Eurooppa-päivänä on hyvä kysyä, millaista Euroop­paa me haluamme? Millai­sen Euroo­pan puolesta olemme valmiita teke­mään työtä? Onko Suomen etu haja­nai­sempi kansal­lis­val­tioi­den Eurooppa? Eurooppa, jolla ei ole yhtei­siä tavoit­teita, poli­tiik­kaa ja päätök­sen­te­koa, vaan jokai­nen toimisi omil­laan ja vain itsensä hyväksi toisista piit­taa­matta? Tällai­sessa Euroo­passa suuri on suuri ja pieni on pieni.

Vai onko Suomen etu se, että Eurooppa madal­taa raja-aitoja ihmis­ten, osaa­mi­sen ja yrit­tä­jyy­den edestä? Onko meidän etumme, että toimin­ta­ky­kyi­nen EU vahvis­taa oikeus­val­tion toimi­vuutta ja sosi­aa­lista yhden­ver­tai­suutta koko Euroo­passa? Tällai­sessa Euroo­passa meillä on yhtei­set sään­nöt isoille ja pienille maille - ja sään­nöistä sovi­taan yhdessä. Tällai­sessa Euroo­passa kansal­li­sessa vastuussa on pitää oma talo kunnossa ja vastata omasta talou­den hoidosta. Ja sitten tehdään yhdessä sellai­sia asioita, joita kannat­taa tehdä yhdessä.

Ääri­päät hallit­se­vat keskus­te­lua

Suomessa keskus­te­lua Euroo­pan ja EU:n nyky­ti­lasta ja tule­vai­suu­desta hallit­se­vat ääri­mie­li­pi­teet. Kärjis­tet­tynä toisen ääri­pään mielestä yksit­täis­ten maiden ylivel­kaan­tu­mi­nen on oikeas­taan EU:n syytä, siinä missä kaikki muut­kin inhi­mil­li­sen elämän epäkoh­dat. Ja siksi suoma­lais­ten­kin oma valuutta, yhtei­nen euro pitäisi rikkoa ja mieluusti Suomen vielä erota EU:stakin. Kaikki tämä olisi tietysti mahdol­lista päät­tää ilman sen kummem­pia seurauk­sia Suomelle ja suoma­lai­sille. Lamo­ja­han tulee ja menee.

Toisessa ääri­päässä nähdään ainoaksi mahdol­li­suu­deksi hajoa­van EU:n sijaan jonkin­lai­nen Euroo­pan Yhdys­val­lat. Lähellä valtio­ra­ken­netta olevassa unio­nissa lähes kaikki päätök­sen­teko vero­tusoi­keuk­si­neen päivi­neen olisi siir­retty Euroo­pan parla­men­tille. Ja tämän liit­to­val­tion myötä kaikki epäkoh­dat korjaan­tui­si­vat kuin itses­tään.

Ääri­lai­to­jen edus­ta­jille moni­mut­kai­nen maailma on lopulta aika yksin­ker­tai­nen ja kovin musta­val­koi­nen. Ääri­päitä seura­tessa herää kysy­mys, mistä ne oikein ammen­ta­vat kaik­ki­voi­pai­sen itse­tun­tonsa? Ja miksi me maltil­li­set, kansain­vä­li­seen yhteis­työ­hön ja Euroo­pan yhden­ty­mi­seen raken­ta­vasti suhtau­tu­vat keski­lin­jan edus­ta­jat emme kykene johta­maan fiksua, eteen­päin katso­vaa Eurooppa-keskus­te­lua?

Järjes­tys epäjär­jes­tyk­seen

Raken­ta­van kriit­ti­selle mutta yhteis­työ­ha­kui­selle asen­teelle on nyt tarvetta, sillä Euroo­pan yhden­ty­mi­sen ideaa haas­te­taan vahvem­min kuin koskaan. Tämä on osin ymmär­ret­tä­vää, sillä talous­kriisi on helppo miel­tää EU:n aiheut­ta­maksi ongel­maksi. Tätä mieli­ku­vaa myös viljel­lään aktii­vi­sesti. Oikeampi kritii­kin aihe on se, että EU on ryhty­nyt aktii­vi­sesti ratko­maan valtioi­den itsel­leen ja toisil­leen aiheut­ta­mia sotkuja. Olen yhä vahvasti sitä mieltä, että ongel­mia on kannat­ta­nut ratkoa yhdessä. Muuten nykyistä suurempi joukko suoma­lai­sia ja muita euroop­pa­lai­sia olisi menet­tä­nyt työpaik­kansa.

Ihmis­ten kokema epärei­luu­den tunne on ihan ymmär­ret­tä­vää, kun joudu­taan ratko­maan muiden aiheut­ta­mia ongel­mia. Mutta ei olisi reilua sekään, että krii­sin olisi annettu jyrätä estoitta ja Euroo­pan maissa olisi jouduttu nykyistä rajum­pien hyvin­voin­ti­leik­kaus­ten eteen.

Krii­sissä täytyy pitää pää kylmänä ja yrit­tää saada aikaan järjes­tys epäjär­jes­tyk­seen. Yksin­ker­tai­sinta olisi aina pistää rukka­set naulaan, sulkea silmät ja etsiä syyl­li­siä muualta. Tosin tämä ei helpot­taisi kasva­vaa köyhyyttä ja pahoin­voin­tia.

EU arvo­yh­tei­sönä

Euroo­pan alueel­li­nen inte­graa­tio on järke­vää. Parhaim­mil­laan se sääs­tää aikaa, vaivaa ja rahaa sekä tuo uusia mahdol­li­suuk­sia hyvin­voin­nin lisää­mi­seen. Muiden maano­sien painoarvo lisään­tyy niiden kasvaessa väes­töl­li­sesti ja talou­del­li­sesti. Kun meillä väestö ikään­tyy ja etumat­kamme talous­mah­tina piene­nee, pystymme yhte­näi­senä Euroop­pana tule­vai­suu­des­sa­kin vaikut­ta­maan maail­man kehi­tyk­seen.

EU on arvo­yh­teisö ja siinä on Euroo­pan yhden­ty­mi­sen ydin. Pelkkä vapaa­kauppa-alue voi toimia ilman yhteistä arvo­poh­jaa mutta Euroo­passa on haluttu enem­män. Onkin vält­tä­mä­töntä, että vahvis­tamme yhtei­sön sään­tö­poh­jaa ja oikeus­val­tio­pe­ri­aa­tetta. Muuten demo­kra­tia ei voi toimia. EU:n pitää myös toimia reilusti ja tuntua reilulta. Reiluu­den nimissä maat eivät voi ulkois­taa omia ongel­mi­aan tois­ten vastuulle.

Jotta ihmis­ten perus­oi­keu­det voisi­vat toimia yhtä­läi­sesti koko Euroo­passa, on pidet­tävä tinki­mät­tö­mästi kiinni siitä, että jäsen­maat noudat­ta­vat yhdessä sovit­tuja sään­töjä ja oikeus­val­tio­pe­ri­aat­teita. Tällä hetkellä kumpaa­kin haas­te­taan EU:n sisältä. Annam­meko periksi, vai vahvis­tam­meko molem­pien toteu­tu­mista? Jälkim­mäi­nen vaih­toehto on ainoa kestävä vaih­toehto.

Tavoit­teita, tahtoa ja työtä

Työl­li­syyttä ja kasvua tuetaan paran­ta­malla esteet­tö­män kaupan­käyn­nin mahdol­li­suuk­sia esimer­kiksi digi­taa­lis­ten sisäl­tö­jen ja ener­gian aloilla. Suomi elää osaa­mi­sesta ja yrit­tä­jyy­destä ja etumme onkin, että kaupan­käynti on mahdol­li­sim­man mutka­tonta. Sisä­mark­ki­noi­den kehit­tä­mi­sen ohella tarvit­semme EU:ta vapaa­kau­pan edis­tä­mi­seen Euroo­pan ulko­puo­lis­ten maiden suun­taan.

Yhtei­sen maata­lous­po­li­tii­kan saralla taas esimer­kiksi turval­li­sen ja puhtaan ruuan merki­tys koros­tuu maail­man väes­tön­kas­vun ja sään ääri-ilmiöi­den yleis­ty­mi­sen myötä.

On myös löydet­tävä kestä­vät ratkai­sut, joilla voimme tule­vai­suu­dessa suojata veron­mak­sa­jia pank­ki­krii­seiltä. Työ pank­kiu­nio­nin raken­ta­mi­seksi on tärkeää ja tarvit­semme myös koko Euroo­pan katta­vat työka­lut veron­kier­ron estä­mi­seksi. Näis­sä­kin asioista yksit­täi­nen maa on voima­ton, mutta Euroo­pan tasolla ratkai­suja on löydet­tä­vissä.

Turval­li­suu­den edis­tä­mi­seksi ja kustan­nus­ten hillit­se­mi­seksi tarvit­semme parem­paa yhteis­toi­min­taa myös puolus­tuk­sen alalla. Eurooppa tarvit­see enem­män puolus­tusta ja puolus­tus enem­män Euroop­paa.

Työtä Euroo­pan kehit­tä­mi­seksi siis riit­tää. On vain tiedet­tävä, mitä tavoi­tel­laan ja sitou­tua teke­mään töitä tavoit­tei­den saavut­ta­mi­seksi. Tarvi­taan siis tavoit­teita, tahtoa ja työtä.

Julkaistu Maaseu­dun tule­vai­suu­dessa 8.5.2013

Lisää sisältöä samassa kategoriassa