Kokoomus selkokielellä | In English | På svenska | Other languages | Kokoomus sosiaalisessa mediassa
 

Kansallinen Kulttuuriliitto

Kansallinen Kulttuuriliitto ry. perustettiin vuonna 1973 Porvarillisen Kulttuurityön Liitto -nimisenä ja se on lähes ainoa valtakunnallinen 1970-luvulla synnytetyistä poliittisista kulttuurijärjestöistä, joka edelleen toimii.

Kansallinen Kulttuuriliitto toimii kulttuurityöntekijöiden ja taiteenharjoittajien yhteistyöjärjestönä omaehtoisen kulttuurityön kehittämiseksi. Liitto järjestää kursseja, seminaareja, kulttuuri- ja taidetilaisuuksia sekä tukee etupäässä nuorten taiteenharjoittajien toimintaa järjestämällä heille esiintymistilaisuuksia. Järjestöllä on eri puolilla maata kymmeniä paikallisyhdistyksiä, jotka järjestävät tilaisuuksia ja tapahtumia sekä noin 3500 henkilöjäsentä.

Liittokokouksessa valitaan vuosittain hallitus, joka vastaa toiminnan toteuttamisesta. Liitto perusti vuonna 1977 naistoimikunnan, joka toimii varojen keräämiseksi kulttuurityöhön ja nuorten taiteilijoiden stipendeiksi.

Tutustu myös Kansallisen Kulttuuriliiton jäsenjärjestön, Helsingin Porvarillinen Kulttuuriyhdistys HPKY ry:n, omiin sivuihin.