Kataja: Jäätteenmäen kritiikki vailla pohjaa

?Mikäli näkemyksiään esittelee julkisuudessa, pitäisi perusasiat sentään tarkistaa etukäteen?, Kataja kuittaa.

Jäätteenmäki väittää muun muassa, että hallituksen päätös työnantajan Kela-maksun poistosta on vastikkeeton, 1,5 miljardin tulonsiirto yrityksille. ?Jäätteenmäki unohtaa sen tosiasian, että yrityksille ohjautuu summasta vain osa. Myös kuntatyönantajat hyötyvät Kela-maksun poistosta?, Kataja huomauttaa.

?Työnantajaosapuolta on vastaavasti velvoitettu sosiaalitupon yhteydessä esimerkiksi eläkemaksujen nopeamman maksamisen osalta. Myös ympäristöveron korotus kohdistuu yrityksille, joten Kela-maksun poisto on vain yksi osa kokonaisuutta, Kataja toteaa.

?Muutoinkin Jäätteenmäen väite, että yritykset olisivat jotenkin hallituksen yksinomaisen huomion kohteena, on kummallinen. Sinivihreä hallitus on tehnyt tulonsiirtoja kaikkein heikko-osaisimmille yli 800 miljoonalla eurolla. Suomessa kaikkein vähimmillä tuloilla toimeentulevien (mm. pienimpiä äitiys-, isyys-, ja sairauspäivärahaa saavat) etuuksia on korotettu suurimmillaan jopa 170 eurolla kuukaudessa?, Kataja muistuttaa.

Puutteellisiin tietoihin perustuu myös se Jäätteenmäen käsitys, että ympäristöveroa korotettaisiin juuri laman aikana. Varapuheenjohtaja Kataja korostaa, että ympäristöveron korotukset astuvat voimaan vasta 2011, kun toivottavasti pahimman suhdanteen yli on jo päästy. ?Uudistuksessa edetään hallituksen verolinjan mukaisesti, jossa tarkoituksena on siirtää verotuksen painopistettä työn verotuksesta ympäristöveroihin ja kulutuksen verotukseen?, Kataja lisää.

Kataja arvioi, että Jäätteenmäen roiskinta on kepun epäonnistunut yritys kaivaa tallista toiset rattaat vaalien lähestyessä.

Lisätietoja: Sampsa Kataja p.050 512 2571


Kuvat