Verkoston puheenjohtaja

kansanedustaja

Kokoomuksen hyvinvointipolitiikan verkoston puheenjohtaja

PALVELUJEN TUOTTAMISESTA OSAAVAAN KILPAILUTTAMISEEN

Kunnalla on lakisääteinen tehtävä tarjota palveluita ja elämisen mahdollistava infrastruktuuri. Kunnallisen itsehallinnon mukaisesti kunnat voivat tehdä palvelujen järjestämiseen liittyviä päätöksiä varsin itsenäisesti. Kunnan velvollisuus on tarjota peruspalvelut kuntalaisille mahdollisimman tehokkaasti ja edullisesti ja samalla myös pitäen huolta palvelujen laadusta. Jos tämä tarkoittaa, että kuntapäättäjien tulee murtaa olemassa olevia raskaita rakenteita, näin olkoon. Onkin erotettava toisistaan palvelujen järjestämisvastuu ja palvelujen tuottaminen. Kuntien ei välttämättä tarvitse tai kannatakaan tuottaa kaikkia palveluita itse.

Palvelujen ulkoistaminen on osa kunnan palvelutoimintaa, jossa kunnalla on mahdollisuus valvoa tarkasti yksityisiltä palveluntarjoajilta ostettua palvelua. Kun kunta ostaa palveluita muualta, se joutuu hyvin tarkasti kuvaamaan palvelun, ottamaan kantaa sen hintaan ja tasoon. Palveluita ostetaan kilpailuttamalla ja kilpailu taas kehittää palveluita sekä mahdollisesti synnyttää uusia innovaatioita.

Kuntaorganisaation toiminta tulee olla kustannustehokasta ja läpinäkyvää. Jo pelkkä toimintamallin muutos parantaa yleensä organisaation tuottavuutta. Kilpailuttamalla palveluostot ja saattamalla yritykset mukaan kuntapalvelujen tuotantoon saadaan usein aikaan merkittäviä säästöjä. On esitetty arvioita, että kilpailuttamalla voitaisiin päästä jopa viidenneksen kustannussäästöihin. Toimiva kilpailuttaminen edellyttää kuitenkin tilaajan puolelta selkeyttä ja läpinäkyvyyttä, toimivia markkinoita ja tasapuolisuutta. Mahdollisuus näin suureen kustannussäästöön järisyttää väkisinkin kuntien palvelurakennetta.

Kustannustehokkuus palvelujen järjestämisessä on entistä tärkeämpää, kun kunnan henkilökuntaa jää eläkkeelle ja samalla väki vanhenee ja palvelutarve lisääntyy. Palvelukysynnän kasvu ja henkilöstön eläkkeelle siirtymisen lisääntyminen luovat tilanteen, jossa on valittava, rekrytoidaanko uutta henkilöstöä vai ostetaanko palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Kasvan kysynnän luoma pakkotilanne on myös samalla mahdollisuus tarkastella kriittisesti oman palvelutuotannon kannattavuutta ja arvioida kilpailuttamisen etuja. Tarvittavan rekrytointipohjan puuttuessa erityisesti sosiaali- ja terveyssektorilla ostopalveluvaihtoehto voi olla ainut vaihtoehto peruspalvelujen takaamiseksi. Kilpailutusten avulla on monesti kannattavaa hankkia myös erikoispalveluja, joiden kysyntä on vähäistä tai sesonkiriippuvaista.

Julkisten hankintojen ohjaaminen eli hankintapolitiikka vaikuttaa myös monen kunnan menestykseen. Tehokas hankintojen kilpailuttaminen tuo säästöjä ja vaikuttaa myös laadun parantumiseen. Osto-osaaminen on tärkeää myös kunnassa toimivien yritysten kannalta, sillä kunta on monelle yritykselle tärkeä asiakas. Jos kunta tekee hankinnat tarpeeksi pieninä kokonaisuuksina, pienilläkin yrityksillä on resursseja osallistua tarjouskilpailuun. Hyvä tiedottaminen ja avoin vuoropuhelu kunnissa lisäävät hankintaosaamista sekä tilaajien että yritysten osalta.

Kasvavaan palvelutarpeeseen vastaamiseksi heittäisin haasteen myös yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville. Innovaatioita todella tarvitaan, jos aiotaan löytää uusia laadukkaita ja hinnaltaan järkeviä ratkaisuja esimerkiksi vanhusten palveluihin. Yrittäjillä on vapaus ja oikeastaan jopa vastuu kehittää uusia, tehokkaita, ihmisläheisiä ja joustavia palvelumuotoja ja olla aktiivisesti mukana palvelutoiminnan kehittämisessä. Kunnilla ei ehkä ole vaadittavia resursseja kehittää jatkuvasti uusia, entistä toimivampia palvelumuotoja.

Palvelujen ulkoistaminen ja kilpailuttaminen tuo kunnalle lisää valinnan mahdollisuuksia, mutta ei poista kunnan velvollisuutta valintaan ja valvontaan. Vuonna 2007 voimaan tulleen uuden hankintalain seurantaraportissa tuli ilmi, että kuntien kilpailuttamisosaaminen on toistaiseksi ollut riittämätöntä. Hankintaprosessin tärkein vaihe on tarjouspyynnön laatiminen. Tarjouspyynnön tulee olla yksinkertainen ja helppo vastata, mutta samalla yksiselitteinen laatuvaatimuksien osalta. Etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa kilpailuttamisen laatukriteerien määritteleminen ja niihin vastaaminen asettaa suuria haasteita, onhan kysymys inhimillisestä palvelusta ja monesti hyvinkin subjektiivisista arvioista. Valintaa ja valvontaa voi helpottaa määrittäen palvelun vaadittavat laatukriteerit mahdollisimman tarkasti jo tarjouspyynnössä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkistanut omat laatusuosituksensa ikäihmisten palveluista, mielenterveyspalveluista, päihdepalveluista, terveyden edistämisestä, vammaisten asumispalveluista ja kouluterveydenhuollosta, jotka ovat apuna laadun määrittelyssä.

Kuntapäättäjien tulee pitää huolta, että kunnan hankintaosaaminen on tarvittavalla tasolla ja olla valmiita myös käyttämään ulkopuolisia konsultteja hyvin toimivan hankintaprosessin luomiseksi. Hankintoja tehdään niin monella eri tasolla ja niin monella eri alalla, että erityisesti pienessä kunnassa ei omat resurssit välttämättä riitä hankintaprosessien kehittämiseen ilman ulkopuolista apua.

Eduskunnassa on lähitulevaisuudessa käsittelyssä hallituksen esitys, joka mahdollistaa palvelusetelin käytön perusterveydenhuollossa. Palvelusetelin käyttö on hyväksi todettu vaihtoehto silloin, kun kunnalla ei ole resursseja tuottaa itse palveluja koko väestöpohjalle. Palveluseteleiden avulla saadaan lyhennettyä hammaslääkäri- ja leikkausjonoja palvelun laadusta tinkimättä. Kunta voi palvelusetelin avulla sitoutua maksamaan tietyn summan palvelusta, jonka käyttäjä voi hankkia yksityiseltä palveluntarjoajalta ja asiakas voi itse valita palvelun tuottajan. Toistaiseksi palveluseteliä on käytetty enimmäkseen kotipalveluissa ja viime vuoden alusta käyttöalaa laajennettiin myös kotisairaanhoitoon. Uudella lailla selkeytetään palvelusetelin käyttöä ja mahdollistetaan käytön laajennus yleisesti perusterveydenhuoltoon.

Palveluseteli siirtää valintaprosessin eri palveluntarjoajien välillä kunnalta kuntalaiselle ja helpottaa myös valvontaa, sillä valinnan kautta heikoimmat tarjoajat tippuvat pois. Kuntalainen ei mene toista kertaa samalle lääkäriasemalle, jos ei ole saanut sieltä mielestään hyvää palvelua. Tämä tietenkin edellyttää sen, että kunnassa on tarpeeksi palveluntarjoajia. Sama pätee toki myös kunnan omaan palvelutuotantoon. Jos kuntalaisella on ainoastaan positiivisia kokemuksia esim. palvelusta terveyskeskuksessa ja palvelua on saatavilla, ei hänellä ole mitään syytä lähteä hakemaan palvelua muualta.

Monesti yksityisillä lääkäriasemilla asioiva tuntee kuitenkin saavansa yksilöllisempää hoitoa, vaikka monesti jopa henkilökunta on osittain samaa kuin kunnan puolella. Vertailu ja kilpailu mahdollistanevat myös uudistuksia kunnan omassa palveluntuotannossa ja toisaalta jopa pakottavat niihin. Sillä miten on mahdollista, että yksityisen lääkäriaseman pitäminen on kannattavaa bisnestä laadusta tinkimättä samalla, kun kunnan omissa yksiköissä paiskitaan töitä minuuttiaikataululla ja minimimiehityksellä? Miksi lääkärit sopeutuvat yksityisellä puolella markkinavoimien ehtoihin, kun kuntapalveluissa palvelujen järkeistämistä vastustetaan verisesti?

Palveluseteli toimii kuitenkin ainoastaan erityistapauksissa ja kuluttajan omalla suostumuksella. Palveluseteli sopii palveluihin, joissa kuntalainen voi toimia kuluttajana ja esimerkiksi kiireellinen ja tahdosta riippumaton hoito jää väkisinkin palvelusetelijärjestelmän ulkopuolelle. Hintakin nousee aiempaan järjestelyyn verrattuna, kun kuluttaja joutuu itse maksamaan erotuksen palvelusetelin ja palveluntuottajan perimän hinnan välillä. Palveluseteli siis antaa vaihtoehdon jo olemassa oleville, riittämättömille palveluille tapauksissa, joissa kuluttajalla on aito mahdollisuus valita ja tarpeellinen tieto saatavilla. Kuntapäättäjien tulee huomioida palvelusetelin luoma aito mahdollisuus parantaa kuntalaisten palveluita, mutta huolehtia myös riittävästä neuvonnasta palvelun valinnassa.

Kokonaisuuden kannalta tärkeintä on avoin suhtautuminen kuntalaisten palveluiden järjestämiseen. Kustannustehokkuus on välttämätöntä, mutta sen ei tule merkitä palvelutason huonontumista vaan se voi päinvastoin merkitä valinnanmahdollisuuksien lisäämistä. Tällöin myös kilpailun kautta syntyy säästöjä.