Duaalimalli

Voisi kuvitella, että tällaisessa joukossa käsiteltäviä asioita ja ratkottavia ongelmia riittää, mutta eniten puheenvuoroja synnytti ja mielipiteitä herätti korkeakoulutuksen duaalimalli. Duaalimallista on siis jokaisella mielipide ja oma näkemys. Ja jokainen haluaa nämä omat näkemyksensä ja mielipiteensä saada kuuluville. En tee tässä asiassa poikkeusta.

Duaalimalli synnyttämisen lähtökohtina ovat olleet tarpeet suomalaisen koulutusjärjestelmän parantamiseen. Ammattikorkeakoulut haluttiin luoda tiedekorkeakoulujen rinnalle, jotta voidaan paremmin vastata yhteiskunnan ja työelämän nopeisiin muutoksiin. Suomalaisessa duaalimallissa on kaksi erilaista korkeakoulusektoria, jotka täydentävät toisiaan. Ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on toisistaan poikkeavat profiilit ja tehtävät. Niiden tutkintojen sisällöt ja tutkintonimikkeet ovat erilaisia. Ammattikorkeakoulujen toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen.

Nämä määrittelyt ovat meille kaikille tuttuja ja ne löytyvät sekä lakiteksteistä että uudesta hallitusohjelmasta. Toimimalla siis näiden lakien ja asetusten mukaan, kaiken pitäisi olla melko selvää. Näinä päivinä näin ei kuitenkaan ole ja ainakin minä olen huolissani suomalaisesta duaalimallista. Vaikka siitä paljon puhutaan ja sen tärkeyttä erilaisissa koulutusta koskevissa asiakirjoissa korostetaan, tuntuvat puheet olevan pahasti ristiriidassa sen kanssa mitä tällä hetkellä käytännössä tapahtuu. Rakenteellisen kehittämisen nimissä suunnitellaan ja puuhataan eri puolilla Suomea kaikenlaista, joka on kaikkea muuta kuin sitä, mistä duaalimallissa on kyse.

Duaalimalli ei mielestäni ole sitä, että ammattikorkeakoulututkintoja muokataan siihen suuntaan, että niistä voi suoraan jatkaa yliopistossa maisteritutkintoon. Ei se ole sitäkään, että tässä tilanteessa taas yliopisto lisää aloituspaikkoja maisterikoulutukseen ja vastaavasti vähentää niitä kandidaattikoulutuksesta. Yhteistyö on ok, mutta joku raja silläkin pitäisi olla.

Toisesta ääripäästä löytyvät sitten ne ammattikorkeakoulut ja yliopistot, joiden johdon edustajat hädin tuskin mahtuvat samaan huoneeseen ? saati, että tehtäisiin edes jonkinlaista yhteistyötä. Ja mitä tästä taas seuraa? Kilpaillaan samoista opiskelijoista järjestämällä samalla paikkakunnalla täysin saman nimistä ja samanlaisella profiililla olevaa koulutusta, josta tarkoituksena on sijoittua samanlaisiin tehtäviin.

Ja mitä sitten onkaan lopputuloksena niissä keitoksissa, joissa ammattikorkeakoulua ja yliopistoa ollaan pistämässä saman ylläpitäjän ja omistajan alaisuuteen? Se kuulostaa ennakkoluulottomalta ja innovatiiviselta ajatukselta. Tällä tavalla varmasti voidaan synnyttää jotakin uutta ja hienoa ? ja ennen kaikkea saada aikaan kustannussäästöjä. Mutta ovatko säästöt sen arvoisia, että samalla otetaan askel kohti täydellistä sekametelisoppaa, jossa ei enää eroteta kumpi on kumpi ja kuka tekee mitäkin? Vaikka ajatus on hyvä, en valitettavasti usko sen toimivuuteen. Tie kohti duaalimallin tuhoa on päällystetty rakenteellisen kehittämisen nimissä tehtävillä uudistuksilla ? ja tämä on yksi niistä.

Duaalimallin murenemisen alkusanat lausuttiin viime hallituskaudella, kun opetusministeriö alkoi painostaa korkeakouluja tekemään rakenteellista kehittämistä. Erityisesti paineita asetettiin ammattikorkeakouluille, joilla todettiin olevan liian monia ja liian pieniä yksikköjä liian monella eri paikkakunnalla. Ammattikorkeakoulut vähitellen ymmärsivät mistä on kyse ja ryhtyivät tositoimiin. Hyvä niin, sillä yksikköjä todellakin oli lähes joka niemessä ja notkossa. Ministeriö se vaan edelleen painoi päälle ja antoi yliopistoille jopa jonkin sortin uhkavaatimuksia, ellei ala kehittämistä tapahtua.

Painostus tehosi ja sitten vasta alkoikin tapahtua.. Rakenteellisen kehittämisen nimissä kaikki oli sallittua ja pääasia oli se, että jotain tapahtuu. En sen väliä mitä, miten ja millä perusteella, kunhan tapahtuu. Ministeriö se vaan kannusti ja hurrasi – vihdoinkin voidaan sanoa, että rakenteellinen kehittäminen toteutuu ja koulutusjärjestelmä mukautuu pieneneviin ikäluokkiin. Mutta kun esitettiin kysymyksiä siitä, mikä kaikki on sallittua ja mikä on todella tavoitteena, ei selkeitä vastauksia saatu. Duaalimallin säilyttäminen ja vahvistaminen ? sitä kyllä jaksettiin toistaa. Mutta tiedättehän sen, miten joku asia menettää merkityksensä, kun sitä vaan hoetaan, mutta käytännön toimet ja tapahtumat osoittavat jotain muuta. Näin kävi edellisen hallituksen tavoitteille vahvistaa duaalimallia rakenteellisen kehittämisen toimenpiteillä.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta duaalimalli säilyisi ja voisi hyvin? Uusi hallitus on ainakin jo yhden toiveeni täyttänyt tämän asian suhteen. Olen jo pitkään toivonut, että jatkuvien muutospaineiden ja uudistustarpeiden sijaan ammattikorkeakouluille annettaisiin työrauha keskittyä lain mukaisten tavoitteidensa ja perustehtäviensä toteuttamiseen. Tällaista tilannetta ei oikein ole ehtinyt vielä olla. Uusi hallitusohjelma ei aseta ammattikorkeakouluille suuria muutostarpeita, vaan nyt on aika keskittyä yliopistojen uudistamiseen. Tämä antaa ammattikorkeakouluille mahdollisuuden keskittyä tekemään sitä mitä parhaiten osaavat ? ammatillisten asiantuntijoiden tuottaminen työelämään ja alueellisen elinkeinoelämän kehittäminen yhteistyössä yritysten kanssa.

Korkeakoulujen autonomiaa ei tule kaventaa, mutta uuden hallituksen ja opetusministerimme etunenässä tulisi ottaa sille kuuluva vahvempi rooli korkeakoulujen toiminnan ohjauksessa. Yhteiskunnassamme korkeakoulutuksen kokonaiskuva ja kehittämisvastuu tulee olla yhdellä taholla ja se on opetusministeriö. Kaikkea ei voi eikä pidä sallia ? alueellisesti toimiva ratkaisu voi olla valtakunnallisesti haitallinen. Molemmat näkökulmat tulee ottaa huomioon ja löytää toimiva ratkaisu. Itsenäiset ja joustavat korkeakoulut tarvitsevat määrätietoista ja riittävän vahvaa ohjausta valtion taholta.

Opetusministeriön tulisi yhdessä korkeakoulujen ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa määritellä selkeästi, mikä on Suomen korkeakoulupoliittinen visio vuonna 2025. Mihin kaikki tällä hetkellä käynnissä olevat toimenpiteet johtavat ja onko niiden lopputulos sellainen, mitä haluamme? Minkälaisen korkeakoulujärjestelmän haluamme tulevaisuudessa? Vaikeinta ei varmastikaan ole vision luominen, vaan kaikkien tahojen todellinen sitouttaminen siihen ja sen toteutumiseen tähtääviin toimenpiteisiin.

Korkeakoulupolitiikka tarvitsee painostuksen ja uhkailun sijaan avointa keskustelua ja selkeitä tavoitteita. Suomalaisen duaalimallin perustamisen lähtökohdat ovat olleet oikeita. Vaikka kehitettävää ja ratkaistavia ongelmia on, tulee duaalimalli säilyttää. Minulla on erittäin suuri luottamus nykyiseen hallitukseemme ja opetusministeriimme, että he ja me yhdessä tässä tehtävässä onnistumme.

Pirve Lapiolahti
Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry:ssä.


Kuvat