Sauli Niinistö Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi

Valinnan jälkeen presidenttiehdokas Niinistö käytti oman puheenvuoronsa puoluekokousväelle.

Finlandia-talo 22.10.2011

Varatuomari, presidenttiehdokas Sauli Niinistö
Hyvät kuulijat, bästa åhörare,
Tässä talossa soi hiljaa hymni ? ainakin minulle tulee se mieleen aina tänne tullessa, tuolla ala-aulassa jo, sellainen tunne, ikään kuin seinät hyräilisivät. Varmaan Tekin olette sen aistineet.
Niin, ja Suomen asialla mekin nyt täällä olemme.
Suomen tasavallan presidenttiyden tavoittelu on tärkeä ja suuri ajatus. Sitä pohtiessani meni tällä kertaa aikaa niin, että ehdin vasta toisena ilmoittautua hakijoiden joukkoon.

Moni kyseli, eikö olisi suurta olla presidentti? Sellaista suuruutta ei ollut mielessäni, ei asema, edes presidenttiys, ihmistä luo, tee, taikka anna hänelle arvoja johdettavaksi. Ei voi olettaa, että olisi yhtäkkiä jotain enemmän kuin on. Mutta presidentin toimessa on yksi suuri missio ? palvella yhteistä hyvää. Näin ajattelen, näin vastasin ja näin tulisin toimimaan.
Jotta voi palvella, pitää olla annettavaa. Ei riitä, että niin moni pyytää tai että gallupit ovat korkealla. On mentävä syvälle itseensä: olenko minä sen arvoinen, ovatko arvoni ja asenteeni sellaisia, että niistä on annettavaa?
Kokemukset elämästä, heti lapsuudesta ja kodista lähtien, muokkaavat meitä muotoonsa. Jatko-opit saamme elämän koulussa. Minun osaltani ne ovat paljolti peräisin työelämästä ja yrittäjätoiminnasta. Kaksitoista vuotta Turun hovioikeudessa opettivat oikeudentuntoa, kunnioittamaan ja tavoittelemaan nähtävissä olevaa totuutta. Noissa tehtävissä näki läheltä elämän monet puolet: surut ja onnet, onnistumiset ja tappiot.
Tavallinen elämä opettaa enemmän kuin yliopisto. Ilman noita kokemuksiani en olisi menestynyt politiikassa, enkä olisi tässä nyt. Oppi on oikeastaan yksinkertainen: miettii, miten tekee oikein, tekee ja sanoo mitä on tehnyt.
Vardagen lär oss mer än universiteten. Utan dessa erfarenheter hade jag inte varit framgångsrik inom det politiska livet och skulle alltså inte stå här nu. Lärdomen är sist och slutligen rätt enkel: man överväger hur man ska göra på ett rätt sätt, man gör det och säger sedan vad man har gjort.
Totesin, että missio on palvella yhteistä hyvää. Mikä sitten on parasta Suomessa, siinä yhteisessä hyvässämme. Väitän, että Suomi on parhaiten menestynyt maa II maailmansodan jälkeen. Kukakohan olisi ennustanut, raskaat sodat käynyt köyhänpuoleinen muille vierasta kieltä puhuva pieni kansa kylmässä ja syrjässä nousee kukoistukseen… Mutta, totta siitä tuli!
Mikä tähän on selityksenä? Ei muuta kuin suomalaisuuden sisin, meidän arvomme ja asenteemme, henki ja tahto, se sisu mennä yhdessä eteenpäin.
Tätä suomalaista ihmettä haluan olla tukemassa ja vahvistamassa kaiken kykyni mukaan. Suomi on maa, jossa ihmeitä tapahtuu varsinkin silloin, kun ajat ovat vaikeita. Ystävät, nyt on aika tehdä tuo Suomen ihme taas kerran todeksi.
                  ******
Kolmannen vuosituhannen alku jää historiaan uuden maailmanjärjestyksen aikana.
Erityisesti se koskettaa meitä länsimaisen tradition ihmisiä. Läntinen talous, kulttuuri tai tekniikka ei enää olekaan ylivertaista, on ymmärrettävä, että hegemonian aika on ohi. Tällä kaikella on suuri vaikutus niin valtapolitiikan, talouden kuin tapojenkin suhteen.
Koskettaa varmaan meitä yksilöinäkin:
Läntisen kulttuurin on sanottu lepäävän kolmion varassa. Jerusalemista on tullut uskonto ja etiikka, Ateenasta kulttuuri ja Roomasta laki ja järjestys. Kolmio kattaa kovin suppean osan maapallon pinnasta ja kulttuurien kirjosta.
En ollenkaan suosittele luopumista omastamme, mutta kylläkin tutustumista ja ymmärtämyksen lisäämistä muihin kulttuureihin. Itse havahduin, kun käteen sattui kirja ?Tyhjyys itämaisessa taiteessa?. Sen sanoma oli osapuilleen niin, että läntinen kulttuuri ei ymmärrä tyhjyyttä, itäiselle se taas on melkein käsin kosketeltavaa, kuin materiaa. Lännen taulu täyttyy, kun idässä tyhjäkin puhuttelee. Pienevässä maailmassa on tarpeen ja hyödyllistäkin tietää, että ajatteluissamme on erilaisia lähtökohtia.
Niin, koskettaa, mutta myös yhdistää:
Pohjoismainen malli tai arvoyhteisö erottuu yhä selkeämmin edukseen lähes kaikissa mahdollisissa kansainvälisissä vertailuissa. Pohjoismaalaisuus on noussut miltei kadehdittavaksi esimerkiksi maailmalla. Tätä olemisen tavan yhteyttä kannattaa vaalia ja kehittää. On hyödyllistä olla samoin ajattelevia kumppaneita, joilla on yhteisiä intressejä ajettavanaan.
Den nordiska modellen eller värdegemenskapen framträder allt klarare på ett positivt sätt i nästan alla tänkbara internationella jämförelser. Norden har blivit ett nästan avundat föredöme ute i världen. Det lönar sig att värna om och utveckla denna tradition av gemenskap. Det är nyttigt att ha vänner som resonerar på samma sätt och har gemensamma intressen att bevaka.
******
Siirryn hetkeksi talouden kriisiin taustoihin. Kiihkeä keskustelumme vakuuksista, Kreikasta tai eurosta on peittänyt alleen itse pääongelman, laajamittaisen ylivelkaantumisen lähes kautta koko läntisen talouden. Puute ei ole ollut velkaantumisen syy, vaan pääosa vastuista on otettu kohtuullisen hyvän talouskasvun aikana. Todellinen kasvu ei riittänyt, vaan johdannaisten ja vipujen avulla on pantu paremmaksi, synnytetty kuplaa ja teknorahaa ja valtavia vastuita. Monen läheltä seuranneen on täytynyt epäillä, ettei meno voi pitkään jatkua, mutta sitä vain jatkettiin. Kyse on ollut perusasenteiden systeemivirheestä, niin ajatusten, tapojen kuin arvojen suhteen.

Paluu tosimaailmaan on kovaa, mutta se toivon mukaan tervehdyttää perusasenteet pitkäksi aikaa. Siinä vaiheessa, kun näemme enemmän epäitsekkyyttä kuin ahneutta ja enemmän vastuuta kuin välinpitämättömyyttä, läntinen tie alkaa taas vetää.

Uusi maailma muotoutuu ennen kaikkea talouden kautta ja finanssikriisi on nopeuttanut muutosta. Kehittyvien talouksien nousu, Kiina kärkenään, ei kuitenkaan pysähdy vain talouden menestykseen, vaan se tuo mukanaan vaikutusvaltaa. Yhä vielä on niin, että ?money talks?. Kenties jopa enemmän, kuin koskaan ennen.
Geopolitiikka tekee siten vahvan paluun maailmankartalle. Jo ennen finanssikriisiä siitä nähtiin selkeitä merkkejä, ja kun akuutista kriisistä selviydytään, kansainvälinen pöytä on katettu uusilla aineksilla. Aivan keskeisiä tulevat olemaan maailman valuuttajärjestelmään liittyvät kysymykset, kuten kuka painaa lisää rahaa ja aiheuttaa inflaatiota tai ken panttaa valuuttakurssiaan ja vääristelee maailmankauppaa, makroasioita, jotka kuitenkin liikuttavat kaikkia maailman seitsemää miljardia ihmistä. Perinteinen ulkopolitiikka muuttaa muotoaan. Rahapolitiikasta tuleekin valtapolitiikan keskeinen väline. Läntinen traditio tulee haastetuksi markkinatalouden asein omalla kotikentällään.
Meidänkin pitää osata asemoitua muuttuneessa tilanteessa. Siihen meillä on eväät, historiassamme on pitkä oppi olemisesta maailman myrskyissä, ja niistä on aina selvitty. Joustavuus, nopeakin liikkuminen tilanteen mukaan, on yksi osaaminen ja se meillä on. Tämä on nyt näkynyt vaikkapa kaupassa, suomalaisen teollisuuden vienti on menestynyt hyvin kehittyvien maitten markkinoilla. Nyt on osattava nähdä, miten maailma muutoin asettuu ja syntyykö sellaisia tilanteita tai jakolinjoja, joissa joudumme valitsemaan.
Nykyiset kansainvälisen yhteistyön instituutiot eivät enää ole rakenteeltaan tai kokoonpanoltaan vastaa muutosta. Parhaiten ajan tasalla näyttäisi olevan G 20 -ryhmä, jossa kehittyvillä mailla on uutta ääntä ja jonka merkitys on nopeasti kasvanut. Tärkeää on, että muutosta pyritään hallitsemaan yhdessä ja sen vuoksi kansainvälisten rakenteiden päivitys on välttämätöntä. Vaikuttaa siltä, että toimivat ja luotettavat yhteisrakenteet ovat erityisen tärkeitä juuri pienten valtioiden kannalta.
Vaikutukset turvallisuuspolitiikkaan ovat varmasti yhtä suuria kuin talouden puolella. Ennen kuin menen niihin lähemmin, on syytä tehdä yksi asia kohdaltani tyystin selväksi: Että Natoonko?  Sitä tungetaan, vaali vaalilta, väkisin kurkustani alas, mutta en sitä nytkään niele. En ole esittänyt, että Suomen tulisi noin vain liittyä Natoon. Olen kyllä esittänyt ja esitän edelleen, että edistäisimme eurooppalaista puolustusyhteistyötä niin pitkälle kuin se on mahdollista. Päätepisteessä vastaan voi tulla myös Nato, siis se ?eurooppalaisempi Nato? Siihen ei ole menoa, ellei kansanäänestyksellä niin päätetä.
Tällä hetkellä ei ole nähtävissä uutta globaalia blokkiutumista, sillä kehittyvät maat
ovat kovin erilaisia ja etäälläkin toisistaan. Yhdysvaltojen ja Euroopan transatlanttinen yhteys edustaa pysyvyyttä Euroopan kannalta. Silti on selvää, että niin suuret kuin pienetkin maat joutuvat miettimään omaa asemointiaan erilaisten vaihtoehtojen varalle.
I dagsläget ser vi inte tecken på nya globala blockbildningar, ty länderna i en snabb utveckling är sinsemellan mycket olika och även fjärran från varandra. Den transatlantiska förbindelsen mellan USA och Europa representerar stabilitet för oss i Europa. Trots detta står det klart att såväl små som stora nationer måste överväga sina positioner med tanke på olika alternativ.
Uusi maailmanjärjestys on suuri haaste lännelle, mutta vielä suurempi Venäjälle. Kaikki se kehitys, joka tapahtuu EU:n ja Venäjän, Venäjän ja Yhdysvaltojen tai Venäjän ja Naton suhteissa, on meille tärkeää ja hyödyllistä. Suomalainen turvallisuuskeskustelu ei saisi juuttua ikuiseen vastakkainasetteluun Venäjä?Nato. Sellainen keskustelu seisoo ja jää ajastaan jälkeen. Suomen tulee muutoinkin kyetä kohtaamaan Venäjä sellaisena kuin se on tänä päivänä ? kaikkine haasteineen, eikä sitä Venäjää, jonka kuvaa historia meille välittää. Hyvä naapuruus perustuu siihen, että osapuolet kuuntelevat toisiaan ja toistensa huolia niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Sellaista naapuruutta Venäjän kanssa Suomen tulee edistää.

                                                                 ******
Suomen asema maailmalla on rakentunut Euroopan unionin ja euroalueen jäsenyyteen. Niistä on ollut ratkaisevaa etua rakennettaessa uuden vuosituhannen Suomea ja ne ovat edelleen meille välttämätön viitekehys. En voi olla palaamatta hetkeksi 1990-luvun tunnelmiin. Yliedullinen Neuvostoliiton kauppa ja sen suuri työllistävä vaikutus oli menetetty, markka ja korot heiluivat niin kuin niitä ulkoapäin kulloinkin haluttiin heiluttaa, ajauduttiin kahteen otteeseen valuutan devalvoitumiseen. Seurauksena oli synkkiä kohtaloita pienyrittäjille ja pysyväistyöttömille ja heidän perheilleen. Oli tultava ulos kansainvälistymään ja kamppailemaan kaikesta aidosti vapailla markkinoilla. EU:n ja euron jäsenyys loivat välttämättömät raamit, joissa suomalainen työ meidät nosti.
Nuo raamit ovat kyllä matkan varrella muuttuneet.
Totta on, että Eurooppa on pudonnut kilpailukyvyssä ja että EU:n vaikutusvalta on heikentynyt. Mutta sitä johtopäätöstä, että rikkomalla heikentyneen syntyisi vahvempia sirpaleita, on vaikea ymmärtää. Eivät EU tai euro ole aiheuttaneet uuden maailmanjärjestyksen tuloa ja sen vaikutukset olisivat olleet pienille yksinolijoille vieläkin dramaattisemmat.
Totta on, että olemme nyt täysin erilaisessa eurossa kuin mistä alun perin sovittiin. Kaikki vakauden periaatteet on työnnetty syrjään ja voi perustellusti epäillä, olisiko ilman niitä aikanaan euro syntynytkään. On oltu aiheellisesti kriittisiä, minäkin, mutta tässä nyt olemme ja tästä on eteenpäin päästävä. Pitäisikö sitten eurosta luopua?

? Niin, liki koko läntinen maailma on raskaasti velkaantunut. Yksikään velka ei haihdu, yksikään pankki ei pelastu eikä tartuntavaara poistu, vaikka euro haudattaisiin kuinka syvälle. Ylivelkaantumisen aiheuttama kriisi on ja pysyy vaivanamme kaikissa tapauksissa.

Euron ja sitä myöden EU:n tulevaisuudesta on esitetty erilaisia versioita aina poliittisesta unionista konkurssiunioniin saakka. Oma kantani on ollut ja on, että palataan takaisin juurille, siis alkuperäiseen rahaliittoon. Tämä tarkoittaa no bail out -periaatteen sekä terästetyn vakaussopimuksen täyttä palauttamista kunniaan.
Keskeisin ongelma tätä uutta vanhaa rakennettaessa liittyy uskottavuuteen. Sovitaan nyt mitä tahansa, on vaikea vakuuttaa, että tällä kerralla sitä on myös tarkoitus noudattaa. Pahamaineiset markkinavoimat voisivat nyt olla hyödyksi. Jos ne toimivat normaalisti, ne myös vartioivat sopimusta. Ylivelkaantuminen on nimittäin mahdotonta, jollei velkaa saa. Kun vihdoin on alettu korostaa velkojien ja näiden kotimaitten hallitusten vastuuta, se antaa terveellisen muistutuksen markkinoillekin: jos velallinen ei maksa niin velkoja kärsii ensimmäisenä.
Tähän ajatusrakennelmaan eurobondit tai muu yhteinen varainhankinta sopii huonosti, niiden kautta kunkin maan oma vastuu voi hämärtyä yhteisvastuuksi, jota nyt juuri tuskaillaan.
Pienen sopi aikanaan sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita. Meillä on tunnettu itsetutkistelun tuskaa siitä, että Suomessa on menty vaatimaan tehtyjen eurosopimusten pitämistä tai viitattu omaan kuuliaisuuteen niiden noudattamisessa.
Ei voi olla niin, että joudumme pyytämään anteeksi sitä, ettei meillä ole ollut suurta halukkuutta rikkoa sovittua. Kyllä pieni jäsenmaakin voi muistuttaa keisaria asiallisesta pukeutumisesta.
Euroopan unionilla on haasteita muuallakin kuin talouden suhteen. Yksi niistä liittyy aitoon yhteiseen henkeen. Yhteistyö näyttää väliin kuvitteellista, siihen tapaan, että samassa veneessä soudellaan samaan suuntaan, mutta minäpä huopaan ja pistäydyn omalla saarellani.
En usko, että päätös- tai toimintamuotojen tiivistäminen paljoa auttaisi, asenteita ei direktiiveillä muuteta. Eurooppa kaipaa kipeämmin johtajuutta kuin säätämistä.
Unionin on myös osattava asemoitua uuteen maailmaan. Luonnollinen suunta, johon jo viittasin, on kaikin tavoin lähentää yhteistyötä Venäjän kanssa. Se ei ole mitenkään ristiriidassa transatlanttisen tradition kanssa. Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän epävakaat olot ovat Euroopalle suuri haaste ja korostavat yhteistyösuhdetta Turkkiin, jonka vaikutusvalta alueella on kasvava.

EU on kautta aikojen kerännyt moitteita siitä, että se tuottaa velvoitteita ja vastuita jäsenmailleen.
Harvemmin on puhuttu siitä, että EU voisi tuottaa suuruuden ja synergian etuja jäsenmailleen. Tätä ajattelua edustaa puolustusyhteistyön ?pooling and sharing? eli sotilaallisten suorituskykyjen yhteiskäyttö -ajattelu, joka pidemmälle vietynä tuottaa turvallisuuden lisäksi sivutuotteena myös taloudellista rationalisointia.
Toinen esimerkki voisi löytyä kehitysavun suunnasta. Nykyiselläänhän jäsenmaat operoivat pääasiassa erillään, josta aiheutuu päällekkäisyyttä tai jopa keskinäista kilpailua. Olisi paikallaan systeemaattisesti pohtia eri politiikanalueilla, onko tällaista etua nykyistä laajemminkin tuotettavissa. Globaalissa kilpailuasetelmassa EU-maiden olisi viimein toimittava strategisemmin ja edistettävä näin yhteistä etuaan.
                                                               ******
Meille on tärkeintä, miten Suomi jatkossa menestyy. Kansainvälisyys ei ole itsetarkoitus, mutta se on ollut meille hyvä väline menestymiseen. Ja niin on jatkossakin oltava, sulkeutuminen tai eristäytyminen olisi vaarallista taantumaa.
Vakaa kestävä kasvu on välttämätöntä. Se vaatii rakenteellisia muutoksia ja se edellyttää vahvaa asennetta.
Aivan oikein on korostettu koulutuksen ja osaamisen, yrittämisen ja työn sekä välittämisen ja yhteisymmärryksen merkitystä, niistä tulevaisuus rakennetaan.
Kaikki ne saavat pontimensa asenteistamme, siitä, onko tahtoa jatkaa suomalaista
menestystä. Niitä asenteita tahdon vahvistaa.
Miten presidentti sitten voisi vaikuttaa?
Ensin presidentin valtaoikeuksista. Suhtautumiseni on varmaan tiedossanne, enkä lähde sitä pidemmin enää perustelemaan. Mutta tämän tahdon sanoa: Presidenttiys ei ole mikään muusta irrallinen epämääräinen jäänne, presidentti on valtion päämies, jolle kansa antaa suoran ja välittömän valtuuden. Kansan ääni tulee taas hyvin konkreettisesti kuulumaan ja näkymään tammikuussa.
Först gällande presidentens maktbefogenheter. Ni känner säkert till min inställning och jag kommer inte att motivera den desto närmare. Men en sak vill jag säga klart ut: presidentämbetet är inte varken en lösryckt eller förlegad institution. Republikens president är vårt statsöverhuvud, som fått sin fullmakt direkt från folket. I januari kommer folkets röst åter att höras och synas mycket konkret.
Presidentti voi olla arvojohtaja, mutta hänen tehtävänsä ei ole muuttaa ihmisten maailmankatsomuksia. Se olisi väärin.
Presidentti voi kyllä näyttää esimerkkiä, kannustaa arvokeskusteluun ja osallistua siihen. Samalla presidentin pitää nousta ideologisen kilvoittelun yläpuolella tai oikeastaan sivuun sellaisesta. On oltava oikeudentuntoinen, herkkä tuntemaan oikean ja väärän.
Presidentin on myös näytettävä linjaa, nähtävä kauas ja oltava johdonmukainen. Minua on hieman häirinnyt sellainen ilmiö, kuinka nopeasti globaali sanoma muuntuu. Koimme äkkikäännöksen, kun ensin ilmastonmuutos oli pikkuhiljaa herättänyt tietoisuuden, ja meille sanottiin: ?Älkää kuluttako liikaa!? Sitten ei mennyt kuin muutama vuosi, niin finanssikriisin myötä sanoma kääntyi päinvastaiseksi: kuluttakaa elvytyksen nimissä! Pari vuotta sitten kuulimme, että ?eihän velkaa tarvitse maksaa takaisin?, nyt ylivelkaantuminen on suurin ongelma. Tuntuu ikään kuin vakaa suunta olisi kateissa. Taidamme olla vähän sellaisia päiväperhosia. Presidenttiä tarvitaan katsomaan kauemmas.
                                                                 ******
 Minua kiehtoo vastuun olemus. Kaikessa elämässä vastuu on jatkuvuuden edellytys ja vastuun täyttäminen luonnollinen asia. Usein kuulee, miten vastuu painaa tai sitä pitää suorastaan pakoilla, mutta perusteeltaan vastuu on myönteinen asia. Oikein mitoitettu, kullekin määränsä ja mahdollisuuksiensa mukaan, vastuullisuus tuo kantajalleen tyytyväisyyden ja onnen tunteen. ?Olen saavuttanut tavoitteeni? tai ?täytin tehtäväni?, eivätkö ne kuulostakin hyvältä!
Jokaisella tulee olla oikeus ottaa vastuuta itsestään ja läheisistään niin laajalle kuin kykenee. Usein tämä sanotaan, että kaikille on annettava mahdollisuus. Oikeus ottaa vastuu on ehkä laajempi ? ensin on oltava ulkoinen mahdollisuus, sitten ymmärrys vastata itselleen siitä, ettei hukkaa hyväänsä, niitä lahjoja, jotka saanut on. Kun vielä tulee tunne, että minunkin korteni keossa on tarpeellinen, on ilo ottaa vastuu siitä.
Onko kaikilla sitten mahdollisuus? Nuorten syrjäytyminen alkaa olla periytyvää ja moni jää myös aikuisiässä erilleen yksinään. Ne ovat sekä yksilöille itselleen että yhteisölle korvaamattomia tappioita. Nuoria syrjäytyy yhden ikäluokan verran, vaikka kaikki yhteiskunnalliset tahot ovat päättäväisesti syrjäytymistä torjumassa. Tulle väistämättä uskottavuusongelmaa: haemmeko tosissamme ja löytyykö ylipäätään kunnon lääkettä.

Jokainen meistä on kuitenkin tässä toimija, nuoresta vanhaan voi vaikuttaa omassa ympäristössään siihen, ettei joku lähellä ole ulkona.

Kohdistan tämän sanoman erityisesti hyvinvoiville: Mitä vähemmän on pahoinvointia, sen paremmin kaikki voivat. Liikehdintä New Yorkissa, muissa Yhdysvaltain kaupungeissa ja jo muuallakin on vakava varoitus.
Suomessa on viikolla vietetty ensimmäistä ihmisarvon päivää. Sen sanomaan kannattaa pysähtyä. Jokainen ihminen ansaitsee henkilökohtaisen kunnioituksen ja ystävällisen kohtelun. Meillä on myös pidetty muunlaisia puheita. Pahoilla sanoilla on huono ominaisuus kertaantua, pannaan vielä pahemmaksi jotta kuuluu, ja lopputulos on paljon pahempi, kuin kukaan alun perin tarkoitti. Nyt presidentinvaalien keskustelut antavat hyvän tilaisuuden asettaa selvät rajat äärimielipiteille pitäen mielissä vaikkapa tuon ihmisarvon sanoman.
Entäpä muita suomalaisia arvoja? Pidän vaatimattomuuden hyveestä. Sellaisesta, että tuo ulospäin itsensä pikemmin varovaisesti kuin yläkanttiin. Minusta se ominaisuus on suomalainen vahvuus ? vähät puheet eivät ole vahingoksi, kun ne kaikki ovat asiaa ja uskottavia ? tai eiköhän nyt ole viimeistään selvää, että suuret elkeet peittävät suurimmat kuplat. Olen havainnut, että suomalaisia arvostetaan, erityisesti itäisissä kulttuureissa, meidän lievästä pidättyväisyydestämme, se kun tulkitaan toisen kunnioittamiseksi. Aivan oikein tulkittu.
Luottamus ja luotettavuus ovat kaiken inhimillisen kanssakäymisen perusta. Meidän pääomamme tässä on suuri. Vieläkään, tai erityisesti nyt, ei ole syytä unohtaa mainetta maana joka maksoi velkansa. Tai kokonaan toinen esimerkki, maailman kalleimmat jalat, vai polvi tai nilkkako Beckhamilta petti, Suomessa ne leikattiin koska suomalaiseen osaamiseen luotettiin.
Luottamukseen on perustunut myös kykymme toimia yhdessä ja vaalia yhtenäisyyttä. Maata on niin johdettava, että jokainen voi luottaa tulevaan ja ettei kukaan suomalainen koe itseään unohdetuksi tai tarpeettomaksi.
Ystävät,
Haluan päättää puheeni erään ystäväni sanoin. Hän lähestyi neuvolla: ?Presidentin tehtävässä ei saa solahtaa siihen valtavirtaan, siihen elämänpiiriin, jossa tapaa vain voittajia. Eivät voittajat juurikaan presidenttiä tarvitse. Presidentin pitää osata seisoa ihmisen rinnalla myös häviön ja häpeän hetkellä. Tästä me kaikki varmasti olemme yhtä mieltä!  KIITOS.

***

 

– Katso myös puheen videotaltiointi Verkkouutisissa.