Katainen: Suomi on keskellä isoja muutosvoimia

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen käsitteli suomalaisen yhteiskunnan muutostekijöitä avatessaan Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen. Kokoomuksen ministeriryhmän kokous alkoi 14.8. Joensuussa ja jatkuu 15.8. Kuopiossa.

Katainen nosti esiin muutostekijöitä, jotka näkyvät mm. väestön ikärakenteessa, teollisuuden ja elinkeinoelämän rakenteessa, auktoriteettien murenemisessa, puolueiden kannattajakuntien asenteissa, mediakentässä ja työmarkkinakentän toiminnassa.

Kataisen mukaan on tärkeää ymmärtää ihmisten ja yhteiskunnan muutos Suomessa ja muualla, jotta löydetään välineitä viedä eteenpäin muuttuvaa Suomea. On tärkeää ymmärtää, miksi monet asiat näyttävät ja tuntuvat vierailta, jotta voidaan vähentää ihmisten kokemaa epävarmuutta.

Yksilöllistyvässä yhteiskunnassa tulee välttää itsekkyyden korostumista. Pitää vaalia tahtoa ja kykyä ajaa yhteistä hyvää. Suomessa on haluttava jättää lapsille maa parempana paikkana. Toimiiko tämä periaate myös jatkossa yhdistävänä tekijänä?

Yhteiskunnan muutostilanteessa luottamuksen vahvistaminen päätöksentekoa ja tulevaisuutta kohtaan korostuu. Näin ollen politiikan keskiössä täytyy olla luottamuksen vahvistaminen. Luottamus on eri asia kuin samaa mieltä oleminen.

Kataisen mukaan yksilöllistyvien elämän valintojen ohessa meillä on suuri tarve kantaa vastuuta myös yhteisestä hyvästä. Meidän tulisi siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa toinen toistemme ajatuksia hyödyntäen, myös kompromisseja tehden, rakennamme parasta Suomea.

Osallisuus-Suomessa ajatuksia ei runnota konsensuksen muottiin, vaan rohkeasti kannustetaan ajattelemaan toisin ja kyseenalaistamaan myös vallitsevia totuuksia ja ikiaikaisia käytäntöjä.

Lisätty 16.8.2013: puheen äänitallenne:

—————————————————————–

Kataisen puherunko kokonaisuudessaan:

Katainen Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen avauksessa Joensuussa 14.8.2013:

Yhteiskunnallinen muutos näkyy mm. väestön ikärakenteessa, teollisuuden ja elinkeinoelämän rakenteessa, auktoriteettien murenemisessa, puolueiden kannattajakuntien asenteissa, mediakentässä, työmarkkinakentän toiminnassa, kunnissa ja Euroopan unionissa.

Muutoksen keskeisenä tekijänä ovat ihmiset. Erilaiset, eri tavoin ajattelevat, toimivat, liikkuvat, kansainvälisesti verkottuneet, koulutetut ja fiksut ihmiset. Ihmiset, jotka eivät suostu elämään perinteisten auktoriteettien rajaamien ohjeiden mukaan. He eivät suostu entiseen malliin alamaisiksi ja holhotuiksi, eivätkä purematta niele ns. yhteiskunnallisen eliitin yhdessä perinteisen median kanssa asettamaa keskusteluagendaa.

Väestön ikärakenteen muutos on väistämätön ja sillä on suuria vaikutuksia työvoiman saatavuuteen, eläkejärjestelmän kestävyyteen, palvelujen kysyntään, kuntien kykyyn vastata ihmisten palvelujen tarpeeseen, alueelliseen tasa-arvoisuuteen. Väestörakenteen muutoksella on myös vaikutusta siihen kuinka keskimääräinen suomalainen asenneilmasto kehittyy.

Teollisuuden rakennemuutoksen vaikutus näkyy erityisesti Suomen talouden ja työllisyyden heikkenemisenä. Metsä- ja ICT/kännykkäteollisuus ovat yhtä aikaa muutosten kourissa. Tällä on erittäin suuria vaikutuksia ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Moni on uskonut viimeiset pari vuosikymmentä korkean koulutuksen ja sitä kautta syntyvän innovatiivisen talouden arvoihin. Koulutus, muutoksessa mukana oleminen ja ahkeruus ovat arvoina saaneet kolauksen, kun myös korkean jalostusarvon työpaikat ovat joutuneet rakennemuutoksen kouriin.

Auktoriteetit ovat murentuneet. Ihmiset kyseenalaistavat perinteisiä toimintatapoja ja auktoriteetteja. Tilalle on syntynyt ja syntymässä yhä enemmän henkilökohtaisiin valintoihin perustuvia elämäntapoja. Tämä on muuttanut perinteistä konsensus-Suomea merkittävällä tavalla. Auktoriteettien murtumista ovat todistaneet mm. viranomaiset, talouselämän vaikuttajat, kirkko, mediatalot, puolueet ja työmarkkinajärjestöt.

Eräs varsin hätkähdyttävä esimerkki kansalaisten halusta haastaa viranomaisten valitsema tutkimustieto ja terveysviranomaisten harkinta on se tieto, että Saksassa noin 30% kansalaisista ei halua kuulua viralliseen rokoteohjelmaan.

Puolueiden kannattajakunnat ovat aiempaa polarisoituneempia ja kannattajapotentiaalit pienentyneet. Samalla niiden ihmisten lukumäärä, jotka haluavat ilmaista puoluekantansa kyselyissä on merkittävästi supistunut.

Peruskannattajakuntansa varassa entistä enemmän elävät puolueet ovat muuttuneet entistä jyrkemmiksi mielipiteissään. Suoraselkäinen oikeassa oleminen, ainoa totuuden edustaminen ja saappaat jalassa kaatuminen ovat tulleet rehellisen poliitikon malliksi. Ajattelun kehittäminen maailman ja Suomen muuttuessa ympärillä taas tuomitaan alta aikayksikön takin kääntämiseksi.

Suomessa 9 % kansalaisista luottaa poliittisiin päättäjiin. Eli toisin sanoen yhdeksän kymmenestä suomalaisesta ei luota niihin ihmisiin, jotka tekevät päätöksiä heidän puolestaan. Tätä tilannetta ei voi kuitata sillä, että vallanpitäjiä kohtaan kohdistuu aina kriittisyyttä. Kriittisyys ja luottamus ovat eri asioita.

Auktoriteettien murtuminen näkyy myös median muutoksessa. Aiemmin normaaliin elämäntapaan kuului sanomalehden tilaaminen kotiin. Yhtälailla keskeiset tiedotusvälineet ja uutislähetykset tavoittivat valtaosan suomalaisista ja niiden rooli yhteiskunnan mielipideilmaston määrittelyssä oli selkeä. Tämä on ollut rajussa muutoksessa viimeisten vuosien aikana. Ihmisten yksilöllistyvämpi halu hakea itselleen soveltuvaa tietoa on muuttunut sosiaalisen median ja sähköisen tiedonvälityksen aikana.

Talouden suhdanteet ovat supistaneet ilmoitusmyyntiä samaan aikaan kun levikit ovat pienentyneet. Kun tähän yhdistää digitaalisen tiedonvälityksen kehittymisen ja sen vaikean ansaintalogiikan kehittämisen, median haasteet ovat olleet massiiviset. Levikkien pienentyessä ns. asiajournalismin vastaiskuna on joissakin tapauksissa ollut viihteellistyminen tai ”räväköityminen”. ?Klikkausjournalismi” on muuttanut sisältöjä tavalla, joka on joissakin tapauksissa herättänyt kysymyksiä ja pettymyksiä ja luottamuksen menetystä perinteisten media-auktoriteettien kohdalla.

Aiemmassa konsensus-Suomessa työmarkkinajärjestöjen rooli oli nykyistä yksinkertaisempi. Keskusjärjestöt neuvottelivat kokonaisuuksista ja niiden auktoriteetti oli suurta. Avoimen globaalin talouden olosuhteissa palkanmaksukyky ja työehtojen joustavuusvaatimukset ovat eriytyneet ala- ja yrityskohtaisiksi. Tämä on lisännyt tarvetta erilaisille ratkaisuille työmarkkinakentän sisällä. Tämä muutos ei ole kuitenkaan täysin johtanut toivottuun lopputulokseen, vaan alat ovat alkaneet kilpailla keskenään palkoista ja työehdoista ilman, että sillä olisi yhtymäkohtaa mm. alan tuottavuuskehitykseen.

Teollisuuden rakennemuutos on entisestään hankaloittanut tätä tilannetta, koska huoli tulevaisuudesta ja työpaikoista on vaikeuttanut muutokseen sopeutumista.

EU:n talouskriisi on horjuttanut perinteistä puolueet, työmarkkinakentän ja talouselämän yhdistänyttä integraatiomyönteistä peruslinjaa. Integraatiomyönteisyys horjuu myös sitä aiemmin ajaneiden tahojen sisällä. Sama ilmiö näkyy eripuolilla Eurooppaa. Eurooppalainen talouskriisi on myös nostanut kansallismielisyyttä ja jopa horjuttanut EU:n perusarvoja, kuten oikeusvaltioperiaatetta.

Olemme siis keskellä monen syvällisen muutosvoiman kokonaisuutta. Osa muutosvoimista on kansallisia ja osa yleismaailmallisempia.

Muutosvoimien keskeisenä tekijänä on ihmisten arvomaailmojen muutos. Auktoriteettiyhteiskunta on muuttunut aiempaa yksilökeskeisemmäksi. Suuren yhteisen konsensuksen hakeminen on tullut entistä vaikeammaksi monessa asiassa.

Ihmiset hakeutuvat esimerkiksi sosiaalisen median kautta entistä enemmän samanmielisten joukkoihin. Työyhteisöt muuttuvat aiempaa homogeenisimmiksi, kun esimerkiksi asiantuntijatyöyhteisöissä siivoojat kuuluvat eri työyhteisöön ja puhelinvaihteet löytyvät usein Rovaniemeltä taikka Intiasta. Ei liene mahdotonta ajatella, että samanmielisten joukossa mielipiteiden kirjo ei ole niin laajaa, kuin erilaisten ihmisten yhteisöissä. Säilyykö meillä kyky ymmärtää toisten ihmisten elämää ja ajattelutapoja?

Muutos on suurta ja se herättää aivan ymmärrettävästi myös epävarmuutta. Omassa ajattelussani yksilöllistymiskehityksessä on paljon positiivista voimaa. Oikea demokratia vahvistuu, ihmiset tekevät keneltäkään lupaa kyselemättä – ja sitä tarvitsematta – omia valintojaan. Ennen valinnanmahdollisuuksien ja -vapauden vahvistaminen oli vain joidenkin agendalla. Yksilöllistyvä maailma voi olla myös luovuutta ruokkiva.

Yksilöllistyvässä yhteiskunnassa tulee välttää itsekkyyden korostumista. Toisaalta meidän pitää vaalia tahtoa ja kykyä ajaa yhteistä hyvää. Suomessa on perinteisesti ollut voimissaan ajattelutapa, jonka mukaan maa halutaan jättää lapsille parempana, kuin millaisena se on itselle saatu. Voiko tämä periaate toimia myös jatkossa yhdistävänä tekijänä?

Joka tapauksessa tällä hetkellä olemme tilanteessa, missä yhteisen hyvän ja siihen tähtäävän päätöksenteon taitoa pitää erikseen vaalia.

Mikä on tällaisessa tilanteessa pysyvää?

Yksi pysyvä elementti on ihmisen kokeman turvallisuudentunteen tarve. Muutostilanteessa sekä entistä mosaiikkimaisemmassa yhteiskunnassa luottamuksen vahvistaminen päätöksentekoa ja tulevaisuutta kohtaan korostuu. Näin ollen politiikan keskiössä täytyy olla luottamuksen vahvistaminen. Samaa mieltä oleminen on eri asia, kuin luottamus.

Toinen pysyvä tekijä on tarve yhteisten ratkaisujen ja näin ollen kompromissien tekemiseen. Yksilöllistyvien elämän valintojen ohessa meillä on jatkuva tarve kantaa vastuuta myös yhteisestä hyvästä. Meidän tulisi siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa toinen toistemme ajatuksia hyödyntäen, myös kompromisseja tehden, rakennamme parasta Suomea. Osallisuus-Suomessa ajatuksia ei runnota konsensuksen muottiin, vaan rohkeasti kannustetaan ajattelemaan toisin ja kyseenalaistamaan myös vallitsevia totuuksia ja ikiaikaisia käytäntöjä.

Jos kaikki vain tarraudumme kiinni omiin ajatuksiimme, voimme olla ylpeitä. Voimme myös kehua pitäneemme vaalilupauksistamme kiinni. Silloin ei kuitenkaan synny päätöksiä. Ja samaan aikaan ympäröivä todellisuus muuttuu ja ulkoiset haasteet, joihin meidän pitäisi kansakuntana vastata kasvavat.

Auktoriteettien mureneminen ei ole vähentänyt maailman ymmärtämisen tarvetta. Jokainen meistä etsii omaa maailmanselitystään. Arjen kiireiden ja murheiden keskellä moni haluaa uskoa yksinkertaisiin totuuksiin, helppoihin selityksiin. Ongelma on siinä, että ne tavoittavat harvoin muuttuvan maailman monimutkaiset syy-seuraussuhteet. Yksinkertaiset totuudet eivät tilannettamme ratkaise, vaan ratkaisuvaihtoehdot ovat entistä moninaisempia.

Kolmanneksi, maalla on oltava kyky uudistumiseen ja suomalaisen yhteiskunnan eteenpäin viemiseen. Tässä ajattelussa kannustavuuden, sivistyksen, suvaitsevaisuuden ja välittämisen arvot astuvat entistä vahvemmin esiin.

Internetin ja muun teknologian kehittyminen ovat lisänneet valinnanmahdollisuuksia. Koulutetut ihmiset ovat ottaneet eteen tarjoutuneet mahdollisuudet luovalla tavalla käyttöönsä. Maailmassa tapahtuu koko ajan enemmän sellaisia asioita, jotka eivät ole peräisin perinteisten instituutioiden päätöksistä. Parhaimmillaan tämä on kansalaisyhteiskunnan voimistumista. Edellä mainittu muutos on siis lähtökohtaisesti positiivinen muutos.

Tällaisessa yhteiskunnassa iso kysymys on se, kuinka sitä pitäisi tai on mahdollista johtaa?

Uudenlaisen yhteiskunnan syntyminen vaatii myös uutta johtamista. Yksi asia on mielestäni selvää: niin sanottu perinteinen poliittinen ja taloudellinen eliitti ei enää yksin päätä, mitä Suomessa tapahtuu. Yksittäisillä ihmisillä ja pienillä järjestöillä tai toimijoilla voi olla merkittävä rooli Suomen suunnassa, jos ne pystyvät hyvin perustelemaan näkökantansa.

Näkemyksellisyys voittaa auktoriteetin. Tietoa on helppo saada, sitä on helppo jakaa ja siihen on helppo ottaa kantaa. Vaikuttaminen ja vallan käyttäminen on aikaisempaa helpompaa.

Tämä on hieno muutos. Suomelle korkeasti koulutettuna kansana se avaa erityisiä mahdollisuuksia hyödyntää koko sitä henkistä potentiaalia, jonka laadukas koulutus- ja innovaatiojärjestelmämme on meille antanut.

Me emme vielä kuitenkaan osaa hyödyntää tätä resurssia.

Aiemmin vahva konsensus-Suomi pärjäsi entisessä maailmassa, ja se oli meille jopa vahvuus. Meidän ei kuitenkaan pidä takertua vanhoihin vahvuuksiin liian pitkään. Yritysmaailmasta tuttu tilanne on, että ongelma ei ole se, että tehdään vääriä asioita, vaan se, että tehdään oikeita asioita liian pitkään. Tämä vaara koskee myös Suomea.

Voisimme yrittää ottaa oppia sieltä, jossa on selvästi oivallettu muutos ja siksi onnistuttu. Suomen tämän hetken parhaiten pärjääviin yrityksiin kuuluu ehdottomasti Kone. Menestyksekäs ja pitkäjänteinen työ on tuottanut tulosta ja uusia työpaikkoja. Toimitusjohtaja Matti Alahuhta on usein korostanut, että Koneen henki syntyy työilmapiiristä, kannustamisesta ja osallistuvasta henkilöstöstä. Silloin kun nämä asiat eivät ole hokemia vaan eletään todeksi, syntyy myös tuloksia.

Tiedän, että kansakunta on eri asia kuin yritys, mutta silti uskon, että meillä on opittavaa Koneen menestyksestä. Voimme saada asioita aikaan vain ihmisten kautta, avoimesti, luottamusta hakien ja synnyttäen, yhteistyössä. Suomalaisessa politiikassa ja julkisessa keskustelussa kannustavuuden, kokeilemisen ja ihmisten omien valintojen voima ei ole ollut kovinkaan arvostettua.

Perinteinen suomalainen sopimisen kulttuuri on laajennettava paljon maan johtoa ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjä laajemmalle tasolle niin, että uudistukset tehdään ja toteutetaan ihmisten kautta.

Monet pääkirjoitukset ovat asiaa pohtiessaan peräänkuuluttaneet johtajuutta. Johtajuutta tarvitaan, mutta entisen kaltainen yksinjohtajuus ei enää ole mahdollista. Harvat asiat toteutuvat enää käskemällä tai käskyttämällä. Julkisessa keskustelussa monesti johtajuus yhdistyy nyrkin pöytään lyömiseen. Haluaisin nähdä ihmisen, joka haluaa tulla johdetuksi nyrkillä. Jos omassa työssäni kollega löisi nyrkkiä pöytään, varoittaisin häntä satuttamasta itseään.

Yhteiskunnallisessa johtajuudessa on yksin määräämisen sijaan mielestäni olennaista kaksi muuta ulottuvuutta: johtamiseen kuuluu itsensä likoon laittaminen, vastuun kantaminen ja myös vaikeiden päätösten tekeminen. Omassa ajattelussani johtajuus tarkoittaa myös kykyä kannustaa, luoda uudistuksille suopeaa ilmapiiriä, saada ihmiset osallistumaan, tekemään itse omaa tulevaisuuttaan. Meidän on luotava ilmapiiri, jossa keskustellaan avoimesti, uskalletaan laittaa itsensä peliin, yritetään ja kokeillaan, epäonnistutaan ilman totaalista tuomiota, opitaan epäonnistumista, ja mennään yhdessä eteenpäin. Johtajien tulee toiminnallaan herättää ihmisissä luottamusta ja osoittaa suuntaa, josta toivo paremmasta löytyy.

Tämä vaatii sekä kannustusta että myös tilaa. Koulutetut suomalaiset eivät halua itseään holhottavan joka asiassa. Luottamus on kaksisuuntainen katu. Meidän poliittisten päätöksentekijöiden on myös luotettava kansalaisiin, jos haluamme kansalaisten luottamuksen. Yksi hyvin konkreettinen esimerkki luottamuksen tarpeesta on luottamus kuntapäättäjien kykyyn tehdä fiksuja, järkeviä ja uudenlaisia ratkaisuja palvelujen tuottamisessa. Siksi hyvinvointilainsäädännön normitalkoot ovat tärkeä osa palvelujen kehittämistä ja tuottavuuden parantamista.

Tämän hetken suurimpia ongelmia yhteiskunnan johtamisessa on siinä, että poliittiset liikkeet liioittelevat omaa valtaansa ja kykyään tehdä muutoksia. Mosaiikkimaisessa, globaalissa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa puolueiden valta on muuttanut muotoaan ja vähentynyt. Poliitikon suurin virhe on korostaa omaa erinomaisuuttaan ja kaikkivoipaisuutta, koska se ei ole totta. Parasta johtajuutta on se, että pystyy energisoimaan ihmisiä tekemään itse muutosta.

Tiedän, että johtajuuden muutos on hidasta. Uuden luominen ei ole koskaan yksinkertaista. Silti tämä on vahvasti se suunta, johon haluan suomalaista toimintakulttuuria viedä. Tällaista avointa keskustelua ja kuuntelua tavoittelen myös parin viikon kuluttua järjestettävässä Heureka-foorumissa.