Gradu vai lapsi?

Kehotusta tukevat monet väitteet: Opiskeluajan sanotaan soveltuvan paremmin joustavuutensa takia lasten saannille kuin jos ollaan vakituisesti työelämässä. Nuorena lasten saanti on turvallisempaa, koska komplikaatioiden todennäköisyys on pienempi, ja jos lapset hankitaan ennen työelämään siirtymistä, se vähentää epätasa-arvoa nuorten naisten ja miesten työllistymismahdollisuuksien välillä. Kunnatkin haluavat perheellisiä veronmaksajia. Kuitenkin alle 29-vuotiaista korkeakouluopiskelijanaisista vain alle kahdeksalla prosentilla on lapsia, kun muilla vastaava luku on 38 % *.

Miksi opiskelijat eivät sitten hanki lapsia?

Nykyään korkeakoulututkinto ei takaa työpaikkaa eikä vakituista tai riittävää toimeentuloa opiskelijoille. Tulevaisuuteen suhtaudutaan epäillen, sillä vaikka suurten ikäluokkien eläköitymisen oletetaan tuovan lisää työpaikkoja, monilla aloilla näin ei todellisuudessa käy. Henkilöstöä vähennetään eläkejärjestelyillä ja virkoja ei enää panna hakuun. Epävarmuudesta johtuen akateemiset naiset hankkivat ensin pysyvän työpaikan ennen kuin lasten saanti tulee ajankohtaiseksi.

Lyhyet työsuhteet ovat vahvasti yleistynyt tapa saada vakituiset ansiot, mutta niitä ei huomioida vanhempainrahan laskennassa. Kuitenkin vain harva ihminen valitsee pätkätöitä tietoisesti, vaan nykypäivänä ei pysyvien töiden saanti ole itsestäänselvyys. Vakituinen työpaikka on usein vain haave, minkä vuoksi kaiken työn tulisi kartuttaa vanhempainrahaa. Tukijärjestelmien tulisi muuttua vastaamaan tämän päivän yhteiskunnan haasteisiin.

Vanhempainrahaa nostava opiskelija ei myöskään saa opiskella päivärahan nostamisen aikana. Tämä johtaa opiskeluaikojen pitkittymiseen sekä kasvattaa opintojen keskeytymisen riskiä. Jos kursseja voisi suorittaa oman jaksamisen ja mahdollisuuksien mukaan, helpottaisi se siirtymistä takaisin opintojen pariin ja niiden loppuun suorittamista. Yliopistojen tulisi kehittää joustavia opiskelumahdollisuuksia, kuten tenttiakvaarioita ja etäopiskelumahdollisuuksia, mikä vähentäisi keskeyttäjien määrää.

Uusi opintolainavähennys ei myöskään houkuta lasten hankkimiseen, sillä vähennyksen saa ainoastaan, jos on valmistunut tavoiteajassa. Kuitenkin lasten saanti viivästyttää opintoja suurella todennäköisyydellä, ja opiskelija voi menettää merkittävän taloudellisen etuuden.

Sosiaaliturvajärjestelmässämme on lisäksi kummallisia yksityiskohtia. Esimerkiksi: jos opiskelija saa lapsen, hän joutuu yleisen asumistuen piiriin, häneltä voi pahimmassa tapauksessa asumistuki pienentyä, vaikka yleisesti kulut kasvaisivat yhden lisäsuun myötä.

Hallitus pyrkii kaudellaan puuttumaan lapsiköyhyyteen monin keinoin. Tässä yhteydessä tulisi ottaa vahvasti huomioon opiskelijalapsiperheet, jotka ovat taloudellisesti usein ahtaammalla kuin työssäkäyvät perheet. Opintorahasta poistettiin huoltajakorotukset vuosina 1992 ja 1994. Olisiko nyt aika palauttaa tuki lamaa edeltävälle tasolle?

Kuntien tulisi paremmin huomioida opiskelevat vanhemmat tarjoamalla lapsiparkki-tyyppistä palvelua sekä joustavampia hoitomahdollisuuksia, jolloin lapsen voi saada hoitoon tentin tai luennon ajaksi. Nämä palvelut parantaisivat muidenkin lapsiperheiden asemaa. Tässä olisi kunnille hieno mahdollisuus profiloitua vastuullisena ja lapsiystävällisenä asuinpaikkana, jossa kannattaa asua perheen perustamisen jälkeenkin. Esteettömät palvelut, kuten joukkoliikenne, helpottavat lapsiperheiden arkea ja auttavat myös muita ihmisryhmiä.

Taloudelliset ongelmat eivät tietenkään ole ainoa syy lasten hankkimisen lykkäytymiselle, mutta ongelmakohtien poistaminen helpottaisi haastavan päätöksen tekemistä.

Johanna Haapala
hallituksen jäsen, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)

* Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2007-2011


Kuvat