Miten päädyin politiikkaan?
Politiikka oli minulle aluksi harrastus. Osallistuin ensin poliittiseen järjestötyöhön Kokoomuksen Nuorten Liitossa. Kunnallispolitiikkaan lähdin mukaan vuonna 1992, jolloin minut valittiin kotikuntani Siilinjärven kunnanvaltuustoon
Politiikasta tuli minulle päätoiminen työ vuonna 1999 tultuani valituksi kansanedustajaksi. Suhtaudun työhöni intohimoisesti. Olen onnellinen, että saan tehdä työtä, josta pidän suuresti. Vuosien varrella työstäni yhteisten asioiden hoitamiseksi on tullut minulle elämäntapa.
Arvostan yhteiskunnallisen vaikuttamisen ammattilaisia, eli ns. ammattipoliitikkoja. Vaikka tähän termiin liitetään monesti negatiivisia latauksia, niin koen myös kansanedustajuuden ja poliittisen vaikuttamisen olevan ammattityötä, joka vaatii erityisosaamista.
Kokoomuksen puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2004 lähtien. Puolueen johtaminen on ollut upea haaste, jossa on saanut toteuttaa omaa vuosien varrella selkeäksi hahmottunutta arvopohjaa ja maailmankatsomusta.
Uusin päiväkirjamerkintä
|
8.3.2010 Perjantain 28.2. Savon Sanomat julkaisi haastatteluni, jossa kerroin vaihtavani vaalipiiriä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Harkinta ja päätös ovat olleet minulle raskaita. Pohjoissavolaiset minut ovat eduskuntaan alun perin valinneet. Heitä minä kansanedustajana olen edustanut. |
