Lisää osaajia työelämään – Kokoomuksen kuusi keinoa

Kokoomuksen ministeriryhmä haluaa nostaa teknologisen murroksen ja työntekijöiden osaamisen keskusteluun hallituksen budjettiriihessä. Kesäkokouksessaan Vaasassa Kokoomuksen ministeriryhmä hahmotti kuusi toimenpidettä, joista hallituksen tulee päättää budjettiesityksen hyväksymisen yhteydessä.

– Yhteiskunta, työelämä, ihmisten arki ja osaamistarpeet ovat kaikki nopeassa muutoksessa, jonka taustalla ovat uudet teknologiat, tietoon perustuvan talouden nousu ja globaali toimintaympäristö. Joillakin aloilla muutokset ovat johtamassa työpaikkojen vähentymiseen. Joidenkin ammattialojen arvioidaan jopa katoavan, mutta samanaikaisesti syntyy myös uutta työtä ja uusia kasvualoja. Ne edellyttävät usein korkeaa osaamista sekä kykyä omaksua uutta, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

Monet yritykset raportoivat vaikeuksista osaavan henkilöstön rekrytoinnissa. Kun samanaikaisesti työttömyys on Suomessa edelleen pysynyt verrattain korkealla tasolla, yhtenä työllistymisen esteenä voi olla riittämätön tai soveltumaton koulutus.

– Suomalainen koulutusjärjestelmä antaa tutkitusti hyvät edellytykset työelämään, mutta lisää joustavuutta ja reagointikykyä tarvitaan. Työntekijällä taas on oltava mahdollisuus lisäkouluttautumiseen ja uuden osaamisen hankkimiseen läpi koko työuran. Kyky ja halu oppia uutta on tulevaisuuden työelämän tärkein taito, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Kokoomuksen kuusi toimenpidettä ovat otsikoiltaan seuraavat:

  1. Vahvistetaan matematiikan ja luonnontieteiden vetovoimaa. Parannetaan aineiden oppimistuloksia niin peruskoulussa kuin lukiossa.
  2. Lisätään työvoimapoliittista ammatillista koulutusta.
  3. Panostetaan ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyöhön sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
  4. Lisätään yliopistojen yhteistyötä erityisesti tekniikan alan koulutuksessa.
  5. Muutetaan kokeilu muuntokoulutuksesta pysyväksi.
  6. Helpotetaan kansainvälisten osaajien pääsyä suomalaisille työmarkkinoille sekä opettajiksi tai tutkijoiksi.

 

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Kirsi Hölttä p. 050 3142555
Opetusministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246