Korkeakoulukonsortio – vapaaehtoista yhteistyötä muodollisessa organisaatiossa

Korkeakoulukonsortio on koulutuksessa, tutkimuksessa ja niihin liittyvissä tukitoiminnoissa tehtävän yhteistyön organisoimisen muoto. Konsortioon osallistuminen on vapaaehtoista ja sen tavoitteet ja yhteistyön osa-alueet määritellään kollegiaalisesti. Konsortio on jäsenkorkeakouluista erillinen organisaatio, jonka muodostavat tyypillisesti jäsenkorkeakouluja edustava toimiva johto ja hallinto, konsortion johtaja ja jäsenkorkeakouluista riippumaton konsortiohenkilökunta. Se on yleensä korkeakouluista erillinen neutraali toimintaympäristö. Konsortion hallinto perustuu jaetun hallinnon periaatteelle.

Konsortio on siis instituutio, jolla on vakiintuneet toimintamuodot ja -periaatteet, oma hallinto ja talous. Konsortion ideana on saavuttaa synergiaetuja yhdistämällä ja jakamalla voimavaroja. Niiden toiminnassa on sekä pysyviä että väliaikaisia toiminnan muotoja. Modernit konsortiot ovatkin korkeakoululähtöisiä resurssienjaon, riskienhallinnan ja synergiaetujen instrumentteja. Konsortioihin liittyy ajatus taloudellisen ja sisällöllisen hyödyn yhteisvaikutuksesta. Yleensä konsortiot ovat yleishyödyllisiä ja voittoa tuottamattomia yhtiöitä. Konsortiolla on jäsenkorkeakouluista erillinen juridinen asema.

Konsortio on toimintamuotona monimuotoinen; se voi olla monialainen tai profiloitunut ja sen koko vaihtelee jäsenkorkeakoulujen lukumäärän mukaan. Yleensä profiloituneissa konsortioissa jäsenkorkeakoulujen määrä on suuri (km. 15?30) ja monialaisissa pieni (km. 5). Profiloituneet konsortiot ovat yleensä keskittyneet yhdelle yhteistyön osa-alueelle esimerkiksi yhteiseen hankintaan, kun taas monialaisten konsortioiden toiminnassa yhteistyön osa-alueita on useita ja ne kattavat tukitoiminnot, opetuksen ja tutkimuksen. Yleensä profiloituneiden konsortioiden toiminta on kustannustehokasta, kun taas pienten ja monialaisten konsortioiden toiminnassa riskit lisääntyvät ja hyödyt pienenevät.

Profiloituneiden konsortioiden toiminnasta heijastuu verkostoperiaate, kun monialaisissa konsortioissa toiminta perustuu tiiviimpään yhteistyöhön. Monialainen konsortio edellyttää riittävää, muttei liian suurta, jäsenkorkeakoulujen määrää. Monialaisuus edellyttää konsortio-organisaatiolta ammattimaista johtamis- ja hallintojärjestelmää. Suomalaiset konsortiohankkeet ovat tunnusmerkeiltään monialaisia konsortioita. Toisaalta monialaisissa konsortioissa on tyypillisesti enemmän kuin kaksi osallistuvaa jäsenkorkeakoulua. Monialaiseen ja pieneen korkeakoulukonsortioon voi liittyä myös riski, että vapaaehtoinen ja varsin löyhä yhteistyö purkautuu tai tiivistyy integraatioksi, korkeakoulujen yhdistymiseksi.

Konsortiomallin keskeisenä haasteena on se, että konsortio on yhteistyömallina varsin herkkä epäonnistumisille. Useat korkeakoulut ovat purkaneet yhteistyösopimuksensa, sillä ne eivät ole pystyneet saavuttamaan asetettuja tavoitteitaan, ne eivät ole pystyneet ylläpitämään konsortiota ja ne ovat olleet toiminnassaan tehottomia. Konsortioihin liittyykin perustava paradoksi; usko että yhteistyöllä voidaan saavuttaa kustannussäästöjä ja että jakamalla resursseja voidaan saavuttaa enemmän. Usein konsortioiden kustannukset ovat suuremmat kuin taloudelliset tai sisällölliset hyödyt.

Konsortio on myös varsin raskas toimintamuoto löyhän yhteistyön organisoimiseksi, sillä konsortio edellyttää jäsenkorkeakouluista erillistä organisaatiota, päätöksentekoa ja hallintoa. Se on samalla ristiriitainen tapa organisoida korkeakoulujen välistä yhteistyötä, sillä yhtäältä konsortion tulisi olla jäsenkorkeakouluista autonominen instituutio, mutta toisaalta koska konsortion hallintoon, päätöksentekoon ja rahoitukseen osallistuvat jäsenkorkeakoulut, on konsortio käytännössä jäsenkorkeakoulujen toiminnan jatkumo. Se on siis vapaaehtoinen ja maltillinen yhteistyön muoto muodollisessa ja hallinnoltaan raskaassa organisaatiossa.

Jarkko Tirronen, YTT
tutkija, Kuopion yliopisto
Kirjoittaja on puoluepoliittisesti sitoutumaton


Kuvat