Sisäministeri Risikko Ruokamessuilla: Riihestä resursseja ruokaturvaan

  Hallitus päätti viime torstaina ensi vuoden budjetista. Hallitus sopi muun muassa maa- ja metsätalousministeriön määrärahojen uudelleenkohdentamisesta luonnonhaittakorvaukseen ja viennin edistämiseen. Sisäministeri Paula Risikko korosti maataloudelle suunnatun rahoituksen tärkeyttä suomalaisen ruokaturvan ylläpitämiseksi vieraillessaan Kauhajoen Ruokamessuilla 2. syyskuuta. ”Turvallisuus on ihmisen […]

Kulttuurialoille satsauksia budjettiriihestä: Av-tuotantokannustin ja lainauskorvaus

Hallitus päätti budjettiriihessä kahdesta merkittävästä panostuksesta kulttuurialoille. Audiovisuaalisten alojen tuotantokannustimella parannetaan elokuvien, dokumenttien, sarjojen ja animaatioiden tekemisen edellytyksiä Suomessa. Kirjailijoiden, kääntäjien ja säveltäjien lainauskorvauksien korottaminen pohjoismaiselle tasolle antaa tekijöille oikeudenmukaisen korvauksen siitä, että nämä luovuttavat teoksensa yhteiskunnan käyttöön yleisissä kirjastoissa. […]

Puheenjohtaja Stubb: ?Kokoomus edistää yrittäjien tavoitteita?

Hallitus on tänään sopinut lisätalousarviosta. Loppusummaltaan noin 300 miljoonan euron lisäbudjetin painopiste on työssä ja yrittäjyydessä. Samalla hallitus sopi erityisestä yrittäjyyspaketista, jossa erityisesti pienten yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan. ?Hallituksen lisäbudjetti vahvistaa kasvua ja työllisyyttä. Se helpottaa yrittämistä. Suomi on saatava liikkeelle. […]

Satonen: Puolueiden on yhdessä etsittävä ratkaisu turvallisuuden ja oikeuslaitoksen toiminnan varmistamiseksi

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Arto Satosen puhe eduskunnassa talousarvio 2015 lähetekeskustelussa 16.9.2014 Arvoisa puhemies, Usein unohtuu, että Suomi on maailman parhaita maita elää ja yrittää. Me kaikki muistamme Newsweekin 2010 vertailun, jossa olimme maailman paras maa. Melkein mittari kuin mittari näyttää […]

Paula Risikko: Liikennehankkeilla pidetään huolta koko Suomesta

On osuvasti todettu, että väyläverkkomme on kuin verisuonisto, joka pitää Suomen liikkeessä. Ilman toimivia liikenneväyliä maalla, merellä ja miksei ilmassakin eivät Suomen talouden pyörät pyöri eikä ihmisten arki suju.   Meidän on huolehdittava jo olemassa olevien teiden, ratojen sekä meriväylien […]

Katainen: Budjettiriihestä selkeä marssijärjestys koko kestävyysvajeen kattamiseen

Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa puhunut Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen painotti, että hallitus valmistautuu budjettiriiheen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. – Suomen ja euroalueen talous on kääntynyt varovaiseen kasvuun. Suhdannetilanteen parantuminen ei kuitenkaan korjaa Suomen talouden rakenteellisia heikkouksia, Katainen totesi. Suomen talous ei […]

Pietikäinen: EU:n rahoituskehyksessä päätetään mitä oikeasti tehdään

Kun päätetään Euroopan unionin rahoituskehyksestä vuoteen 2020, päätetään oikeasti siitä mitä tehdään. EU:ssa tehdään paljon ohjelmia kasvusta ja tutkimuksia mm. resurssitehokkuudesta ja innovaatioista. Mutta kuten arjessakin, puheet ovat puheita. Se minne rahat laitetaan ratkaisee sen mitä oikeasti tehdään. Videoblogissaan MEP […]

Lenita Toivakka: EU-neuvottelutulos hyvä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Suuren valiokunnan jäsen Lenita Toivakka kiittelee EU:n rahoitusratkaisua. ?Tärkeintä on, että ratkaisu on Suomen kannalta hyvä ja että asioista saatiin vihdoin sovittua varsin jouhevasti . Nyt pitää suunnata katse EU:n kehittämiseen?, Toivakka kertoo. Huomionarvoista on se, […]

Toivakka: Oppositiolla suunta hukassa

Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka on harmissaan ensi vuoden budjettia koskevan lähetekeskustelun laimeasta sävystä. – On tärkeää, että asioista keskustellaan ja epäkohtia nostetaan esiin. Se on hyvien päätösten perusedellytys. Nyt on kuitenkin sorruttu pelkkään vaihtoehdottomaan kritisointiin, Toivakka harmittelee. Toivakan […]

Mäkelä: Patenttien parempi oikeussuoja merkittävä Suomen kilpailukyvylle

Hallitus sopi budjettiriihessä patenttiriitojen ja muiden aineettomia oikeuksia koskevien riita-asioiden keskittämisestä markkinatuomioistuimeen 1.9.2013 lukien. Tavoitteena on suomalaisten työpaikkojen ja yritysten tulevaisuuden turvaaminen. – Pidän erittäin merkittävänä Suomen kilpailukyvyn kannalta, että hallitus takaa paremman oikeussuojan patentteja ja aineettomia oikeuksia koskevissa asioissa. […]