Luottamusta tarvitaan

Niin politiikassa kuin taloudenhoidossakin luottamus on kaikki kaikessa. Politiikassa ihmisten pitää voida luottaa meidän päätöksentekijöiden kykyyn hoitaa yhteisiä asioita vastuullisesti. Taloudenhoidossa pitää kansainvälisillä finanssimarkkinoilla olla täysi luottamus siihen, että hoidamme velvoitteemme ja maksamme lainamme ajallaan.

Suomella luottamuspääomaa on riittänyt ? ja sitä on edelleen. Viime viikolla kansainvälinen luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’s vahvisti Suomen valtiolle parhaan mahdollisen luottoluokituksen, AAA. Vain 14 muuta maata on kanssamme samassa sarjassa. Viimeviikkoisessa lausunnossa todettiin, että ?luokitus perustuu Suomen kilpailukykyiseen talouteen ja hallituksen järkevään talouspolitiikkaan, jotka ovat pitäneet yllä vahvaa valtiontaloutta ja korkeaa hyvinvointia.?

Mukana oli kuitenkin myös varoituksen sana siitä, että pysyvämpi ja merkittävämpi julkisen talouden lipsuminen johtaisi vielä tukevien puskurivarojen rapautumiseen. Jos vielä samanaikaisesti ikääntyvän Suomen haasteisiin vastaaminen ja rakenteelliset uudistukset takkuaisivat, vaarana olisi luokituksemme heikentyminen.

Luottoluokituksen heikentyminen johtaisi valtion velanhoitokulujen kasvuun ja olisi veronmaksajien rahojen heittämistä kankkulan kaivoon. Nuo jopa sadat miljoonat eurot olisivat väkisinkin pois jostakin paljon tärkeämmästä ? nimittäin hyvinvointipalvelujen rahoittamisesta.

On myös syytä muistaa, että Suomen valtiontaloutta kohtaan koettu luottamus heijastuu ? hyvässä ja pahassa ? myös yksityisen sektorin rahoituskustannuksiin.

Nuo ?kolme A:ta? eivät siis ole mikään merkityksetön juttu. Edellisen laman aikana menetimme luottoluokitustamme ja esimerkiksi juuri Standard & Poor´sin kohdalla paluu takaisin ?parhaaseen A-ryhmään? vei peräti kymmenen vuotta. Luottamus ei olekaan mikään saavutetun edun kaltainen pysyvä olotila, vaan se edellyttää päämäärätietoista toimintaa.

Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että luottamus säilyy. Julkiset menot ja velkataakka eivät saa kasvaa hallitsemattomiksi. Muussa tapauksessa Suomen talouspolitiikan uskottavuus heikkenee ja velanhoitolaskumme kasvaa entisestään. Lainojen korothan nousevat joka tapauksessa talouskasvun elpyessä.

Mitä uskottava taloudenpito sitten tarkoittaa? Ensinnäkin tarvitsemme kiireisesti rakenteellisia uudistuksia. Avainasemassa on työurien pidentäminen. Työelämää pitää pystyä kehittämään niin, että ihmiset pystyvät jäämään normaalissa eläkeiässä terveenä eläkkeelle ? ei ennenaikaisesti ja sairaana. Lisäksi tuottavuutta on parannettava ja byrokratiaa järkeistämällä siirrettävä euroja hallinnosta palveluihin.

Toisekseen tarvitsemme menomalttia ja verotulojen tarkistamista. Kuten lokakuussa tällä palstalla kirjoitin, ?talouden tasapainottamisen aika ei kuitenkaan ole vielä, vaan sitten kun kasvu alkaa ja työttömyys lähtee laskuun. Silloin on aika menotason hillitsemiselle ja mahdollisille verojen korotuksille?. Meidän on myös pidettävä kiinni paljon parjatuista menokehyksistä. Kehyksistä luopuminen olisi ulkomaailmalle ikävä ja pahimmillaan kalliiksi tuleva viesti siitä, että talouskurimme on vaarassa rapautua.

Kolmanneksi tarvitsemme uuden kasvun eväitä. Lisää kasvuyrityksiä, kannustavan ympäristön yrittää ja työllistää. Kasvua ei kuitenkaan synny viime päivinä esille nostetuilla työn verotuksen kiristämispuheilla, vaan siihen vaaditaan työntekoon kannustamista. Ahkeruudesta ja eteenpäin pyrkimisestä ei pidä sakottaa. Kun yhteinen kakku kasvaa, riittää siitä myös enemmän jaettavaa. Työmarkkinoilla puolestaan tarvittaisiin palkkamalttia. Nyt ei pidä syödä eväitä Suomen kilpailukyvyn palauttamiselta, tulevalta talouskasvulta ja työllisyyden parantumiselta.

(Kirjoitus on julkaistu kolumnina Turun Sanomissa 1.12.2009).