Petteri Orpo: Työllisyyden hoidon kokonaisvastuu on annettava kunnille

Kokoomuksen kesäkokous Forssassa 1. syyskuuta 2015.

Työttömyys on Suomen suurimpia ongelmia. On selvää, että työllisyyden hoito on Suomessa epäonnistunut, kun työttömiä on lähes 378 000 ja kuitenkin samaan aikaan on yli 61 000 avointa työpaikkaa.

Työttömyys on kansataloudelle hukkaa ja tulee valtavan kalliiksi valtiollekin työttömyysturvan ja menetettyjen verotulojen vuoksi. Ennen kaikkea työttömyys on jokaiselle sen kohtaavalle ihmiselle ja hänen läheisilleen murhe.

Työllisyyteen vaikuttavat monet asiat, kuten taloussuhdanteet, koulutuksen ja yritysten osaamistarpeiden kohtaanto, työpaikkojen ja asuinpaikkojen välimatkat, työlainsäädännön jäykkyydet sekä talouden rakennemuutos. Yksi merkittävä tekijä on kuitenkin se, kuinka tehokkaasti työtä etsivät löytävät itselleen mahdollisesti sopivat avoinna olevat työpaikat. Merkittävää on myös se, kuinka paljon yritysten toimintaympäristö sopeutuu sen mukaan, millaista työvoimaa kysytään ja olisi tarjolla.

Tällä hetkellä työnvälityksestä eli töiden etsimisestä vastaavat TE-toimistot, jotka ovat osa valtion aluehallintoa ELY-keskusten kautta. Osa työnvälityksestä toimii hyvin, mutta kokonaisuus on jäänyt pirstaleiseksi.

Kunnat ja valtio pallottelevat asiaa. TE-toimistoilla ei nimittäin ole juuri mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, minkälaisessa ympäristössä mahdolliset työllistäjät eli yritykset toimivat. ELY-keskustenkin tehtävät ovat yleistason kehittämistehtäviä tai säädeltyä viranomaistoimintaa. TE-toimistoilla ei myöskään ole sisäsyntyistä kannustinta työttömyyden parantamiseen: työ perustuu valtion normi- ja tulosohjaukseen. ELY-keskukset tai TE-toimistot tai niiden henkilöstö eivät hyödy paranevasta työllisyydestä.

Suomessa kaavoitus, koulutus toiselle asteelle saakka, maankäyttö, paikallisliikenne, rakennusvalvonta ja muut yritysten toimintaympäristöön vaikuttavat asiat kuuluvat kunnille. Tämä on luonnollista ja selkeää, koska kuntien ja kaupunkien on tarkoitus vastata suurin piirtein ihmisten luonnollisia työssäkäynti- ja asiointialueita.

Kunnalla on myös selkeät kannustimet työllisyyden ja yritysten toimintaympäristön hoitoon: niiden verotulot riippuvat töissä käyvien ihmisten maksamasta kunnallisverosta, yritysten maksamasta yhteisöverosta sekä kumpienkin kiinteistöveroista. Myös valituilla kuntapäättäjillä on vahva kannustin, koska vaaleissa heitä voidaan arvioida työllisyystilanteen mukaan.

Tällä hetkellä kunnilta puuttuu kuitenkin elintärkeä työkalu, työnvälitys. Kunnille on jo vastuutettu pitkäaikaistyöttömien työllistämistä – vaikka niillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa työllistymiseen ennen sitä! Kuntien vastuutusta työllisyydestä onkin jo kokeiltu, ja tulokset ovat olleet lupaavia.

Kokoomuksen mielestä työllisyyden hoito on annettava kokonaisuudessaan kunnille. Niille on annettava valta, vastuu ja vapaus tehdä kaikkensa, jotta suomalaiset pääsisivät töihin. Tämä olisi merkittävä loikka parempaan työllisyyden hoitoon. Kunnat voisivat halutessaan hoitaa tehtävää yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Tämä on järkevää, koska kunnat ovat hyvin erikokoisia.

Työllisyyden hoidon vastuun ja resurssien siirto TE-toimistoilta kunnille onnistuu hallituksen alueuudistuksen yhteydessä, kun ELY-keskusten tehtävät muutenkin arvioidaan uudelleen. Alueuudistus on merkittävä mahdollisuus parantaa julkisen vallan toiminnan tehoa.

Uudistuksessa järkevintä on vahvistaa kuntia ja kaupunkiseutuja, jotka ovat ihmisläheinen paikallisdemokratian taso ja tulevaisuudessa elinvoiman, sujuvan arjen ja sivistyksen hoitajia.

Maakunnista tulee tehdä erikoistuneita tahoja, jotka vastaavat ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspalveluista parhaalla mahdollisella tavalla ja tukevat kaupunkiseutuja elinvoiman parantamisessa. Valtio toimii edelleen yleisten sääntöjen asettajana, koordinoi toimintaa sekä varmistaa, että taloutta hoidetaan järkevästi ja että peruspalvelut toimivat koko maassa.

Digitalisaation tuomat mahdollisuudet tulee hyödyntää täysimääräisesti, ja jatkossakin Suomessa kannattaa olla yhteinen työnvälitysalusta ja paranevat sähköiset palvelut, joista huolehditaan valtakunnallisella koordinaatiolla. Työnvälitykseen pitää vahvasti ottaa mukaan myös yksityisen sektorin kumppaneita, jotka täydentävät palvelukenttää tehokkaasti.

Hallituksen alueuudistuksessa mielessä tulee koko ajan pitää uudistuksen suuret tavoitteet: kestävyysvajeen umpeen kurominen vähintään kolmella miljardilla eurolla, tehokkaampi julkinen sektori ja paremmat sosiaali- ja terveyspalvelut muun muassa valinnanvapauden kautta.

Päivänselvää on, että uudistuksessa verotus ei saa kiristyä. Hallintomallit ja byrokratia eivät saa viedä huomiota näistä tavoitteista. Suomi tarvitsee ratkaisuja, joilla on aidosti vaikutusta hyvinvointiyhteiskunnan pelastustalkoissa.