Kokoomuksen Risikko ja Mäkelä: Kunta- ja aluehallinto remontoitava yhdessä

Kunta- ja aluehallinto kaipaavat perusteellista remonttia, mutta uudistus on tehtävä yhtenä kokonaisuutena, sanovat liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko ja Kokoomuksen kunta- ja aluepoliittisen toimikunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä.

Heidän mielestään kiireisintä olisi tarttua päällekkäisyyksien poistamiseen ja hallinnon yksinkertaistamiseen. Tämä merkitsisi muun muassa maakuntaliittojen, aluehallintovirastojen sekä ELY-keskusten keskinäisen työnjaon selkeyttämistä. Osan niiden nykyisistä tehtävistä Mäkelä ja Risikko olisivat valmiita siirtämään kaupungeille.

?Yksi vaihtoehto voisi olla siirtyminen yhteen keskitettyyn aluehallintovirastoon, jolla olisi tarpeen mukaan toimipisteitä eri puolilla Suomea. Tämä yhtenäistäisi lupa- ja valvontakäytäntöjä?, Mäkelä ja Risikko pohtivat.

ELY-keskusten lopullinen määrä riippuisi työnjaon toteutumisesta nykyisten ELY-keskusten, maakuntien ja kaupunkien välillä. Yksi vaihtoehto on yhdistää TE – ja ELY-keskukset.

?Hallinnon tasojen purkaminen ja päällekkäisyyksien poistaminen on välttämätöntä myös Suomen kilpailukyvyn vuoksi. Ratkaisevaa on työnjaon selkeys?, Mäkelä ja Risikko sanovat.

Mäkelä ja Risikko pitävät kuntauudistuksen jatkumista tärkeänä. Uudistusta ei heidän mielestään tarvitsisi kuitenkaan viedä läpi kaavamaisesti, vaan eri puolille Suomea voisi sallia erilaisten kuntamallien syntymisen.

?Kunnille pitää antaa tilaa uudistua, jotta ne voivat yhteistyössä muiden kuntien kanssa rakentaa toimivia, uusia malleja. Tämä parantaisi demokratiaa ja toisi palveluihin kaivattua kustannustehokkuutta?, Risikko sanoo.

Kaupunkiseuduilla on erityinen merkitys koko kansantalouden kannalta.

?Suomi tarvitsee kasvua, ja uuden kasvun luomisessa kaupunkiseudut ovat avainasemassa. Globalisoituvassa taloudessa niiden merkitys vain kasvaa. Kaupunkiseutujen toiminnallisen yhtenäisyyden turvaaminen on uudistuksen ydinasioita?, Mäkelä korostaa.

Mäkelä ja Risikko korostavat kuntien merkitystä myös tulevaisuuden Suomessa.

?Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulee perustua jatkossakin kuntiin. Niiden lisäksi tarvitaan matala, mutta toimiva aluehallinto. Kunta- ja aluehallintoa pitää kehittää kokonaisuutena. Toimiva ja ketterä hallinto tarjoaa parhaat edellytykset vastata tuleviin haasteisiin ja muutoksiin?, Risikko sanoo.

Tärkeän uudistuksen kokonaisuudesta olisi heidän mielestään käynnistettävä nopeasti parlamentaarinen valmistelu.