Millaista Eurooppaa haluamme?

Eurooppa-päivänä on hyvä kysyä, millaista Eurooppaa me haluamme? Millaisen Euroopan puolesta olemme valmiita tekemään työtä? Onko Suomen etu hajanaisempi kansallisvaltioiden Eurooppa? Eurooppa, jolla ei ole yhteisiä tavoitteita, politiikkaa ja päätöksentekoa, vaan jokainen toimisi omillaan ja vain itsensä hyväksi toisista piittaamatta? Tällaisessa Euroopassa suuri on suuri ja pieni on pieni.

Vai onko Suomen etu se, että Eurooppa madaltaa raja-aitoja ihmisten, osaamisen ja yrittäjyyden edestä? Onko meidän etumme, että toimintakykyinen EU vahvistaa oikeusvaltion toimivuutta ja sosiaalista yhdenvertaisuutta koko Euroopassa? Tällaisessa Euroopassa meillä on yhteiset säännöt isoille ja pienille maille – ja säännöistä sovitaan yhdessä. Tällaisessa Euroopassa kansallisessa vastuussa on pitää oma talo kunnossa ja vastata omasta talouden hoidosta. Ja sitten tehdään yhdessä sellaisia asioita, joita kannattaa tehdä yhdessä.

Ääripäät hallitsevat keskustelua

Suomessa keskustelua Euroopan ja EU:n nykytilasta ja tulevaisuudesta hallitsevat äärimielipiteet. Kärjistettynä toisen ääripään mielestä yksittäisten maiden ylivelkaantuminen on oikeastaan EU:n syytä, siinä missä kaikki muutkin inhimillisen elämän epäkohdat. Ja siksi suomalaistenkin oma valuutta, yhteinen euro pitäisi rikkoa ja mieluusti Suomen vielä erota EU:stakin. Kaikki tämä olisi tietysti mahdollista päättää ilman sen kummempia seurauksia Suomelle ja suomalaisille. Lamojahan tulee ja menee.

Toisessa ääripäässä nähdään ainoaksi mahdollisuudeksi hajoavan EU:n sijaan jonkinlainen Euroopan Yhdysvallat. Lähellä valtiorakennetta olevassa unionissa lähes kaikki päätöksenteko verotusoikeuksineen päivineen olisi siirretty Euroopan parlamentille. Ja tämän liittovaltion myötä kaikki epäkohdat korjaantuisivat kuin itsestään.

Äärilaitojen edustajille monimutkainen maailma on lopulta aika yksinkertainen ja kovin mustavalkoinen. Ääripäitä seuratessa herää kysymys, mistä ne oikein ammentavat kaikkivoipaisen itsetuntonsa? Ja miksi me maltilliset, kansainväliseen yhteistyöhön ja Euroopan yhdentymiseen rakentavasti suhtautuvat keskilinjan edustajat emme kykene johtamaan fiksua, eteenpäin katsovaa Eurooppa-keskustelua?

Järjestys epäjärjestykseen

Rakentavan kriittiselle mutta yhteistyöhakuiselle asenteelle on nyt tarvetta, sillä Euroopan yhdentymisen ideaa haastetaan vahvemmin kuin koskaan. Tämä on osin ymmärrettävää, sillä talouskriisi on helppo mieltää EU:n aiheuttamaksi ongelmaksi. Tätä mielikuvaa myös viljellään aktiivisesti. Oikeampi kritiikin aihe on se, että EU on ryhtynyt aktiivisesti ratkomaan valtioiden itselleen ja toisilleen aiheuttamia sotkuja. Olen yhä vahvasti sitä mieltä, että ongelmia on kannattanut ratkoa yhdessä. Muuten nykyistä suurempi joukko suomalaisia ja muita eurooppalaisia olisi menettänyt työpaikkansa.

Ihmisten kokema epäreiluuden tunne on ihan ymmärrettävää, kun joudutaan ratkomaan muiden aiheuttamia ongelmia. Mutta ei olisi reilua sekään, että kriisin olisi annettu jyrätä estoitta ja Euroopan maissa olisi jouduttu nykyistä rajumpien hyvinvointileikkausten eteen.

Kriisissä täytyy pitää pää kylmänä ja yrittää saada aikaan järjestys epäjärjestykseen. Yksinkertaisinta olisi aina pistää rukkaset naulaan, sulkea silmät ja etsiä syyllisiä muualta. Tosin tämä ei helpottaisi kasvavaa köyhyyttä ja pahoinvointia.

EU arvoyhteisönä

Euroopan alueellinen integraatio on järkevää. Parhaimmillaan se säästää aikaa, vaivaa ja rahaa sekä tuo uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin lisäämiseen. Muiden maanosien painoarvo lisääntyy niiden kasvaessa väestöllisesti ja taloudellisesti. Kun meillä väestö ikääntyy ja etumatkamme talousmahtina pienenee, pystymme yhtenäisenä Eurooppana tulevaisuudessakin vaikuttamaan maailman kehitykseen.

EU on arvoyhteisö ja siinä on Euroopan yhdentymisen ydin. Pelkkä vapaakauppa-alue voi toimia ilman yhteistä arvopohjaa mutta Euroopassa on haluttu enemmän. Onkin välttämätöntä, että vahvistamme yhteisön sääntöpohjaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Muuten demokratia ei voi toimia. EU:n pitää myös toimia reilusti ja tuntua reilulta. Reiluuden nimissä maat eivät voi ulkoistaa omia ongelmiaan toisten vastuulle.

Jotta ihmisten perusoikeudet voisivat toimia yhtäläisesti koko Euroopassa, on pidettävä tinkimättömästi kiinni siitä, että jäsenmaat noudattavat yhdessä sovittuja sääntöjä ja oikeusvaltioperiaatteita. Tällä hetkellä kumpaakin haastetaan EU:n sisältä. Annammeko periksi, vai vahvistammeko molempien toteutumista? Jälkimmäinen vaihtoehto on ainoa kestävä vaihtoehto.

Tavoitteita, tahtoa ja työtä

Työllisyyttä ja kasvua tuetaan parantamalla esteettömän kaupankäynnin mahdollisuuksia esimerkiksi digitaalisten sisältöjen ja energian aloilla. Suomi elää osaamisesta ja yrittäjyydestä ja etumme onkin, että kaupankäynti on mahdollisimman mutkatonta. Sisämarkkinoiden kehittämisen ohella tarvitsemme EU:ta vapaakaupan edistämiseen Euroopan ulkopuolisten maiden suuntaan.

Yhteisen maatalouspolitiikan saralla taas esimerkiksi turvallisen ja puhtaan ruuan merkitys korostuu maailman väestönkasvun ja sään ääri-ilmiöiden yleistymisen myötä.

On myös löydettävä kestävät ratkaisut, joilla voimme tulevaisuudessa suojata veronmaksajia pankkikriiseiltä. Työ pankkiunionin rakentamiseksi on tärkeää ja tarvitsemme myös koko Euroopan kattavat työkalut veronkierron estämiseksi. Näissäkin asioista yksittäinen maa on voimaton, mutta Euroopan tasolla ratkaisuja on löydettävissä.

Turvallisuuden edistämiseksi ja kustannusten hillitsemiseksi tarvitsemme parempaa yhteistoimintaa myös puolustuksen alalla. Eurooppa tarvitsee enemmän puolustusta ja puolustus enemmän Eurooppaa.

Työtä Euroopan kehittämiseksi siis riittää. On vain tiedettävä, mitä tavoitellaan ja sitoutua tekemään töitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tarvitaan siis tavoitteita, tahtoa ja työtä.

Julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 8.5.2013