Kokoomuksen Outi Mäkelä: Verorötöstely aisoihin kansainvälisellä yhteistyöllä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä on tyrmistynyt Panama-vuodon paljastamasta verovälttelyn ja mustan talouden laajuudesta. Julki tulleiden tietojen mukaan aineistosta paljastuu satoja suomalaisnimiä.

”On sietämätöntä, että etuoikeutetussa asemassa olevat henkilöt ja yritykset käyttävät veroparatiisijärjestelyitä varojen piilottamiseen. Samalla tavalliset kansalaiset ja rehelliset yritykset joutuvat kantamaan suuremman verorasituksen kuin joutuisivat tilanteessa, jossa jokainen hoitaa rehdisti ja avoimesti lailliset velvoitteensa ilman puljaamista”, Mäkelä jyrisee.

Mäkelä sanoo, että Kokoomus on tukenut ja tukee voimakkaasti niitä ponnistuksia, joita EU-tasolla on jo tehty ja aiotaan tehdä, jotta esimerkiksi kansainvälinen verotustietojen vaihto toimisi tehokkaammin. Esimerkkinä tästä on komission tammikuussa julkistama ehdotus veronkierron torjuntapaketiksi.

”Panama-paljastus lisää entisestään painetta tehostaa kansainvälistä yhteistyötä sekä EU:n tasolla että maailmanlaajuisesti, jotta vapaamatkustaminen voitaisiin tehokkaasti kitkeä. Näin on toimittava riippumatta siitä, miten laajasti skandaali koskee suomalaisia toimijoita, ja näin olisi toimittava, vaikkei mitään tietovuotoa olisi tullut”, Mäkelä painottaa.

”Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ei kestä sitä, että se vuotaa kulmista. Koko yhteiskuntamme perustuu siihen, että ihmiset osallistuvat yhteisiin talkoisiin yhteisillä pelisäännöillä. Verovälttelyn on loputtava”, päättää kansanedustaja Outi Mäkelä.