Puheenjohtajaehdokkaat uskovat työhön

Keskiviikkona 7.5. Oulussa puheenjohtajaehdokkaat keskustelivat työstä ja työn merkityksestä.

Alexander Stubb – Hyvä yhteiskunta kannustaa työntekoon

Suomi tarvitsee lisää työtä, työntekijöitä, yrityksiä, työtunteja ja tuottavuutta. Yritykset luovat työpaikkoja, eivät poliitikot. Hyvä yhteiskunta kannustaa työntekoon – myös lyhytaikaiseen tai matalapalkkaiseen. Työnteon on oltava aina kannattavaa.

Suomesta on kadonnut työpaikkoja talouskriisin ja teollisuuden rakennemuutosten myötä. Suuri osa näistä työpaikoista ei tule takaisin. Menneen haikailun sijaan on rakennettava uutta. Yrityksen perustamisen on oltava Suomessa maailman helpointa.

Maltillinen palkkaratkaisu on hyvä alku uuden rakentamiseen. Seuraavat askeleet ovat eläkeratkaisu, työn verotuksen keventäminen ja sosiaaliturvan kehittäminen kannustavaksi. Työurien pidentäminen ei onnistu ilman tasa-arvoa työelämässä.

Paula Risikko – Me suomalaiset haluamme pärjätä työssämme

Viimeistään sairaanhoitajana työskennellessäni opin, kuinka sitoutuneesti ihmiset suhtautuvat työhönsä. Suomalaisissa elää paljon sisäistä yrittäjyyttä: halua tehdä asiat hyvin ja saada tuloksia.

Kaikille suomalaisille se ei ole mahdollista. Liian monet meistä ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle. Tiedämme, että työttömyyden venyessä paluu työelämään vaikeutuu. Siksi on toimittava ajoissa.

Meidän poliitikkojen tehtävänä on auttaa ihmisiä pärjäämään. Tanskassa työvoimaviranomaiset etsivät ja tarjoavat vaihtoehtoja jo työttömyysjakson alkupäässä. Tämän tyyppisiä ratkaisumalleja kaivataan Suomeenkin.

Tärkeintä on kuitenkin pitää huolta siitä, että työn antaminen ja tekeminen on aina kannattavaa.

Jan Vapaavuori – Hyvinvointi syntyy työpaikoista

Mikään maa ei ole vaurastunut muuten kuin työtä tekemällä ja yrittämällä. Kaikki hyvinvointi syntyy työpaikoista, työntekijöistä huolehtimisesta sekä reilusta, rehdistä ja välittävästä työympäristöstä.

Hyvinvointimallimme turvaaminen edellyttää, että jostakin hyvästä, mitä meillä tässä ja nyt on, on pystyttävä luopumaan ja tehtävä lisää työtä. Verotuksella ei saa tukahduttaa työnteon edellytyksiä. Veroähky alkaa olla tällä hetkellä varsin kova.

Työstä jalointa on työllistää itsensä ? ja muitakin. Siksi suomalainen yrittäjä on se, kenen varaan tätä maata rakennetaan. Valtio ei voi yrittää yrittäjän puolesta. Parasta tukea työlle on pitää yrittämisen edellytykset kannustavina. Työn ja yrittämisen on aina oltava tekemisen ja yrittämisen arvoista.