Kokoomus piikkinä lihassa
![]() |
Kommunistit kävivät luonnollisesti Kokoomuksen ja etenkin nopeasti kasvaneen nuorten liiton (KNL) kimppuun. Sisäministeri Leino perusteli Valpon budjettimäärärahojen lisäämistä mm. sillä, että KNL:n toiminta aiheuttaa Valpolle valtakunnallisesti välttämättömiä tarkkailu- ja valvontatehtäviä.
Valpo suoritti laittomat kotietsinnät Kokoomuksen keskustoimistoon, KNL:n toimistoon ja Uudenmaan piiriliittoon. Kokoomusnuoria pidätettiin mielivaltaisin perustein.
Laittomuudet johtivat lopulta Päiviö Hetemäen ja 79 muun kansanedustajan kyselyyn, josta alkoi mielipidevyöry Valpoa, Leinoa ja kommunistien puhdistuksia vastaan. Oikeisto asetti välikysymyksellään ja muulla toiminnallaan oikeusvaltion periaatteet kokeeseen ja voitti. Kokoomuksen ja KNL:n toiminnassa korostui kommunismin vastainen taistelu.
Ns. Leinon vankien tapaus ja sitä seurannut luottamuslauseäänestys päättyivät Leinon tappioon. Tämä ei kuitenkaan ymmärtänyt erota, joten Paasikiven oli pantava mies viralta. Valpo ja Etsivä keskuspoliisi puhdistettiin kommunisteista. Vuoden 1948 vaaleissa kommunistit kärsivät tappion ja saivat 11 paikkaa vähemmän kuin kolmea vuotta aiemmin.
![]() |
Historiaosion kuvat on toimittanut Porvarillisen Työn Arkisto.

