopivat asioista keskenään pienten päiden ylitse, pienet joutuvat aina kärsimään. Pienelle maalle sellainen tilanne, jossa muut sopivat meitä koskevat asiat meiltä kysymättä, on pahin mahdollinen. Sellaiseen asemaan ei pidä enää koskaan joutua.

Tänä päivänä tilanne Suomessa on kovin toisenlainen kuin talvisodan kynnyksellä eikä meihin kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa. Silti itsenäisen maan on hyvä muistaa, että ilman laajempaa joukkoa ympärillämme, tilanne voisi olla ajoittain tukalakin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi pari viikkoa sitten lehtihaastattelussa, että viimeisimmät hallitukset ovat tehneet mielikuvapolitiikkaa. Meillä on viisas presidentti.

On syytä tunnustaa tosiasiat. Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken.

Mutta toisaalta pitää olla toiseltakin puolelta rehellinen. Tämä hallitus on laittanut liikkeelle mittavat rakennepoliittiset hankkeet. Toimet, joita ei aloitettu edellisellä keskustavetoisen hallituksen kaudella. Toimet, joita ei aloitettu sitä edellisellä punamultakaudella.

On siis syytä myös puolustaa tehtyjä valintoja. Ne eivät ole toteutuneet kympin arvoisesti, tehtävää on vielä runsaasti. Mutta emme saa pelätä liikettä. Päinvastoin – pökköä pitää lyödä lisää pesään. Ja se mitä ei tällä hallituskaudella saada kaikkinensa valmiiksi, jatkuu myös tulevina vuosina.

Mustaa ei kannata selittää valkoiseksi. Eikä kääntää kaikki kulmia poliittiselle jargonille ominaiseen myönteiseen sävyyn.

Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet. Lähdetään alusta liikkeelle, mitä hallituskauden aikana on tapahtunut:

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla. On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta on saatu sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut. On maalattu kuva isoista uudistuksista ja askeleista. Kuva ehkä hiukan epärehellisesti sellaisesta, mitä ei täydellisesti pystytä toteuttamaan. Odotukset ja toteutus eivät ole olleet tasapainossa nykyisellä hallituskoalitiolla. Tässä on jatkossa parannettavaa.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä on täysin ymmärrettävä ja kohtuullinen haaste meille kaikille politiikassa toimiville.

Joukkuetta tarvitaan myös politiikassa. Tällä viikolla olemme tämän hallitusjoukkueen kanssa urakoineet oikein kunnolla.

Eilen oli pääasiassa viimeinen päivä tuoda eduskunnan käsittelyyn menevät lakihankkeet hallituksen istunnosta läpi. Olen puhunut 250 lakihankkeen tehtävästä. Nyt lakeja on annettu 227 kappaletta ja tarkemman laskun jälkeen noin 30 lakia on antamatta. Osa näistä annetaan vielä myöhemmin. Laki tai säädös ei ole itseisarvo sinänsä. Tämä hallituksen mittava puristus on kuitenkin viety varsin pitkälle maaliin.

Hallitustaival ei ole kuitenkaan vielä päätöksessään. Monta kuukautta on vielä jäljellä. Maailmalla tilanne on epävarma. Suomessa talouden mittareita pitää seurata jatkuvasti. On oltava hereillä loppuun asti.

Kokoomuksen ministerijoukkue on viime aikoina ollut varsin aloitteellinen. Mainitaan vaikka Jannen avaus siitä, että merkittävät talouden linjaukset ja sopeutuspäätökset olisi tehtävä kertarytinällä pidemmän kituuttamisen sijaan. Petterin työ maitosektorin EU-tuesta. Lenitan erinomaiset avaukset ja ennen kaikkea konkretiaan menevät avaukset työperäisen maahanmuuton osalta. Lauran kehitysideat siitä, kuinka pystyisimme puuttumaan paremmin yksinäisyyden mukanaan tuomiin haittoihin. Paulan ajatukset liikenneinfran kehittämisestä. Sannin ponnistelut tasapainoisen ja järkivihreän ympäristöpolitiikan eteen. Unohtamatta lukuisia eduskuntaryhmämme kannanottoja Satosen Arton johdolla.

Olen sitä mieltä, että aktiivisuudessa olemme syksyn mittaan ottaneet askeleita eteenpäin. Hyvä niin. Nykytasosta pystymme kuitenkin vielä parantamaan. Meidän on hyvä pitää kirkkaana mielessä, ettemme tee ehdotuksia median tai helppojen kannatuspisteiden vuoksi. Ne ovat ajatuksia Suomen parantamiseksi. Ja ne ovat nimenomaan asioita, joita Suomessa pitää tehdä, että pärjäisimme tulevaisuudessa.

Kokoomuksella on nyt kaksi tavoitetta yli muiden ennen vaaleja: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle strategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Tämä on aika tiukka paikka. Seuraavat vuodet eivät ole helppoja. Aion muistuttaa vielä monta kertaa siitä, että eri puolueilla ja kaikilla olisi yhtenäinen tilannekuva maamme tilanteesta. Vain tätä kautta pystymme muodostamaan yhtenäisen ja entistä paremman hallitusjoukkueen.

Ruotsin tilanne on meille opettava esimerkki poliittisesta myllerryksestä. Vaalien jälkeen Ruotsissa alettiin tehdä politiikkaa, joka ei täysin vastannut vaalitulosta. Lopputuloksena on tämänhetkinen suuri myllerrys. Suomen kannalta tässä on opittavaa siinä, että demokratia osoittaa voimansa. Ennen vaaleja pitää pystyä entistä vahvemmin näyttämään, mitä oma politiikka tuottaa. Ei ole olemassa yhteistä konsensusta, vaan päätöksentekokyky on ratkaisevaa.

Muutoksen alkuun riittää yksi ihminen, mutta toteutukseen tarvitaan aina kokonainen joukkue.

Nyt puhun meistä, kokoomuslaisista. Syksy on ollut meillekin vaikeaa aikaa. Politiikan kuumemittarina toimivat kannatusluvut kertovat siitä, mistä lähdemme liikkeelle. Me olemme haastajia. Innokkaita ja nälkäisiä sellaisia.

Toivon, että keskitymme kuitenkin oleelliseen. Oma tapamme ei ole kertoa vaalitavoitteita vielä tässä vaiheessa. Meidän päähuomiomme on Suomen asioissa.

Jotta voimme puhua lääkkeistä, taudinkuvan täytyy olla selvillä. Tulen vielä ennen joulua avaamaan ajatuksiani siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa. Miltä tulevaisuuden Suomi näyttää tai miten sinne ollaan menossa.

Jos aivan pienen vilkaisun sallitte tulevaan, niin kyllä tulevaisuudessakin politiikan teemoissa on jakolinjoja. On näkemyksiä. Se ei tarkoita, etteikö yhteistyötä pystyttäisi tekemään. Tarvitaan aina muitakin pelaajia joukkueeseen. Mutta samalla pitää uskaltaa laittaa omat ajatukset keskustelun pohjaksi.

Tulevalla vaalikaudella keskeinen jakolinja ei ole oikeiston ja vasemmiston, liberaalin ja konservatiivisen tai keskitetyn ja hajautetun yhteiskunnan välillä. Sen sijaan uskon, että näemme jaon uudistamisen ja vanhan säilyttämisen välillä. Vastakkain on uusi ja vanha.

Muutamalla esimerkillä kuvattuna vaikka uuden ja vanhan jakoa näin:

Vastakkain on uusi ja vanha ulkopolitiikka.

Vanha ulkopolitiikka on suomettuneisuutta, Suomen ajamista harmaalle vyöhykkeelle ja irtautumista EU:n linjasta.

Uusi ulkopolitiikka tarkoittaa avoimempaa, kansainvälisempää ja Euroopan unioniin sitoutunutta Suomea.

Vastakkain on uusi ja vanha talouspolitiikka.

Vanha talouspolitiikka on valtiokapitalismia, velkavetoista kasvua, elinkeinorakenteen uusiutumista jarruttavia yritystukia, uusia valtionyhtiöitä ja saavutettujen etujen suojelemista.

Uusi talouspolitiikka tarkoittaa työn asettamista etusijalle. Se luottaa suomalaisiin työntekijöihin ja suomalaisiin yrityksiin ja riemuitsee suomalaisesta kasvuyrittäjyydestä. Se pohjautuu sosiaaliseen markkinatalouteen. Uusi talouspolitiikka uskoo, että kasvu syntyy osaamisesta, digitalisaation mahdollisuuksista, kannustavammasta verotuksesta, joustavammista työmarkkinoista, investointien lisäämisestä ja kilpailun lisäämisestä.

Vastakkain on uusi ja vanha hyvinvointiyhteiskunta.

Vanha hyvinvointiyhteiskunta on holhoamista, sääntelyä, järjestelmäuskoa ja laatikkoleikkejä.

Uusi hyvinvointiyhteiskunta on palveluita ihmisten ehdoilla. Se on valinnanvapautta julkisissa palveluissa. Se sääntelyn purkamista ja ihmisten valinnanmahdollisuuksien lisäämistä.

Kokoomus on minulle se joukkue, jonka riveissä laitan kaiken peliin. Me tässä huoneessa olemme pieni osa kokoomusjoukkuettamme.

Minulle kaksi tärkeintä asiaa kokoomuksessa ovat rakkaus isänmaahan ja rakkaus lähimmäiseen.

Ei pidä ymmärtää väärin. En ole tekemässä Kokoomuksesta rakkauspuoluetta. Tarkoitukseni on sanoa, että kaksi asiaa, jotka kokoomuksessa puhuttelevat minua eniten ovat kiintymys isänmaahan ja usko siihen, että huolenpito läheisistä on hyvän yhteiskunnan avain.

Syy itse asiassa siihen, että lähdin mukaan politiikkaan, oli se, että uskoin Suomeen. Uskoin, että Suomen puolesta kannattaa tehdä työtä.

Kokoomus on alusta saakka ollut puolue, joka on tuonut yhteen Suomeen uskovia ihmisiä eri ammattiryhmistä. Me olemme olleet opettajien puolue. Me olemme olleet kauppiaiden puolue. Meitä kutsuttiin joskus myös pappien puolueeksi, mutta luulenpa, että pappien määrä kalpenee nykyään vertailussa opiskelijoiden, yrittäjien, sairaanhoitajien, palomiesten ja palkanlaskijoiden määrään. Luulenpa, että meillä on enemmän peliteollisuuden edustajia kuin vaikka kauppiaita.

En sano tätä siksi, että kauppiaissa olisi mitään pahaan. Vaan siksi, että kokoomuksen jäsenkunta elää ajassa. Se on poikkileikkaus kaikista suomalaisista.

Ja miksi ei olisi? Nimi kokoomus keksittiin aikoinaan siksi, että yhteen kokoontuivat hyvin erilaiset ihmiset. Hyvin erilaisista lähtökohdista. Joukossa oli vanhasuomalaisia ja nuorsuomalaisia. Monarkisteja ja joitakin tasavaltalaisia. Jotkut olivat kovasti kallellaan Saksaan. Toiset katsoivat Isoon Britanniaan. Viime aikoina ihmiset ovat sanoneet että uskovat kokoomuksen arvoihin, toiset taas kokoomuksen pragmaattiseen toimintatapaan. Yhdistävä tekijä oli kuitenkin rakkaus isänmaahan. Usko siihen, että työskentely Suomen puolesta on arvokkainta mitä ihminen voi tehdä.

Juha Rihtniemi on todennut oivallisesti Kokoomuksen 50-vuotisjuhlissa vuonna 1968 seuraavasti: ?Isänmaa ei ole tänään sama kuin puoli vuosisataa sitten. Kokoomus ei ole tänään sama kuin perustamisensa aikana. Vielä vähemmän voidaan toivoa, että Kokoomus olisi tänään sama kuin huomenna.?

Tämä on siis se Kokoomus, jossa teemme työtä Suomen puolesta. Toivon, että tämän päivän jälkeen lähdemme taas viemään intoa jokaiseen piiriin, jokaiselle alueelle, jokaiselle puoluetoimijalle ja sitä kautta suomalaisille.

Meidän tavoitteemme on se, että satavuotias Suomi vuonna 2017 on oikeilla raiteilla, matkalla parempaan.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

 

Puheenjohtaja Alexander Stubbin puhe Kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa 5.12.2014