Se on tehty uskosta parempaan tulevaisuuteen ja kyvystä riemuita kaikesta siitä, mitä meillä jo on. Se on tehty halusta kuunnella ja ymmärtää. Rohkeus on sen moottori, rehellisyys sen runko ja suvaitsevaisuus sen vakiovaruste. Se on lupa olla innostunut ja saada muutkin innostumaan. |
Toivo on enemmän kuin syy olla politiikassa, se on syy herätä uuteen päivään. Paitsi puhetta, toivo rakastaa tekoja. Sillä ilman niitä mikään ei muutu. Ja maailma, jossa mikään ei muutu, on lähempänä epätoivoa kuin toivoa. |
Toivoristeily kokoaa yhteen kaikki ne, jotka tähän Toivon käyttöohjeeseen uskovat. Lähde Sinäkin mukaan!
Jo viidennen kerran suuntaa kokoomusväki merelle ihan omalla laivallaan. Tallinkin Baltic Princess lähtee lauantaina 12. maaliskuuta 2011 klo 18.30 Länsisatamasta. Sillä hetkellä on vaaleihin aikaa 36 päivää, ja kun tullaan takaisin, päiviä on yksi vähemmän, mutta eväitä sitäkin enemmän! Paluuaika on sunnuntaina 13.3. klo 15.15.
Kokoomuksen koko kuuma kaarti puoluejohdosta ja ministereistä lähtien on laivalla mukana. Ohjelmaa on runsaasti, eivätkä asiat ja mielipiteet jätä ketään kylmäksi. Voit itse ihan vapaasti olla puolesta tai vastaan tai jotakin siltä väliltä!
Muutamia paloja Toivoristeilyn ohjelmatarjonnasta:
Kannattaa olla nopea, sillä parhailla hyteillä on taipumus mennä ensimmäisenä.