Arvot

Arvot keskusteluttivat Tampereella 17.5.

Paula Risikko

Muisto vuosien takaa: sairaalassa eräs nainen, ei kovin vanha, kuolinvuoteellaan. Hänellä yksi pyyntö: että vielä kerran meikattaisiin ja tukka laitettaisiin. Vielä kerran hän halusi kokea punaiset huulet ja kiharan tukan.

Me hoitajat istuimme hänen vuoteensa reunalle, käänsimme papiljotit hänen hiuksiinsa, vippasimme poskipunan ja puuterin. Viimeisen kerran. Tuota muistoa en unohda.

Suomi on hieno, sivistynyt maa, silloin kun yksilön elämällä on arvo joka tilanteessa. Ihmisellä on oikeus valintoihin ja jokaisen on voitava kokea olevansa kannustettu. Yksilön kunnioituksesta syntyy kaikki: yritykset, ideat ja innovaatiot. Ihmisen elämä ei kuitenkaan ole pelkkää menestystä, se on myös menetystä. Sivistys mitataan erityisesti silloin kun ihminen tarvitsee toista ihmistä.

Jan Vapaavuori

Minulle ihminen on kaikki kaikessa, sillä ihmisarvo on loukkaamaton. Jokainen yksilö on yhtä arvokas ja suvaitsevaisuus sekä toisen ihmisen kunnioittaminen tärkeää. Tämän peruslähtökohdan rinnalla sivistys sekä luottamus ovat yksilön ja yhteiskunnan kehittymisen tärkein lähde.

Korkealla osaamisella ja sydämen sivistyksellä pärjäämme yhä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa. Vastuuta, vapautta, sivistystä ja luottamusta on vietävä eteenpäin reilusti ja rohkeasti.

Olen lähtenyt politiikkaan parantaakseni maailmaa, mutta viime kädessä kyse on kyvystä saada aikaan oikeita ratkaisuja käytännössä. Ajassa muuttuvien ratkaisujen on kuitenkin pohjauduttava johonkin pysyvämpään. Tälle työlle perustan antaa vahva arvopohja.

Alexander Stubb

Kokoomus on arvopuolue. Vastakkainasettelun sijaan rakennamme kaikille parasta yhteiskuntaa.

Perusarvomme ovat vapaus ja vastuu. Vapaus on jakamaton – suvaiten toistenkin ihmisten vastaavat vapaudet. Vapaus sisältää vastuun lähimmäisistä, tasa-arvoisista mahdollisuuksista, heikoimmista sekä ympäristöstä.

Jokaiselle on turvattava tasaveroiset mahdollisuudet pyrkiä parhaimpaansa, huolehtia itsestään ja läheisistään. Niistä, jotka eivät siihen pysty, on pidettävä huolta.

Vastuu luonnosta on huolehtimista tulevien sukupolvien vapaudesta nauttia puhtaasta maapallosta. Demokratia ja markkinatalous ovat parhaita keinoja ihmisten päämäärien yhteen sovittamiseksi. Suomalaisten vapaus, vauraus ja turvallisuus ratkaistaan yhä enemmän kansainvälisissä pöydissä.