Kuningaskysymys hajottaa porvaririntaman

Lokakuun 9. päivänä 1918 eduskunta valitsi Suomelle kuninkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karlin, josta piti tulla Väinö I. Eduskunta ei suinkaan ollut yksimielinen valinnassaan. Monarkiaa kannattivat selvästi vanhasuomalaiset ja RKP, kun taas maalaisliitto ja osa nuorsuomalaisista vastusti sitä.

Ajatus kuninkuudesta ja sen mukanaan tuomasta lujasta hallitusvallasta repivän sisällissodan jälkeen heräsi voimakkaana saksalaissuuntauksen hallitsemissa konservatiivissa porvarillisissa piireissä.

Vaali herätti epäilyksiä sekä Suomessa että ulkomailla. Vuoden loppua kohti kävi selväksi, että länsivallat eivät tunnustaisi Suomen itsenäisyyttä, jos maata hallitsisi saksalainen ruhtinas. Kuninkuus kävi mahdottomaksi etenkin kun Saksa hävisi sodan ja antautui marraskuussa. Friedrich Karl luopuu lyhytaikaiseksi jääneestä kuninkuudestaan joulukuussa näkemättä koskaan valtakuntaansa.

Kuningaskysymyksellä oli Suomen sisäpolitiikkaan suuri vaikutus. Katkera kuningaskiista repi rikki vapaussota-sisällisodan yhteenliittymän, porvaririntaman sekä hajotti vanhasuomalaisen ja nuorsuomalaisen puolueen.

Vanhasuomalaisten enemmistö oli monarkian kannalla ja heihin liittyi myös runsaasti nuorsuomalaisia. 9. päivänä joulukuuta tasavallan kannattajat ja saksalaissuutauksen vastustajat perustivat oman puolueen, joka sai nimekseen Kansallinen edistyspuolue.

Sen keulahahmoksi nousi K.J. Ståhlberg. Puolueen kannattajat olivat lähinnä nuorsuomalaisia, mutta mukana oli myös vanhasuomalaisia. Vaaleissa 1917 viisi paikkaa saanut kansanpuolue liittyi myös puolueeseen.