Orpo: SDP:n talouspolitiikka rakentuu tyhjän päälle

? Urpilaisen epärealistinen vaalilupaus tarkoittaa miljardien eurojen leikkauksia valtion budjettiin, ei 500 miljoonan säästötarvetta, kuten Urpilainen sanoo. Kun tällaista menee lupaamaan, olisi myös hyvä rehellisesti kertoa, mistä ja keneltä leikkaukset oikein tehdään. Esitykset velkaantumisen täydellisestä lopettamisesta näin nopealla aikataululla eivät ole mitenkään yhteensopivia samanaikaisesti luvattavien perusturvan korotuksien kanssa, Orpo toteaa.

SDP esitti kyseenalaisesti, että kahdeksan miljardin euron budjettivajeesta kuuden miljardin euron verran voidaan kuitata kasvu- ja investointiohjelmalla ja loput veroja kiristämällä.

? Demareiden linjauksilla ei kuuden miljardin kasvua saada aikaan hyvällä tahdollakaan. Luvassa olisi pikemminkin palkansaajien ja eläkeläisten ostovoiman leikkautuminen ja orastavan talouskasvun tyrehtyminen. Tämä näkyisi pahimmassa tapauksessa ennen pitkää myös työttömyyden kasvuna. Toisaalta ihmettelen myös Urpilaisen puheita hallituksen luomasta velkakuopasta. Jos kulunut hallituskausi olisi menty demareiden opeilla ilman elvytykseen käytettyjä miljardeja, niin Suomi olisi tällä hetkellä rotkossa ja massatyöttömyyden kourissa, Orpo sanoo.

? Kun nyt eri puolueet ovat tulleet talouslinjauksineen julkisuuteen, ei voi kuin todeta, että Kokoomus on ainoa puolue, joka kantaa vastuuta työpaikkojen ja suomalaisen hyvinvoinnin säilymisestä, Orpo päättää.