Yksilökeskeisyys, porvarismi ja sosiaalinen talous

Kunnallisvaalijuliste v. 1968

Vuoden 1957 yleisohjelma syntyi samoihin aikoihin, jolloin alettiin puhua aatteellisuuden vähenemisestä politiikassa. Aineellisen hyvinvoinnin lisääntyminen poistaisi yhteiskunnallisten konfliktien syyt ja tulevaisuuden poliittisten ongelmien ajateltiin muuttuvan teknistä asiantuntemusta vaativaksi hallintotehtäviksi.

Oletettiin, että erilaiset yhteiskuntajärjestelmät lähentyisivät toisiaan ja ideologiat ehtyisivät.

Kymmenisen vuotta myöhemmin oltiin täysin toisenlaisten näkymien edessä. Yhteiskuntajärjestelmien väliset erot olivat ennallaan ja kärjistyneet mm. Vietnamin sodan seurauksena. Aineellisen hyvinvoinnin kasvu keskittyi vain teollistuneisiin länsimaihin ja niissäkin oli talouskasvusta huolimatta edelleen vakavia yhteiskunnallisia ongelmia.

Opiskelijanuoriso kokikin "aatteellisen renessanssin" radikaalien muutosvaatimusten muodossa.

Kokoomuksessa uutta ideologista keskustelua ryhtyi käymään puolueen opiskelijajärjestö Tuhatkunta 60-luvun loppupuoliskolla ja sai mukaansa 70-luvun alussa Kokoomuksen nuorten liiton.

Kansalliset ylioppilaat vaativat puoluekokousaloitteessa 1969 yksilökeskeisyyden omaksumista Kokoomuksen ideologiaksi. Yhteiskunnalla ja sen instituutiolla tuli olla vain välinearvo ihmisen yksilöllisyyden edistämisessä.

Aikaisempien puolueen ohjelmien sisältämää näkemystä kansakunnan muodostaman kokonaisuuden merkityksestä ei hyväksytty. Konservatismi ei yksin riittänyt Kokoomuksen ideologiaksi ja aloitteessa huomautettiin, että yhteiskuntatieteellinen tutkimus pitää asennoitumista yksilön ja yhteisön välisiin suhteisiin politiikan perusongelmana.

Yhteiskunnalla ei ole mitään yleistahtoa, vaan yksilöiden arvomaailmat ovat luonnostaan erilaisia. Siksi yhteiskunnassa tulisi noudattaa moniarvoisuuden periaatetta.

Vuoden 1966 ohjelmassa oltiinkin jo puolueen nuorten viitoittamalla linjoilla kulttuuripolitiikassa. Yleisohjelman pohjalta tehtiin Kokoomuksen ensimmäinen erillinen kulttuuripoliittinen ohjelma. Kulttuuripoliittisen ohjelman lähtökohtana oli yksilöiden muodostama yhteiskunta ja tietoisuus siitä, että oikeus, velvollisuus ja vastuu oli yksilöillä.

Ohjelmaa markkinoitiin koko kansan ohjelmana eli linjaukset olivat tekijöiden mielestä sellaisia, että kaikki saattoivat ne hyväksyä.

Puoluehallitus ei hyväksynyt Kansallisten Ylioppilaiden 1969 tekemää puoluekokousaloitetta puolueen ohjelman uudistamiseksi yksilökeskeiselle linjalle. Puoluekokous hyväksyi puoluehallituksen kannan mutta oheen liitettiin ponsi, joka Kansallisten Ylioppilaiden aloitteen mukaisesti edellytti periaateohjelman erottamista erityisohjelmista sekä uuden periaateohjelman laatimista.

Ensimmäinen erillinen periaateohjelma hyväksyttiin puoluekokouksessa 1970. Ohjelman johdanto-osan yleistavoitteet noudattelivat edelleen totuttuja linjoja: yhteiskuntajärjestyksen turvaamista, isänmaahan kohdistuvaa kiintymystä ja yhteiskuntaa rakentavien arvojen kunnioittamista.

Yksilö ja yhteiskunta -luvussa tunnustettiin nuorten ajama periaate. Valtion lujittamista ei pidetty päämääränä sinänsä vaan valtion tehtävä oli yksilön palveleminen. Myös yhteiskunnan moniarvoisuuden -periaate hyväksyttiin.

Myös kansainvälinen kehitys nousi keskeiseksi osaksi periaateohjelmaa. Kansainvälisempi ja suvaitsevampi ote ovatkin leimaa-antavia vuoden 1970 ohjelmassa.

Seuraava periaateohjelma hyväksyttiin puoluekokouksessa 1981. Sen keskeisiä elementtejä olivat yksilöllisyys, johon sisällytettiin demokratia, yhteiskunnan moniarvoisuus, tasa-arvo sekä ihmisten erilaisuuden tunnustaminen. Demokratiaa haluttiin laajentaa mm. työelämään.

Moniarvoisuuteen liittyi vaatimus jatkuvasta ja monipuolisesta kritiikistä. Sen katsottiin lisäävän luovan ilmaisun virikkeitä. Mitään vakiintunutta muotoa kritiikiltä ei ole oikein eikä tarpeen edellyttää, sillä jokaiselle ihmiselle on luotava mahdollisuudet kehittyä itsenäisesti ajattelevaksi yksilöksi, jolla on oikeus kritiikin harjoittamiseen.

Aineellisten arvojen korostamisesta siirryttiin selkeästi henkisiin arvoihin ja ohjelmassa lanseerattiin henkisen kasvun -käsite. Pyrkimistä itseisarvoiseen talouskasvuun ei enää hyväksytty, vaan aineellisen hyvinvoinnin rakentaminen nähtiin ennen kaikkea perustana henkisen kasvun edellytysten parantamiselle.

Ohjelma edellytti markkinatalouden kehittämistä sosiaalisen valintatalouden suuntaan, jolloin keskeiseksi tulivat taloudellisen toiminnan vaikutukset yksityiseen ihmiseen. Taloustoiminnan tuli olla kansanvaltaisesti säädeltävissä ja sovitettavissa yhteen sekä yhteiskunnallisten että ympäristönäkökohtien kanssa.

Seuraava suuri askel oli vuoden 1993 periaateohjelman hyväksyminen, jossa talous-, sosiaali- ja ympäristöpoliittiseksi ohjenuoraksi määriteltiin nk. ekososiaalinen markkinatalous. Ympäristöpolitiikalla olikin keskeinen sija uudessa ohjelmassa.

Ekososiaalinen markkinatalous tarkoittaa ihmisen ja luonnon ehdoilla toimivaa markkinataloutta, joka toimii kansanvaltaisesti ohjattuna ekologisesti kestävällä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Ohjelman mukaan Kokoomus on tulevaisuuteen suuntautunut aate- ja kansalaispuolue, jonka perusarvot ovat elämä edellytysten turvaaminen, yksilön vapaus ja vastuu, henkinen kasvu, tasa-arvo ja turvallisuus, moniarvoinen kansanvalta sekä ihmisen ja luonnon ehdoilla toimiva markkinatalous.