Orpo: Backman höpsii

? Valtion taloudellinen tutkimuskeskus teki selvityksen nykyisen hallituksen vero- ja etuuslinjan tulonjakovaikutuksista. Riippumattoman tutkimuksen tulos oli, että nykyhallituksen politiikka on kaventanut tuloeroja, Orpo muistuttaa.

? Myös Backmanin sähkön hinnan noususyytökset ovat vääristeltyjä. Backmanin väitteen perusteella kaikki suomalaiset asuvat isossa sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Sitä paitsi suurin osa sähkölaskun noususta on johtunut muusta kuin ympäristöverojen muutoksista. Kaiken huipuksi SDP kannattaa omassa vero-ohjelmassaan tehtyjä sähköveron korotuksia, joilla se nyt äänestäjiä pelottelee, Orpo ihmettelee.

Orpo on huolestunut SDP:n äänestäjien pelottelusta perättömiltä väitteillä.

? Juuri tällaiset pelottelut ja väärien väitteiden levittelyt saavat osan ihmisistä hämmentymään vakavasti tosiasioista. Eikö SDP sitä paitsi muista neljän vuoden takaa, että suomalaisia ei saa äänestämään itseään valheellisilla pelottelukampanjoilla? Pikemminkin sellainen osuu omaan nilkkaan, Orpo jatkaa.