Heikki Autto: Kaupan alaa voidaan auttaa sääntelyä vähentämällä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto vaatii sääntelyn keventämistä kaupan alan tilanteen parantamiseksi. Eilen tiistaina julkaistiin päivittäistavarakaupan uusimmat ennusteet, joiden mukaan alalta menetetään tänä ja ensi vuonna yli 9 000 työpaikkaa. Viime vuonna alalta hävisi 4 000 työpaikkaa.

?Vienti on taloutemme veturi, mutta kotimarkkinoiden merkitystä ei saa unohtaa. Raskas sääntely on merkittävä syy kaupan alan ahdinkoon ja Suomen eurooppalaisittain korkeisiin kuluttajahintoihin. Sääntelyn purkaminen ei puolestaan maksaisi valtiolle mitään?, Autto toteaa.

Autton mielestä niin aukioloajat, rakentamisen ja kaavoittamisen tiukka sääntely kuin myös tuoterajoitteet täytyy kaikki ottaa kriittiseen tarkasteluun.

?On selvää, että oikean tasapainon löytäminen vaatii harkittuja ratkaisuja, eikä kaikkea sääntelyä voida suin päin purkaa. Yhtä selvää on kuitenkin myös se, että Suomella ei ole varaa säädellä itseään vararikkoon. Tarvitaan määrätietoista ennakkoluulottomuutta ratkaisujen löytämiseksi, jotta palvelut ja työpaikat voidaan turvata sekä suomalaisten ostovoimaa vahvistaa?, Autto sanoo.

Autton mielestä kaupan täytyy myös itse panostaa kilpailukykyynsä ja kehittää muun muassa verkkokauppaa. Valtion tulee puolestaan varmistaa, että verkkokaupan sääntely on kilpailijamaiden tasolle, eikä esimerkiksi arvonlisäverokäytännöistä muodostu kilpailun vääristymiä EU:n sisämarkkinoita kehitettäessä.