Jyrki Katainen penää uskallusta talouteen ja myönteisen ilmapiirin kierrettä

Katainen huomautti, että Suomen talous on nyt rakennemuutoksessa. Jo aiemmin suuri muutos on ollut esimerkiksi metsäsektorilla, mutta nyt siirtymä on tapahtunut myös Suomelle erittäin tärkeään teleklusteriin. Puheenjohtaja penäsi jokaiselta suomalaiselta nyt innokkuutta uuden kasvun etsimiseen ja myönteistä kierrettä yritysten tukemiseen.

”Tarvitsemme sellaista henkeä, että hyväksymme onnistumisen ja kasvun”, Katainen sanoo.

Perjantai-iltana Brasiliasta palannut pääministeri kehui myös Saksan ja Ruotsin yrityskulttuureita, joista suomalaisilla on mahdollisuus ottaa mallia. Kataisen mukaan Suomen hyötynä on korkea osaaminen, joten nyt muutos vaatii erityisesti johtajuutta ja kykyä uudistua.

”Hyvä ? menkää ja kasvakaa! Sellainen pitäisi olla asenteemme.”

Katainen kertoi, että tulevan kehysriihen yhteydessä hallitus etsii keinoja talouskasvun vauhdittamiseksi. Samalla hän muistutti, että Suomi on aiemminkin selvinnyt suurista muutoksista.

Puoluevaltuuston väelle puhunut puheenjohtaja kävi läpi perusteita myös puolustusvoimauudistukselle sekä kuntauudistukselle poliittisessa tilannekatsauksessaan. Katainen piti kuntauudistusta välttämättömänä, jos Suomi haluaa säilyä hyvinvointiyhteiskuntana tulevina vuosikymmeninäkin.


Kuvat