Orpo: Keskusta kurittaisi keskiluokkaa

? Keskusta kurittaisi eniten tavallisia työssäkäyviä suomalaisia perheitä. Keskustan esityksessä kulutusverotus kiristyy ja palkkojenkin verotus uhkaa kiristyä. Näin työtä tekevien ostovoima heikkenisi. Keskusta myös kurjistaisi eläkeläisten ostovoimaa, toisin kuin Kokoomus, Orpo sanoo.

Keskustan veroesitys on muuten pitkälti samanlainen kuin Kokoomuksen veromalli, paitsi että siitä puuttuvat kaikki kasvua tukevat osat. Keskustalle ei näytä kelpaavan kilpailukykyinen yhteisövero, palkkojen ja eläkkeiden verojen kevennykset eikä yrittäjyyteen kannustaminen. Tämän sijaan Keskusta ilmoittaa kiristävänsä pienyrittäjien osinkoverotusta.

? Kokoomuksen veromalli suosii työtä ja työllistämistä. Keskustan haaveilemaa kolmen prosentin talouskasvua ei saavuteta veronkiristyksillä ja valtion menojen paisuttamisella, Orpo toteaa.

Orpo on pettynyt siihen, että Keskusta on hylkäämässä verolinjan, jota on hyvin tuloksin harjoitettu tällä vaalikaudella.

? Oikein kohdennetulla ja ajoitetulla maltillisella työn verotuksen keventämisellä saatiin taantumassakin ylläpidettyä perheiden ostovoimaa ja uskoa omaan tulevaisuuteensa. Tämän vuoksi työllisyys ei sukeltanut talouden perässä, Orpo sanoo.