
Marjukka Karttunen
Km, Yrittäjä, ex-kansanedustaja
Vuodet 1999-2007 kansanedustaja, 1996-2016 kaupunginvaltuutettu. Johdollani Turun ensimmäisessä seudullisessa joukkoliikennelautakunnassa kätilöin Föli-liikenteen syntymisen ja nimen. Olin mukana valmistelemassa Turun Sataman yhtiöittämistä ja olin sen ensimmäinen puheenjohtajana vuodet 2013-17. Merenkulku ja väylät ovat minulle tärkeitä. Olen vaikuttajaviestinnän ammattilainen ja opettajana. ideoimani Hännät heiluu-tapahtuma lähtee taas Suomikiertueelle. Olen ratkaisukeskeinen. Minulla on ystäviä yli puoluerajojen. Kukaan ei päätä yksin valtuustossa mitään. Minulla on aikaa ja virtaa.