Lauslahti: Ammatillinen koulutus vastaamaan yhä paremmin työelämän muutoksiin

Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tänään visiopaperin tulevaisuuden ammatillisesta koulutuksesta. Visiossa eduskuntaryhmä esittää kahdeksan tavoitetta siitä, millainen tulevaisuuden ammatillisen koulutuksen tulisi olla. Julkaisulla halutaan tuoda esille Kokoomuksen kannalta tärkeitä näkökulmia ammatillisen koulutuksen kehittämisestä.

          Työelämän jatkuva muutos vaatii nykyistä joustavampaa koulutusjärjestelmää. Ammatillisen koulutuksen tulee tarjota joustavasti rakentuvia opintoja sekä ensimmäistä tutkintoaan suorittaville että työtyöuran aikana tarvittavaa lisäkoulutusta. Erityisesti alan vaihtamisen tulee olla nykyistä helpompaa, toteaa asiakirjan valmistelusta vastannut kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sanna Lauslahti.

Kokoomuksen sivistysvaliokunnan kansanedustajat vierailivat viime vuoden aikana useissa ammatillisissa oppilaitoksissa ympäri Suomen kuulemassa henkilökunnan ja opiskelijoiden mietteitä tulevaisuuden ammatillisesta koulutuksesta.

          Keskeinen viesti kentältä oli, että ammatillisen koulutuksen tulee olla opiskelijakeskeistä ja työelämälähtöistä.  Opiskelijoiden kannalta tärkeintä on, että opinnot johtavat työllistymiseen.  Samoin opintojen tulee olla kasvualusta uudelle oppimiselle ja oman osaamisen muuntamiselle työelämän muutoksia vastaamaan. Ratkaisevin tekijä on opettajien osaamisen rinnalla erittäin tiivis yhteistyö oppilaitosten ja yritysten välillä.  Työssäoppimisen monipuolistaminen koulutussopimuksella on yksi tapa vahvistaa työelämän ja opintojen vastaamista työelämän tarpeisiin, painottaa Lauslahti.

          Haluamme nostaa yritystoiminnan perusteet vahvasti osaksi jokaisen ammatillisen opiskelijan opintoja. Jokaiselle opiskelijalle tulisi antaa valmiudet toimia yrittäjänä ja ymmärtää yritysten toimintaa.   Perusasioiden ymmärtäminen yritysten ja organisaatioiden toiminnasta on keskeistä, vaikka ei tavoittelisikaan yrityksen perustamista heti valmistumisen jälkeen. Yhä useampi uusista työpaikoista Suomessa syntyy nykyisin pienyrityksiin. Yritystoiminnan perusteiden kouluttamisella annamme paremmat mahdollisuudet jokaiselle myös itsensä työllistämiseen, toteaa Lauslahti

Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa kaikessa muutoksessa opettajien roolia ja keskeistä asemaa.

          Tulevaisuuden ammatillisen koulutuksen rakentamisessa keskiössä ovat ammattitaitoiset opettajat. Kun erilaisia koulutusmuotoja, kuten etäopiskelua ja työpaikkaoppimista, hyödynnetään yhä enemmän, korostuu opettajien tarve ja osaaminen aivan uudella tavalla. Työpaikkaoppimisen lisääntyminen ei vähennä opettajien tarvetta. Opettajien tulee liikkua oppilaiden mukana yhä enemmän työpaikoille tukemaan oppimista, Lauslahti huomauttaa.

Raportti on luettavissa osoitteessa https://issuu.com/kokoomus/docs/kok_ekryhma_ty_paketti_a5_260117_is

Lisätietoja:

Sanna Lauslahti

Kansanedustaja (kok.)

Sivistysvaliokunnan vpj.

p. 050 5122380