Kanerva: Pohjoismaista sotilasyhteistyötä tiivistettävä

Turvallisuutta ei voi määritellä puhtaasti sotilaallisin käsittein. Se riippuu yhä enemmän myös poliittisesta, taloudellisesta ja syvemmästä yhteiskunnallisesta vakaudesta ja mikseipä myös kansakuntien yleisestä hyvinvoinnista sinällään. Sodan uhka ei ole kuitenkaan hävinnyt maailmasta, ei myöskään Euroopasta.Samaan aikaan kansainvälisen turvallisuusympäristön kehityksessä on kuitenkin paljon myönteistä.

Turvallisuuspolitiikkamme nimenomaisena päämääränä tulee olla, että kykenemme ehkäisemään maamme joutumisen kriisitilanteisiin ja tietysti eritoten sotatoimien kohteeksi. Siltä varalta, ettemme kykene ehkäisemään tämänkaltaisen uhkatilanteen muodostumista on selvää, että Suomen puolustusvoimien ehdoton päätehtävä on Suomen oman alueen ja Suomen oman kansan puolustaminen.

Uhka maatamme kohtaan on tänään pieni, mutta pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon varautuminen on kuitenkin aina välttämätöntä. Omasta puolustuksesta huolehtiessaan kansakunta ottaa vakuutuksen sen varalle, ettei pahin koskaan pääsisikään toteutumaan. Puolustuskykyä ei luoda enää silloin, kun kriisi on uhkaamassa.

Globalisaation ja talouden integraation myötä keskinäisen riippuvuuden kasvaessa on myös uusiin turvallisuusuhkiin mahdotonta antaa vastauksia vain kansallisten toimien muodossa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä Suomenkaan turvallisuus ei lisäänny eristäytymällä, vaan tietysti lisäämällä kansainvälistä yhteistyötä.

Vaikka Venäjään liittyvät tapahtumat muuttavat arvioita maan kehityksestä ja sen harjoittamasta politiikasta, on hyvä nähdä, että Venäjälle Eurooppa on välttämätön modernisointikumppani. Myös Suomen on aihetta toimia kahdenkeskisten suhteiden lisäksi aktiivisesti EU-Venäjän suhteiden kehittämiseksi.

Turvallisuuttamme voidaan lisätä myös toimimalla aktiivisesti omien rajojemme ulkopuolella. Kysymykseen tulevat esimerkiksi Euroopan Unionin ja Naton kriisinhallinnan mahdollisuudet ja keinot. Meillä on oltava valmiutta ja kykyä puolustaa myös muualla maailmassa niitä arvoja, jotka kirkkaimmin kiteytyvät YK-politiikassamme.

Paineet kriisien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintakyvyn kehittämiseen johtavat puolustusjärjestelmien kehittämiseen niin, että kriiseihin pystytään reagoimaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön konfliktien estämiseksi ja kriisin hallitsemiseksi vahvistaa myös Suomen omaa turvallisuuspolitiikkaa.

Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä konfliktien ehkäisyn näkökulma on ensiarvoisen tärkeä. Käytettäviä keinoja ovat luonnollisesti kehitysyhteistyö, aseidenriisunta, ihmisoikeuksien edistäminen ja kansalaisyhteiskunnan roolin vahvistaminen ja kriisinhallinta. Tarvitsemme kriisinhallintaan kokonaisvaltaista, saumatonta lähestymistapaa.

Emme saa Suomessa unohtaa Martti Ahtisaaren rauhan Nobelia kellastuvien sanomalehtien sivuille. Olemme Ahtisaaren palkinnon myötä kansakuntana saaneet uuden velvollisuuden ? emme vapautusta tai synninpäästöä. Rauhan Nobelin tulisi innostaa uusiin suomalaisiin pyrkimyksiin rakentaa ja saavuttaa rauha niiden kesken, jotka ovat aseisiin tarttuneet ja väkivaltaan turvautuneet ja joiden kesken epäluulo, viha ja katkeruus vievät mahdollisuudet rinnakkaiselolta.

Suomella on oikeus ja velvollisuus huolehtia itse omien turvallisuusetujensa määrittelystä. Emme saa koskaan ajautua tilanteeseen, jossa toisaalta oma puolustuskykymme osoittautuisi riittämättömäksi, mutta jossa toisaalta emme olisi varmistaneet myöskään avun saantia.

Euroopan unioni on epäilemättä Suomelle tärkein ulkosuhteiden viitekehys ja vaikutuskanava monien keskeisten turvallisuusuhkien torjumiseksi. Painopistealueita ovat kriisinhallinta, terrorismin vastainen toiminta ja puolustusmateriaaliyhteistyö. Nämä vastaavat Suomen tarpeita.

Meidän on järkevää kehittää edelleen unionin kriisinhallintakykyä. EU:n tulee olla suunnannäyttäjä kansainvälisessä politiikassa maailmanlaajuisten turvallisuusuhkien ratkaisemisessa ja vastaavasti Suomen tulee olla aktiivinen EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä.

Kun tuemme EU:n pysyvän rakenteellisen yhteistyön muotoutumista, merkitsee se mahdollisuutta avun saamiseen muilta unionimailta. Tämä nostaa hyökkäyskynnystä ja ehkäisee maahamme kohdistuvaa voimankäytön uhkaa.

Unionilla on myös sisäisiä velvoitteita yhteisvastuusta ja keskinäisestä avunannosta aseellisessa hyökkäystilanteessa. Suomen on aihetta edistää yhteisvastuun toteutumista ja parantaa valmiuksiamme avunantovelvoitteen osalta. EU on meidän kannaltamme solidaarisuusyhteisö, muttei kollektiivisen puolustuksen väline. Tämän puolustusulottuvuuden tuleva kehitys on aivan keskeisessä asemassa arvioitaessa myös Suomen Nato-suhdetta.

EU ei voi yksin tai edes ensisijaisesti ratkaista Suomen potentiaalista turvallisuusongelmaa tai osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Kansallisen puolustuksen vahvistamiseksi Suomen tulee edelleen tiivistää yhteistyötään Naton kanssa ja kehittää sotilaallista suorituskykyään liittokunnan kansainvälisten standardien mukaisesti.

Ytimen toimintaan liittyvä EU-osallistumisemme on edellytyksenä tiiviille yhteistoiminnalle Naton kanssa ja päinvastoin. Toisin sanoen ilman aktiivista Nato-politiikkaa ei voida puolestaan toimia menestyksekkäästi unionin yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Muussa tapauksessa liittoutumattomat jäsenmaat saattavat joutua sivuraiteelle. Yhteistyötä EU:n ja Naton välillä on siis aihetta tiivistää. Suomen tulee omalta osaltaan pyrkiä lähentämään EU:ta ja Natoa toisiinsa.

Mahdollista Nato-jäsenyyttä on arvioitava paitsi tiivistyvän kriisinhallintayhteistyön myös Suomen ulkopoliittisen aseman ja puolustuksen kannalta. Ensisijaisina etuina olisivat tasavertainen mahdollisuus vaikuttaa liittokunnan päätöksiin sekä osallistuminen Nato-Venäjä neuvostoon. Tietenkin jokainen myös ymmärtää minkälaisia turvallisuusvaikutuksia sotilasliiton jäsenille koituu. Jäsenillä on moraalinen velvollisuus osallistua sen toimintaan. Turvallisuusvaikutusten arvioinnissa on aina kyse suhteellisten etujen ja haittojen punninnasta.

Huomionarvoista kuitenkin on, että Naton tavoitteet, tehtävät ja velvoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat yhteensopivia EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kanssa. Ja mitäpä muutakaan ne voisivat olla, kun Naton 26:sta jäsenmaasta 21 kuuluu myös EU:hun. Tämä merkitsee mitä todennäköisimmin myös sitä, ettei EU:lle tule luotavaksi erillistä puolustusta, koska niin moni EU-maa on Naton jäsen.

Sotilaallista yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa tulee vahvistaa voimaperäisesti. Se ei tarjoa vaihtoehtoa yhteistoiminnalle Naton kanssa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä Thorvald Stoltenbergin esitykset antavat hyviä virikkeitä tälle työlle. Ne on syytä tarkoin hyödyntää.

Puolustusjärjestelmää on arvioitava pitkäjänteisesti turvallisuusympäristössä tapahtuvat nopeatkin muutokset ennakoiden. Varautuminen tulevaisuuden kriiseihin vaatiikin pitkäjänteisen työn lisäksi myös vakaata taloudellista rahoituspohjaa. Puolustuksemme tarvitsemia riittäviä taloudellisia resursseja ei pidä alistaa suhdanteille. Selonteossa päätetty rahoitusjärjestelmä on omiaan luomaan varmuutta suunnittelun kehittämiseen.

Olennaista on, että Suomen ulkopolitiikan johdolla on koko ajan turvallisuuspoliittinen toimintavapaus erilaisten vaihtoehtojen varalle. Peruskysymys on, onko meillä suomalaisilla sellaista puolustuskykyä, joka turvaa turvallisuuspoliittisen toimintavapautemme. Tähän on eduskuntakäsittelyssä löydyttävä myönteinen vastaus.

Maailmassa, jossa keskinäisiä uhkakuvia ovat joukkotuhoaseitten leviäminen, terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus, pitää Suomen huolehtia puolustuksensa nykyaikaisuudesta.

Me toimimme laajan turvallisuuskäsityksen mukaiselta pohjalta, jossa sotilaallisen voimankäytön uhkaa ei voida sulkea ulos. Kun parlamentaarinenkin seurantaryhmä asettaa puolustukselle tietyt määrävaatimukset, on eduskunnan oltava vastaavasti myöskin valmis ratkaisuun, joka vastaa tehtävien edellyttämää rahoitustasoa.

Nykyisellä selontekomenettelyllä on Suomessa historiansa. Menettelyn parhaat puolet on syytä säilyttää. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä nykyinen järjestelmä tarvitsee kuitenkin uudistusta, jonka vähimmäisvaatimuksena on kerran vuodessa eduskunnassa käsiteltävä laaja ulko- ja turvallisuuspoliittinen arvio.

Me suomalaiset emme suorita asevelvollisuuttamme eri tavoin ja eri muodoissa sen vuoksi, että tahtoisimme sotaa, vaan siksi, ettei siihen koskaan enää jouduttaisi. Suomessa on voimakas maanpuolustustahto. Tahto puolustaa tätä maata hyökkääjää vastaan on erittäin yksimielinen. Me suomalaiset haluamme paitsi olla toteuttamassa maanpuolustustahtoamme myös samalla kantaa oman vastuumme kriisinhallinnassa ja turvata rauhaa ja ihmisoikeuksia myös rajojemme ulkopuolella.


Kuvat