Puheenjohtaja Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 21.1.

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 Suomi oli kovin toisenlainen maa kuin nyt. Tuolloin syntynyt tyttö – kutsutaan häntä vaikka Ullaksi – syntyi Euroopan laitamaille, köyhään ja jakautuneeseen maahan. Ullan lapsuudessa köyhyys ja vähäosaisuus eivät olleet Suomessa harvinaisia.

Sotien aikaan kuolema ja pelko tulivat tutuiksi koko kansakunnalle. Sotien jälkeen Ulla ja muut ahkerat suomalaiset nostivat Suomen maailmanhistoriassa liki ennennäkemättömään nousuun.

Tuo nousu tuli kovasta työstä ja sen arvostuksesta. Tuo nousu tuli sivistyksestä ja mahdollisuuksien tasa-arvosta, sellaisista asioista kuin yleinen oppivelvollisuus ja äitiyspakkaus.

Tuo nousu tuli yhteisestä näkemyksestä, yhteisestä päämäärästä rakentaa hyvinvoiva Suomi – jotta kukaan Ullan lapsista tai lapsenlapsista ei koskaan joutuisi kokemaan sitä puutetta, joka Ullan sukupolvelle oli arkipäivää.

Tänä vuonna syntyvät ullat syntyvät maahan, joka on monella mittarilla vertaillen maailman paras maa. Suomi on maailman vakain ja turvallisin maa. Meidän peruskoulutuksemme on maailman parasta, ja suomalaiset ovat maailman lukutaitoisin kansa. Olemme maailman huippuja tasa-arvossa: suomalaisten naisten äänioikeus on maailman toisiksi vanhin ja Suomi on tytöille toiseksi paras maa maailmassa.

Suomalaiset ovat muihin eurooppalaisiin verrattuna hyvin tyytyväisiä elämäänsä ja me luotamme toisiimme. Me myös luotamme instituutioihimme kuten esimerkiksi poliisiin, poliittiseen järjestelmään ja oikeusjärjestelmään.

Suomi on monin tavoin erinomainen maa. Luulen, että juuri itsenäisyyden saavuttaneeseen Suomen syntynyt tyttö nimeltä Ulla olisi tämän päivän menoa katsoessaan tyytyväinen.

Kaikesta hyvästä huolimatta, suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon kehitettävää. Ihmisten ja alueiden eriarvoistuminen on vakava ongelma, joka huolettaa suomalaisia.

Minä olen erityisen huolissani nuorista – niistä nuorista, jotka eivät ole opiskelemassa tai töissä. Nuoren syrjäytyminen merkitsee luottamuksen menettämistä omaan lähiyhteisöön, muihin nuoriin ja yhteiskuntaan.

Meillä on paljon ajankohtaisia asioita Trumpista liikenneasioihin. Niistä voimme keskustella kokouksessamme ja median kanssa puheen jälkeen. Tässä puheessa tänään Suomen juhlavuoden alussa haluan erityisesti kiinnittää huomiota tulevaisuuteen ja meidän nuoriimme.

20–24-vuotiaista nuorista aikuisista lähes viidesosa oli vuonna 2015 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Nuorten miesten osuus ulkopuolella olevista oli suurempi kuin nuorten naisten.

Tämä ei ole uusi huoli. Edellinen hallitus yritti hoitaa tätä asiaa siinä kuitenkaan onnistumatta: esimerkiksi nuorisotakuuseen budjetoitiin 60 miljoonaa euroa vuodelle 2013. Valtiontalouden tarkastusvirasto raportoi jo syyskuussa 2014, että huolimatta kymmenien miljoonien satsauksista nuorten työttömyys vain kasvoi. Perimmäisenä syynä oli heikko taloustilanne.

Jos ei ole työtä, se iskee erityisen vahvasti nuoriin, jotka ovat vasta elämänsä alussa. Nuorten aikuisten elintaso on vuoden 1990 ja 2013 välillä romahtanut suhteessa muihin ryhmiin.

Huono taloustilanne masentaa, se vie uskon tulevaisuuteen, hävittää halun opiskella. Työllisyyden kasvattaminen on yksi tärkeimpiä toimenpiteitä, mitä hallitus voi tehdä. Sillä me parhaiten autamme nuoria.

Hallituspuolueet yhdessä sopivat työryhmästä, jonka tehtävänä on pohtia keinoja, joilla eriarvoistumista voitaisiin estää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on, että Suomessa kaikki tytöt ja pojat voivat saavuttaa unelmansa.

Tiedämme jo nyt, että varhaiskasvatuksen kehittäminen ja osallistumisasteen nostaminen on parasta syrjäytymisen ehkäisyä. Tuoreessa tutkimuksessa arvioitiin kotihoidon ja varhaiskasvatuksen pitkäaikaisia vaikutuksia.

Tutkimusaineisto osoitti, että alle 3-vuotiaana varhaiskasvatuksessa olleet jatkavat toiseen asteen koulutukseen, menevät lukioon ja opiskelevat korkeakoulussa useammin kuin lapset, jotka eivät ole osallistuneet varhaiskasvatukseen. Yhteys oli sama matalasti ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla.

Suomessa varhaiskasvatukseen osallistutaan vähän. Vain 74 prosenttia 4-vuotiaista lapsista osallistuu Suomessa varhaiskasvatukseen, kun vastaava luku muissa Pohjoismaissa on yli 90 prosenttia. Erityisen ongelmallista on se, että Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuvat vähiten ne lapset, jotka hyötyisivät siitä eniten.

Hallitus laskee pienituloisten perheiden varhaiskasvatusmaksuja yli 700 eurolla vuodessa 1.3. alkaen. Tällä me puutumme eriarvoistumiseen. Tavoitteena on, että yhä useammalle lapselle olisi mahdollista osallistua varhaiskasvatukseen ja että yhä useammalla vanhemmalla, erityisesti yksinhuoltajilla, olisi mahdollisuus ottaa työtä vastaan.

Kokoomuksen lääkkeet eriarvoistumisen torjumiseksi ovat mahdollisuuksien tasa-arvo, koulutus ja kannustavuus. Me haluamme, että tämä yhteiskunta tarjoaa hyvän elämän edellytykset ja mahdollisuuden kehittää itseään kaikille suomalaisille.

Kaikkein olennaisinta on varmistaa, että jokainen nuori pääsee koulutukseen. Yhteiskuntaan ja työelämään kiinnittyminen on vaikeampaa, jos nuori ei ole suorittanut vähintään toisen asteen koulutusta.

Hallitus panostaa erityisesti niiden nuorten ja nuorten aikuisten tukemiseen, jotka ovat keskeyttäneet koulutuksen. Ensi vuonna hallitus lisää 10 miljoonaa euroa nuorten aikuisten osaamisohjelmaan. Koulutuspaikkojen lisäykset kohdennetaan perustuen varassa olevien nuorten aikuisten kouluttamiseen, jotta heistä jokaisella on mahdollisuus päästä töihin ja rakentaa omaa elämäänsä.

Totesin jo aiemmin, että työllisyyden nostaminen on yksi tärkeimpiä toimenpiteitä, millä voimme estää nuorten syrjäytymistä. Sen lisäksi, sosiaaliturva tarvitsee uudistamista.

Tämän päivän Suomessa käytämme enemmän ja enemmän rahaa tarkoituksenamme auttaa ihmisiä, mutta oikeasti emme auta heitä.

Sosiaaliturvajärjestelmä rakennettiin aivan toisenlaisiin olosuhteisiin, aikaan jolloin työttömyys oli useimmiten väliaikaista. Kuten Kelan eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Hyssälä on todennut, nykyisen kaltaista tukiautomaattisysteemiä yhteiskuntamme ei enää kestä.

Esimerkkejä kannustinloukuista riittää. Meillä on samaan aikaan yli satatuhatta pitkäaikaistyötöntä ja kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja. Esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaalla on huutava pula tekijöistä – on käsittämätöntä jos avoimena olevista työpaikoista ei löydy töitä nuorille.

Passivoiva sosiaaliturvajärjestelmä on erityisesti nuorten kannalta haitallinen. Osa nuorista päätyy jo varhain tukikierteeseen, jota ei onnistuta katkaisemaan. Järjestelmä, joka ei tue nostamalla pystyyn vaan passivoimalla, ei ole oikein nuoria tai keitään muitakaan kohtaan.

Sosiaaliturvaa on uudistettava niin, että se kannustaa ihmistä osallistumaan ja aktiivisuuteen. Tämä voi tarkoittaa pienten ja lyhytaikaisten töiden vastaanottamisen lisäksi esimerkiksi vapaaehtoistyön tekemistä. Jos työtä ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla, kaikenlainen toimeliaisuus on siinäkin tilanteessa parempaa sosiaaliturvaa kuin täysi toimettomuus. Hiilamon työryhmän työ antaa hyvä pohjan osallistuvan sosiaaliturvan kehittämiseen.

Kaikki nuoret eivät suinkaan ole passivoitumassa. Erityisen ilahtunut olen siitä, että nuoret ovat entistä kiinnostuneempia yrittäjyydestä. Vuosituhannen alussa vain pari prosenttia 18–24-vuotiaista suomalaisista kertoi aikovansa perustaa yrityksen lähimmän kolmen vuoden aikana. Nyt vastaavasta ikäryhmästä jo joka viides arvioi suuntaavansa yrittäjäksi. Vain reilussa 10 vuodessa tapahtunut muutos on suorastaan huima.

Suunta on erittäin tervetullut, sillä yrittäjäkuntamme ikääntyy nopeasti. Kaipaamme markkinoille uusia tulevaisuuden tekijöitä.

Mikä näitä milleniaalejamme eli 80- ja 90-luvuilla syntyneitä sitten ajaa yrittämään? Liian helppoa olisi vedota yksinomaan pitkittyneeseen matalasuhdanteeseen tai elinkeinorakenteen murrokseen. Ne näyttelevät vain sivuosaa.

Vastaukset löytyvät nuorten muuttuneista arvoista ja asenteista. Yhä useampi nuori tavoittelee työltä vakaan toimeentulon lisäksi mahdollisuutta tehdä hyvää laajemmassa viitekehyksessä, joko paikallisesti, kansallisesti tai globaalisti.

Nuorten palo yrittämiseen on minusta hyvä lahja 100-vuotiaalle Suomelle. Samalla se on havahduttava haaste meille päättäjille. Meidän on pystyttävä tarjoamaan näille nuorille sellaiset olosuhteet, joissa yrittäminen ja työ kannattavat. Ainakin seuraavissa asioissa meidän on mielestäni välttämätöntä onnistua.

Ensinnäkin, oppilaitostemme on pystyttävä tarjoamaan kaikille nuorille kaikilla koulutusasteilla konkreettisia paikkoja kokeilla ja harjoitella yrittäjyyttä. Toiseksi, työmarkkinoidemme on elettävä tätä päivää, jossa yrittäjyys sen kaikissa muodoissa on mahdollista ja jotta yhä useampi voi työllistyä pk-yrityksiin. Rakenteemme eivät voi jäädä savupiippu-Suomen aikakaudelle. Tarvitsemme lisää työpaikkatason sopimista, jotta nuoremme eivät jää yrittämään yksin, vaan palkkaavat matkaansa myös muita.

Yrittämisestä innostuneiden kannustamisen lisäksi, meidän täytyy kyetä kannustamaan työuransa alussa olevia nuoria, jotka ovat menossa tai jo mukana työelämässä. Kankeat toimintatavat eivät ole tätä päivää. Nuoret haluavat tehdä töitä, mutta eivät millä ehdoilla tahansa. Heidän toiveenaan on työelämä, joka joustaa niin, että se mahdollistaa työn, perheen perustamisen, harrastusten ja matkustelun yhdistämisen. Tämä sama pätee luonnollisesti kaiken ikäisiin työntekijöihin.

Kokoomuksen tavoite on parempi työelämä. Se saavutetaan esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia liukuvaan työaikaan, etä- ja osa-aikatyöhön sekä opintovapaaseen.

Erityisesti haluan korostaa vanhempainvapaajärjestelmän uudistamisen tärkeyttä siten, että se tukee tasa-arvoista vanhemmuutta ja lisää pienten lasten vanhempien työllisyyttä. Perheen ja työn yhteensovittaminen on tehtävä helpommaksi.

Työpaikkasopimista on julkisessa keskustelussa tehty palkansaajavastainen toimi, vaikka meidän ajatuksemme on, että se on järkevästi toteutettuna myös työntekijöiden etu. Joustoja tarvitaan ja työpaikkasopiminen on yksi tapa lisätä joustoa työelämään.

Asioista sopiminen yrittäjän ja työntekijän välillä nousee arvoonsa etenkin huonoina aikoina. Yhdessä sopimalla voidaan varmistaa, että vaikeuksiin joutunut yritys pääsee pahimman yli, eivätkä ihmiset joudu työttömiksi. Silloin kaikki voittavat.

Hyvät ystävät, Kuntavaaleihin on enää reilut 80 päivää. Kun olen pyytänyt ihmisiä asettumaan ehdolle kuntavaaleissa, minulta on kysytty, onko kunnanvaltuustoilla sote-uudistuksen jälkeen enää mitään päätettävää. Vastaukseni on, että kyllä on, hyvinkin paljon. Kunnanvaltuutetuilla on edelleen paljon vastuuta ja päätäntävaltaa ihmisten jokapäiväisistä asioista.

Toisin kuin maakunnille, kunnille jää itsehallinto, yleinen toimivalta ja verotusoikeus. Päivähoito, koulut, kulttuuri, nuorisotyö, liikunta, ympäristö, kaavoitus ja elinkeinopolitiikka ovat jatkossakin kuntien vastuulla.

Minä ainakin innostun näistä asioista! Jo aikoinaan kaupunginvaltuutettuna ja Turun nuorisolautakunnan puheenjohtajana olin perustamassa iltapäiväkerhotoimintaa Turkuun.

Mitä tulee koulutukseen, tällä hallituskaudella peruskoulun ja lukion valtionosuuksia ei ole leikattu. Edellisen hallituksen aikana leikattiin peruskoulun valtionosuuksista vuositasolla 251 miljoonaa euroa vuonna 2015, aiempina vuosinakin yli 100 miljoonan määrärahavähennykset.

Tämä hallitus uudistaa peruskoulua uudella pedagogiikalla ja uusilla oppimisympäristöillä. Opettajankoulutukseen, digitaalisiin materiaaleihin ja digioppimisen kehittämiseen, liikunnan lisäämiseen kouluissa, kieltenopetuksen varhaistamiseen ja taiteen ja kulttuurin harrastustunteihin panostetaan tällä hallituskaudella yhteensä yli 120 miljoonaa euroa enemmän.

Tätä taustaa vasten opposition puheet siitä, että he kunnissa estävät hallituksen koulutussäästöt on kyseenalaisella pohjalla. Vaikka koulutuksesta on jouduttu säästämään, niin kuntiin ja perusopetukseen se ei ole merkittävästi kohdentunut.

Koulutuspolitiikassa tapahtuu kuntatasolla paljon positiivisia asioita, joita voi ottaa esille ehdokkuutta miettivien kuntalaisten kanssa. Joidenkin kuntien talousahdinko on johtanut ja johtaa paikallisiin säästöihin kouluista. Siksi tarvitaan kokoomuslaisia päättäjiä, joilla on koulutuksen arvostus kohdillaan.

Asuminen on edelleen kuntatason asia. Asumisen kalleus etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa on ongelma. Jos ihmisillä ei ole varaa asua niissä kaupungeissa, joihin suurin osa uusista työpaikoista syntyy, on se myös este koko maan talouskasvulle ja hyvinvoinnille.

Viime syksyn budjettiriihessä tehtiin toimia asuntotuotannon vauhdittamiseksi. Asuntotuotantoa on edelleen lisättävä ja kunnilla on kaavoitusmonopolin haltijoina ratkaisun avaimet käsissään.

Näistä asioista, jotka vaikuttavat päivittäin jokaisen meidän arkeen ja sen toimivuuteen, tarvitaan päättämään kokoomuslaisia. Nyt valittaviin valtuustoihin tarvitaan sekä ”muutosjohtajia” että ”arjen asiantuntijoita”.

Muutosjohtajille on käyttöä, kun kuntien toimintaympäristö muuttuu kerralla historiallisen paljon. Ei ole lainkaan vähäpätöinen tehtävä vaikuttaa siirtymäajan sote-palveluiden järjestämiseen ja myötävaikuttaa samalla kuntapäättäjänä maakuntauudistuksen alueelliseen suuntaan soten osalta.

Tarve ”arjen asiantuntijoille” on todellinen. Kuntien jäljelle jäävät tehtävät, päivähoito, koulut, kulttuuri, nuorisotyö, liikunta, ympäristö, kaavoitus ja elinkeinopolitiikka, ovat kaikki erittäin tärkeitä ja merkittäviä tehtäviä, joilla vaikutetaan kuntalaisten päivittäiseen elämään ja arjen sujuvuuteen.

Ja vaikka sote-tehtävät siirtyvät maakunnille, ansaitsee aktiivinen ja suuri seniorien joukko hyviä muita palveluita ja mahdollisuuksia.

Tämä kaikki pitää huomioida myös toimintatavoissa. Mennään kohti uutta ihmiset ja asiat edellä, ei hallinnon ehdoilla.  Annetaan ihmisille enemmän tilaa osallistua.

Ehdokkaaksi voi asettua vielä muutaman viikon ajan. Mikään ei ole juuri nyt tärkeämpää kuin kannustaa ihmisiä asettumaan ehdolle. Kysytään siis ihmisiä ehdolle! Pahinta mitä voi tapahtua on, että henkilö kieltäytyy.

Meillä on edessämme pitkä ja työntäyteinen kevät, mutta yleensä kun kovasti tekee töitä jonkin asian eteen, lopulta se palkitsee. Ministerit, minä, Paula, Sanni ja Kai kierrämme kuntia ja kaupunkeja ympäri Suomen yhteensä useiden kymmenien päivien verran. Puoluesihteeri Pesonen on ollut jo puoli vuotta maata kiertävällä radalla ja tekee loistavaa työtä kentällä. Mari-Leena ja varapuheenjohtajat Janne ja Antti kiertävät paljon. Sillä ei kuitenkaan yksin ole merkitystä, vaan vaalivoittoon tarvitaan jokainen meidän aktiivi.

Kokoomus on tällä hetkellä Suomen suurin kuntapuolue. Sitä ei voi ajatella itsestäänselvyytenä. Jokaisessa vaalissa äänet on aina ansaittava uudestaan. Kaikkien panoksella, pienelläkin, on erityisesti kuntavaaleissa väliä.

Tänäänkin saatiin viitteitä siitä, että olemme oikealla polulla ja luottamus Kokoomusta kohtaan on kasvussa vaikeasta hallitustyöstä huolimatta. Vaalipäivään on vielä aikaa ja jokainen päivä käytetään täysimääräisesti.

Tehdään yhdessä Kokoomuksesta Suomen suurin kuntapuolue. Kiitos teille kaikille jo nyt puolueen menestyksen eteen tehdystä työstä!

Alussa kerroin teille ”Ullasta”. Ullan nuoruudessa koulutus oli harvojen herkkua. Ylioppilas oli harvinainen ja suuresti arvostettu henkilö, joka kulki vapusta syyskuuhun ylioppilaslakki päässään merkkinä korkeasta oppiarvostaan. Nykyään noin kolmanneksella väestöstä on korkea-asteen tutkinto. Koulutustason nousu selittää kehityksemme vauraaksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi.

Koulutustaso on kuitenkin Suomessa jäämässä jälkeen muista kehittyneistä maista. Tämän päivän parikymppistä ihmisistä useampi on pelkän peruskoulun varassa kuin viisikymppisistä. Ellei tähän tehdä muutosta, 15 vuoden kuluessa jäämme OECD-keskiarvon alapuolelle koulutustasossamme.

Emme saa koskaan alistua tai suostua sellaiseen ajattelutapaan, jossa tämä on muka riittävän hyvä taso. On pyrittävä aina eteenpäin, sillä jokainen suomalainen lapsi ja nuori ansaitsee maailmanluokan koulutuksen.

MIT:n professori Erik Brynjolfsson pelkää, että menneisyyteen takertuvat poliitikot ja edunvalvojat tuhoavat tulevaisuuden. Teknologia tarjoaa meille valtavasti mahdollisuuksia, mutta ilman järkevää politiikkaa teknologian murros lisää tuloeroja. Se taas vaikuttaa osaltaan siihen, miten oikeudenmukaiseksi ihmiset yhteiskunnan kokevat. On poliitikoista kiinni, miten yhteiskunta ja sen rakenteet vastaavat ja sopeutuvat muutokseen, ja miten hyvin uudistukset palvelevat lopulta ihmistä.

Uudistaminen ei ole Kokoomukselle itseisarvo, vaan väline siihen, että Suomi olisi vieläkin parempi maa myös tulevaisuudessa. Jo vuoden 1920 puoluekokouksessa hyväksyttiin periaate, jonka mukaan Kokoomuksen arvomaailmaa hallitsee kansan kokonaisetua edistävä uudistusmielisyys.

Minä ja Kokoomus teemme asioita vain suomalaisten vuoksi, suomalaisten etu mielessämme. Emme minkään etujärjestön ja busineksen etu mielessä. Suomen uudistaminen on välttämätöntä, jotta meidän ei enää koskaan tarvitsisi ottaa pois hyvinvoinnistamme ja palveluistamme.

Uudistamisen rinnalla on huolehdittava julkisen talouden tasapainosta. Tuo välttämätön, mutta välillä vähän epäkiitollinen tehtävä on taas kuten niin monesti aiemminkin annettu Kokoomuksen hoidettavaksi.

Miten Suomi pärjää tulevaisuudessa ja miten kaikki hyötyvät siitä? Vastaus on turvallinen muutos, jossa kaikki pidetään mukana. Siitä tässä on kysymys. Sekavassa ja monimutkaisessa maailmassa ainut varma asia on muutos. Se voi huolettaa ja jopa pelottaakin, ja paikallaan pysyminen voi alkaa tuntua turvallisemmalta.

Muutoksen ei tarvitse olla pelottava asia. Tarkoitus on, että asiat tehdään aina paremmin kuin ennen. Ja tavoite on, että suomalaiset voivat paremmin kuin ennen.

Naisten äänioikeus, oppivelvollisuus, äitiyspakkaus ja monet muut meille tänä päivänä itsestään selviltä tuntuvat asiat ovat aikanaan olleet suuria muutoksia. Mitä ovat ne asiat, uudet kansakoululaitokset ja äitiyspakkaukset, joita Suomi voi juhlia täyttäessään 200 vuotta?

Mitäköhän Ulla tahtoisi sanoa meille, 100-vuotiasta Suomea juhliville? Sanoisiko hän, että ”jääkää tähän, älkää vain muuttako mitään”. Vai sanoisiko hän että ”Suomi on selvinnyt pahemmastakin, ei muuta kuin kääritään hihat?” Sanoisiko hän ”laittakaa rajat kiinni ja jättäkää sotaa pakenevat oman onnensa nojaan”?

Mitä luulette, menisikö Ulla facebookiin päivittäin haukkumaan, panettelemaan, irvailemaan ja riitelemään eri mieltä olevien kanssa? Vai jakaisiko hän saman torin penkin ihan kenen tahansa kanssa, oli sitten mitä mieltä asioista tahansa, ja jaksaisi olla ystävällinen? Jaksaisi kuunnella ja yrittää ymmärtää erilaisuuttakin? Varmasti.

Uskon, että Ulla kehottaisi juhlimaan 100-vuotiasta Suomea ja sen hyviä puolia, ja korjaamaan sen heikkouksia. Minä henkilökohtaisesti uskon, että nuoriin panostaminen on avain Suomen menestymiseen myös jatkossa.

Me tiedämme jo mitä pitää tehdä, käydään siis töihin, jotta Suomi olisi yhtä hyvä, ellei parempikin, maa 200-vuotiaana.