Suomalaisilla puolueilla on sangen samansuuntainen traditio poliittisten päämääriensä kirjaamisessa. Ohjelmahierarkiassa korkeimmalle asettuvat periaateohjelmat. Kokoomuksessa on periaateohjelmien lisäksi tehty lähiajan tavoiteohjelmia ja erikoisohjelmia. Tarvittaessa on myös tehty laajahkoja kannanottoja, periaattellisesti tärkeimmät puoluekokouksissa.
Periaateohjelmat hyväksyy puolueen korkein päättävä elin puoluekokous. Tuorein Kokoomuksen periaateohjelma hyväksyttiin Joensuun puoluekokouksessa 2006.
Periaateohjelmassa ei aseteta konkreettisia ja yksityiskohtaisia tavoitteita, niitä varten ovat tavoite- ja erityisohjelmat. Periaateohjelmat ovat yleisluontoisempia maailmankatsomuksellisiin ja eettisiin periaatteisiin nojautuva asiakirjoja. Ne hahmottelevat puolueen ideologiaa tai ajattelutapaa kokonaisuutena.
Silti periaatohjelmat ovat tiiviissä yhteydessä konkreettiseen politiikan tekemiseen; nehän ovat suunnan näyttäjiä ja yleisen tason ohjeita käytännön politiikan muotoilemiselle. Uusin ohjelma tuokin tämän roolin nimenomaisesti esiin:
"Poliittisen toiminnan tarkoituksena on tulevaisuuden rakentaminen ja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaaminen. Tämän ohjelman periaatteet antavat kehittämistyölle arvot, laatu- ja arviointiperusteet sekä tekemisen asenteen. Periaatteiden ja käytännön yhteyden varmistamiseksi arvojen ja perusteiden on oltava avoimia ja toimintatapojen sekä tulosten vertailtavissa. Periaatteet ovat erottamaton osa käytännön politiikkaa."
Periaateohjelmien ideologisen sisällön perusteella Kokoomuksen aatehistoria voidaan jakaa esimerkiksi seuraaviin vaiheisiin: