![]() |
Historiaosion kuvat on toimittanut Porvarillisen Työn Arkisto.
Kokoomus antoi hallitusvastuussa merkittävän panoksensa 1990-luvun lamavuosien jälkeisen Suomen taloudellisen ja myös henkisen eheyttämisen eteen. Samanaikaisesti luotiin myös tuoreena jäsenvaltiona tiiviimmät yhteydet Euroopan Unioniin. Kokoomus oli tässä avainasemassa, koska puolue edusti Suomessa Euroopan johtavaa keskustaoikeistolaista poliittista liikettä. Kokoomuksen eurooppalaiset yhteydet ovatkin jatkuvasti voimistuneet. Euroopan parlamentin vaaleissa Kokoomus on ollut maan suosituin puolue.
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Kokoomuksen kärsimä tappio mahdollisti punamultahallituksen synnyn maahan. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Kokoomus sai oppositiovuosien jälkeen historiansa toiseksi suurimman vaalivoiton 50 edustajallaan. Paluu hallitusvaltaan ja sinivihreään hallitukseen tapahtui vaalivoiton luonnollisena seurauksena. Vaalien jälkeen tapahtuneen edustajasiirroksen jälkeen Kokoomus on ensimmäistä kertaa maan eduskuntalaitoksen suurin puolue 51 paikallaan.
2000-luku on ollut myös Kokoomuksen aatteellisen terävöitymisen aikana. Vuonna 2006 Kokoomus luonnehti uusitussa periaateohjelmassaan itsensä keskustaoikeistolaiseksi kansanpuolueeksi, ja kiteytti aatteellisen pohjansa kokoomusaatteeksi.
Vaalikampanjoiden sekä muunkin kokoomustoiminnan yhteydessä ovat tulleet tutuiksi termit ”työväenpuolue”, ”vastuullinen markkinatalous”, ”Suomen toivo” ja ”Kokoomus kuuntelee”.
Aatteellisen terävöitymisen rinnalla myös puolueen järjestöllinen toiminta on voimistunut. 2000-luvulla Kokoomuksen jäsenmäärä on ainoana suurena puolueena maassamme kääntynyt nousuun.