
Pasi Laajala
Erityisasiantuntija
Olen Vuokatissa asuva perheellinen erityisasiantuntija. Koulutustaustaltani olen FM biokemiasta, täydennetty eMBA:lla. Olen ollut mukana sotkamolaisessa politiikassa vuodesta 2005 lähtien - tosin viime vuosina taustajoukoissa. Silloin pääsin varavaltuutetuksi ja tarkastuslautakuntaan sihteeriksi. Siinä sai läpileikkauksen hallintokuntien toimintaan. Ehkä siltä ajalta on osittain jäänyt selkäytimeen kunnan hyvän taloudenpidon merkitys, elinkeinojen tukeminen ja kunnan omien vahvuuksien hyödyntäminen. Ne eivät näiden vuosien jälkeen ole kadonneet mihinkään. Päinvastoin.